Juomien runkokuljetukset sähköistyvät

01.10.2024 10.00

Hartwall_rekka.jpg

Hartwallin juomat saavat jatkossa täysin päästötöntä kyytiä, kun niitä kuljettaa sähköllä kulkeva HCT-yhdistelmä.Hartwallin Lahden panimolle asennetaan uudet lastausasemat tukemaan raskaan liikenteen siirtymistä päästöttömiin vaihtoehtoihin.

Lahden ja Helsingin väliseen runkolinjaliikenteeseen tuodaan uutena täyssähköinen ja 31 metriä pitkä yhdistelmä.  Täysperävaunuyhdistelmän omistaa ja sitä operoi Storemen Logistics.

Hartwall asentaa latauslaitteet panimolle Lahdessa ja niiden kerrotaan olevan käyttövalmiina  syksyn aikana. 

Yhdistelmää operoivan Storemen Logisticsin Jokinen kertoo, että 21 tunnin vuorokausiajoon suunnitellun 68 tonnia painavan yhdistelmän lataaminen tulee optimoida. - pääsemme lataamaan akut lastauksen aikana.

Nyt käyttöön otetun HCT-yhdistelmän lisäksi Hartwallilla on käytössä sähköllä kulkevia pakettiautoja ja sähkökuorma-autoja kaupunkijakelussa. Lisäksi teillä liikkuu biokaasulla kulkevia ajoneuvoyhdistelmiä siirtoajossa ja biokaasulla kulkevia kuorma-autoja maaseutujakelussa. Haja-asutusalueilla Hartwall on siirtynyt osin yhdistettyihin kuljetuksiin, joka tarkoittaa sitä, että juomien lisäksi samassa kuljetuksessa voidaan toimittaa myös muita tuotteita.

11.10.2024 22.00KATSO TÄSTÄ 11.10. LÄHETYS! Laajasti maarakennus, kuljetus ja metsäalan asiaa
11.10.2024 13.33Lauttaliikenteen palvelutasoa ja kuljetuskapasiteettia lisätään Järvi-Suomessa - Lossien kantavuus kasvaa 90 tonniin
11.10.2024 0.03Kotimaisen koivuvenerituotannon lopettaminen uhkaa 370 työpaikkaa Suolahdessa
10.10.2024 21.00VAIKUTA NYT: Suomen parhainta raakapuun tehdasvastaanottoa etsitään - äänestää ehdit 15.10. saakka
10.10.2024 13.38Renaultin raskaisiin kuorma-autoihin luvassa päivityksiä mallivuodelle 2025
10.10.2024 9.35Puukaupan vilkastuminen nostaa kantohintoja
10.10.2024 9.25Metsäteollisuustuotteiden kysyntä elpymässä
10.10.2024 9.18Metsähakkeen käyttö ja hinnat nousussa
10.10.2024 8.00Nimityksiä Metsä Groupin liiketoiminta-alueiden johtoryhmissä
09.10.2024 8.00MAN palkitsee uusia sähkö kuorma-auto-asiakkaita kattavalla palvelupaketilla

Siirry arkistoon »