Raskaan liikenteen ajokielto jatkuu Montan vesivoimalaitoksen sillalla Muhoksella

26.09.2024 9.59

Montan vesivoimalaitoksen sillan peruskorjaus on käynnistynyt suunnitellusti huhtikuussa ja jatkunut yli kesän. Elokuussa voimalaitossillalle koneaseman kohdalle asetettiin voimaan raskaan liikenteen ajokielto sillan kapeudesta johtuen.

Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen, sillan eristysalustalle joudutaan tekemään korjaustöitä ennen uusien pintarakenteiden asennusta. Tästä johtuen raskaan liikenteen ajokieltoa joudutaan jatkamaan arviolta marraskuun loppupuolelle asti. Sillan ja Montantien päihin on asennettu rajoituksen osoittavat kyltit.

Sillalla on meneillään ylävirran puoleisen ajokaistan sääsuojan rakentaminen, ja työt jatkuvat edelleen muotoiluvalun kuivatustöillä, sillan eristystöillä sekä suojabetonin valutöillä.

Sillan peruskorjaus toteutetaan kahdessa osassa vuosina 2024 ja 2025 Fortumin ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen yhteishankkeena. Tänä vuonna työt jatkuvat marraskuulle asti. Ensi vuonna urakka-aika kestää lähtökohtaisesti huhtikuun alusta syyskuun loppuun.

Sillan peruskorjausurakan pääurakoitsijana toimii Savon Kuljetus Oy.

Montan vesivoimalaitos ja sen yhteydessä oleva patosilta on rakennettu 1955–57. Siltarakenteiden huonosta kunnosta johtuen silta peruskorjataan. Korjaustyöt pitävät sisällään muun muassa pintarakenteiden, kaiteiden ja valaistuksen uusimisen. Peruskorjauksella varmistetaan sillan turvallinen käyttö myös tulevaisuudessa.

Fortumin Montan vesivoimalaitos on mereltä noustessa Oulujoen toinen voimalaitos. Voimalaitoksella on kolme Kaplan-turbiinia ja sen teho on 47 MW. Montan voimalaitoksen keskimääräinen vuosituotto riittää runsaan 9 000 sähkölämmitystalouden vuosikulutukseen.

09.07.2025 8.00Valmet toimittaa keskeistä sellutehdasteknologiaa Shandong Sun Paperin Yandianin sellutehtaalle Kiinaan
08.07.2025 8.20Pekka Liiri Oy - puunkorjuuta vuodesta 1981
07.07.2025 11.00Tulosvaroitus: Metsä Groupin vertailukelpoinen liiketulos huhti-kesäkuulta 2025 on selvästi tappiollinen
07.07.2025 10.00Relais Groupin konserniyhtiö Raskone ostaa kaksi raskaan kaluston korjaamoa Wetteri Auto Oy:ltä
07.07.2025 9.00Puolustusvoimat ovat tilanneet Scania Suomelta 15 kappaletta paloautoja
05.07.2025 11.00Kuljetus- ja logistiikkanäyttely palaa Helsingin Messukeskuksen ohjelmaan toukokuussa 2027
04.07.2025 18.00KATSO TÄSTÄ OKRA 2025 -ERIKOISLÄHETYS! Laaja raportti maatalousnäyttelystä - paljon asiaa koneista ja urakoinnista
03.07.2025 17.00Ford tuo markkinoille odotetun E-Transit Custom AWD -nelivetomallin
03.07.2025 16.00Stellantis laajentaa sähköistä hyötyajoneuvotarjontaansa ? Cargo Box BEV lähtee tuotantoon Atessan tehtaalla ja CustomFit-ohjelma kasvaa
03.07.2025 15.00MAXUS paljasti täyssähköisen eTERRON 9- ja dieselkäyttöisen T60 MAX -lava-autojen hinnat

Siirry arkistoon »