Wetteri Power Oy ruotsalaisomistukseen

21.11.2024 14.03

wetteri_power.JPG

Autoalan kasvuyhtiö Wetteri Oyj myy tytäryhtiönsä Wetteri Power Oy:n ruotsalaiselle Persson Invest Ab:lle. Yhtiöt ovat tänään allekirjoittaneet sopimuksen ja kaupan täytäntöönpanon arvioidaan tapahtuvan 31.12.2024.

Kauppahinta on arviolta 32,5 miljoonaa euroa riippuen mm. Wetteri Power Oy:n tuloksesta vuonna 2025.

Kaupan myötä Wetteri konsernista poistuu Volvo ja Renault kuorma-autojen myynti sekä huolto. Wetteri jatkaa vahvaa panostusta käytettyjen kuorma-autojen kauppaan, huoltoon ja kuorma-autojen päällirakenteiden valmistukseen.

Wetterin mahdollisuudet panostaa kasvustrategiansa toteuttamiseen paranevat merkittävästi. Nyt toteutettava yrityskauppa vahvistaa yhtiön omavaraisuutta ja antaa erinomaiset mahdollisuudet kehittää ja kasvattaa sekä henkilöautoliiketoimintaa että raskaan kaluston liiketoimintaa.

Wetteri Power Oy:n tuloslaskelman erät tullaan jatkossa esittämään konsernin taloudellisessa raportoinnissa osana konsernin lopetettujen toimintojen tulosta erillään konsernin jatkuvien toimintojen tuloksesta. Myös vertailukauden tiedot tullaan oikaisemaan vastaamaan tätä esittämistapaa.

Kaupalla ei ole vaikutusta Wetterin vuoden 2024 taloudelliseen ohjeistukseen. Wetterin ohjeistuksen mukainen liikevaihto ja oikaistu liikevoitto sisältävät sekä jatkuvat että lopetetut toiminnot.

Aarne Simula, toimitusjohtaja, Wetteri Oyj

”Pidän tätä kauppaa erittäin positiivisena Wetterin osakkeenomistajille. Kauppa vahvistaa merkittävästi Wetterin tasetta sekä kykyä strategisten yritysostojen toteuttamiseen ja tukee siten erinomaisesti yhtiön kasvustrategiaa. Kannattava kasvu avaa myös mahdollisuudet maksaa osinkoja tulevaisuudessa.

Autoala käy läpi historiansa suurinta murrosta ja tulee keskittymään muutamille suurille toimijoille. Meidän tavoitteenamme on kasvaa Suomen suurimmaksi täyden palvelun monimerkkiautotaloksi ja tämä kauppa vie meitä kohti tätä tavoitetta. Näemme, että nyt on oikea hetki panostaa henkilöautoliiketoiminnan kasvuun.

Jatkamme edelleen myös raskaan kaluston liiketoiminnan kehittämistä, johon meillä on tämän kaupan ansiosta erinomaiset edellytykset. Meillä on vahva asema käytettyjen kuorma-autojen kaupassa ja laajensimme liiketoimintaamme aloittamalla maansiirtokoneiden maahantuonnin. Kuorma-autojen huoltoedustus jatkuu viiden merkin kanssa.

Arvioimme, että tämän kaupan vaikutus Wetterin liikevaihtoon ja -voittoon on varsin lyhytaikainen, uutta kasvua syntyy uusista henkilöautojen merkkiedustuksista sekä markkinan elpymisestä.”

Persson Invest Ab on yksi Pohjoismaiden suurimpia Volvo-merkkisten kuorma-autojen ja linja-autojen myyjiä, jolla on toimintaa sekä Norjassa että Ruotsissa. Yhtiö työllistää 1400 henkilöä.

Björn Rentzhog, Group CEO Persson Invest AB

”Wetteri Powerin osto mahdollistaa meille pääsyn Suomen markkinoille välittömästi merkittävässä mittakaavassa. Olemme jo pitkään seuranneet Poweria ja tunnemme sen laadukkaan tavan toimia. Odotamme innolla, että pääsemme tutustumaan tarkemmin Powerin toimintaan, asiakkaisiin ja henkilökuntaan ja jakamaan hyviä käytäntöjä puolin ja toisin.”   

Wetteri Power Oy

Wetteri Power Oy on yksi Suomen suurimpia alan toimijoita, joka myy ja huoltaa Volvo ja Renault kuorma-autoja viidellä paikkakunnalla. Wetteri Powerin (FAS-mukainen) liikevaihto oli 73,8 miljoonaa euroa vuonna 2023. Wetteri Powerin FAS-mukainen liikevoitto oli 2,9 miljoonaa euroa vuonna 2023. FAS-mukainen liikevaihto tammi-kesäkuussa 2024 oli 33,6 miljoonaa euroa ja liikevoitto 1,0 miljoonaa euroa. Wetteri Power työllistää 150 henkilöä ja kaikki työsuhteet jatkuvat kaupan myötä.

15.05.2025 16.09Dacia Bigster saapui Suomeen
15.05.2025 11.35Täyssähköinen JAC T9 EV pick-up saapuu Suomeen - RSA Suomi tuo uutuuden myyntiin vuoden 2025 aikana
15.05.2025 10.35Wetteriltä tulosvaroitus markkinaepävarmuuden vuoksi
15.05.2025 10.30Sennebogen tuo uudet 724 G ja 726 G puunkäsittelykoneet markkinoille
15.05.2025 10.00XPENG julkaisi ensimmäiset kuvat Rafik Ferragin suunnittelemasta seuraavan sukupolven P7-sedanista
14.05.2025 15.00Uusi toimitusjohtaja MAN maahantuontiin ja jälleenmyyntiin
13.05.2025 9.40Sähköinen liikenne: Tampereen yliopiston SECHA-hankkeelle 4 miljoonan rahoitus
13.05.2025 8.30Stora Enson tekoäly tunnistaa kirjanpainajatuhoja puuntarkasti
12.05.2025 10.00Fluiconnecto järjestää kevätpäivän Vantaan HydroShopissa tiistaina 20. toukokuuta
12.05.2025 9.20Volvon Trucks vie aerodynamiikan askeleen pidemmälle - ilmailuteollisuuden inspiroimana

Siirry arkistoon »