Kesla Oyj heikentää ohjeistusta vuodelle 2024 - Tilauskannat jäämässä ennakoitua pienemmiksi

19.09.2024 13.50

KESLA.png

Kesla Oyj: Maailmanmarkkinan epävarmuus ja investointien alhainen taso on jatkunut. Lisäksi jakelijat pyrkivät vähentämään varastotasojaan loppuvuotta kohden. Näiden tekijöiden tuloksena Keslan kesäkauden jälkeinen tilauskertymä on ollut ja tulee olemaan alhaisempi kuin yhtiön aikaisemmin ennustama.

Keslan hallitus on päättänyt alentaa ohjeistustaan vuoden 2024 liikevaihdon ja tuloksen osalta. Uusi ohjeistus: 

 Kesla arvioi vuoden 2024 liikevaihdon laskevan selvästi ja liiketuloksen laskevan hieman edelliseen vuoteen verrattuna.

 Vanha ohjeistus: Kesla arvioi vuoden 2024 liikevaihdon laskevan ja liiketuloksen pysyvän samalla tasolla edelliseen vuoteen verrattuna.

Kesla jatkaa edelleen strategiansa toteuttamista eikä pitkän aikavälin tavoitteita ole muutettu. Strategiamme mukaisesti vuonna 2024 keskitymme uudistumaan rohkeasti, luomaan pohjaa kannattavalle kasvulle ja onnistumaan yhdessä asiakkaidemme, yhteistyökumppaneidemme ja henkilöstön kanssa.

25.04.2025 23.00KATSO TÄSTÄ! Hyviä uutisia erikoislähetys Mansen Mörinöiltä - laaja kattaus kone- ja kuljetusalan asiaa
25.04.2025 21.12Ajoneuvonosturikuljettajien EM-kisat järjestetään Maxpo 2025 -messuilla
25.04.2025 10.00TIP:n Kotkan korjaamosta VDL Bus & Coach huoltokumppani
25.04.2025 2.00Wetteri rakensi kasvuaan haastavassa markkinassa - liikevaihto yli puoli miljardia euroa
24.04.2025 10.00UPM osavuosikatsaus Q1 2025: Hyvä alku vuoteen kilpailukykyä parantavilla toimenpiteillä
24.04.2025 9.10Sahateollisuus: Tulevat ilmastopäätökset jäivät kasvuriihessä epäselviksi
24.04.2025 9.00UPM Plywood aloittaa muutosneuvottelut Suomessa
23.04.2025 10.30Ruotsiin Euroopan edistyksellisin testausympäristö palosuojatuille puutuotteille
23.04.2025 10.20Valmet aloitti vuoden vahvasti - tilaukset kasvoivat ja strategiauudistus etenee
23.04.2025 9.10Ponssen osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2025 - metsäkonemarkkina piristyi hieman vuoden ensimmäisellä neljänneksellä

Siirry arkistoon »