53 hehtaaria suota ennallistetaan Alavudella - vaikutuksia vesistöön, ilmastoon ja luonnon monimuotoisuuteen

13.09.2024 8.00

finsilva-tiedote-majasuo-padon-rakentaminen.jpg

Metsä- ja luontopääomayhtiö Finsilva Oyj:n omistama 53 hehtaarin kokoinen suoalue Etelä-Pohjanmaan Alavudella ennallistetaan luonnontilaan. Ennallistaminen parantaa kuivuneen suon monimuotoisuutta ja auttaa säilyttämään lähivesistöt hyvässä tilassa. Ennallistamisen toteuttaa John Nurmisen Säätiö Yksityis-VESPA-hankkeen puitteissa.

Majasuo on alkujaan ollut avosuo, josta on 1960-luvulla yritetty tehdä ojittamalla metsää. Ojituksen vaikutukset ovat metsätalouden näkökulmasta epäonnistuneet eli alueella ei juurikaan ole kasvanut puuta. Nyt alue halutaan ennallistaa takaisin luonnontilaan.

– Finsilvan strategiana on vastuullisesti toimimalla rakentaa kestävämpää tulevaisuutta ja huolehtia luonnon monimuotoisuudesta. Suot ovat yksi Suomen eniten heikentyneistä luontotyypeistä, joten Majasuon kaltaiset ennallistamiskohteet ovat olennainen osa toimintaamme, Finsilvan toimitusjohtaja Juha Hakkarainen sanoo.

– Soiden ennallistamistoimia on toteutettu suojelualueiden ulkopuolella valitettavan vähän. Toivottavasti Finsilvan esimerkki innostaa myös muita yksityisiä maanomistajia soiden ennallistamiseen ja vesien palauttamiseen, John Nurmisen Säätiön erityisasiantuntija Anna Saarentaus toteaa.

Vesi ohjataan takaisin suolle 

Majasuo ennallistetaan tukkimalla yhteensä noin 900 ojametriä, rakentamalla alueen uudelleenvettymisen tueksi 20 patoa sekä poistamalla alueelta haihduttavaa puustoa. Lisäksi alueelle johdetaan vettä 120-metrisen johdinojan avulla.

– Tavoitteenamme on palauttaa Majasuon vesitalous mahdollisimman lähelle alkuperäistä tilaa. Nyt toteutettujen toimenpiteiden myötä alueelle alkaa hiljalleen kertyä vettä ja jo vuoden sisällä ensimmäiset vaikutukset ovat nähtävissä, Finsilvan maankäyttöasiantuntija Antti Ala-Myllymäki kertoo.

Puuston poistaminen on tehty jo aiemmin tänä vuonna, ja viikolla 37 on toteutettu muiden toimenpiteiden urakointi.

Positiivisia vaikutuksia vesistöön, ilmastoon ja suoluontoon

Majasuon vedet laskevat Kuotesjärveen ja Pirunluomaan eli Kuotesluomaan ja edelleen Kuorasjärven, Nurmonjoen sekä Lapuanjoen kautta Itämereen. Kun suo kuivuu, alkaa turve hajota ja samalla valumavesiin pääsee vesistöjä rehevöittäviä ravinteita sekä vesiä tummentavia humusta ja kiintoainetta. Luonnontilaisen suon läpi virtaavasta vedestä sen sijaan suodattuu tehokkaasti erilaisia epäpuhtauksia.

– Suot toimivat kuten ihmiskehon munuaiset: niiden kasvillisuus ja pintaturve pidättävät ojavesien sisältämiä ravinteita ja kiintoainetta, Anna Saarentaus havainnollistaa.

– Palauttamalla vesiä suolle saadaan parannettua myös suoluonnon monimuotoisuutta ja hillittyä turpeen hajoamista. Paitsi vesistöt, Majasuon ennallistamisesta hyötyvät myös suoluonto ja ilmasto, Saarentaus lisää.

Majasuon ennallistaminen on osa Yksityis-VESPA-hanketta, jossa tehdään vesiensuojelua yksityismailla. Hankkeen toteuttavat yhteistyössä Tapio Oy, John Nurmisen Säätiö ja Iin Micropolis. Majasuon omistava ja Suomen suurimpiin metsänomistajiin lukeutuva Finsilva Oyj on vastannut Majasuon toimenpiteiden suunnittelun kustannuksista. Majasuon urakoinnin toteuttaa TeMePa Infra Oy. Hanke saa rahoitusta myös ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelmasta.

11.10.2024 22.00KATSO TÄSTÄ 11.10. LÄHETYS! Laajasti maarakennus, kuljetus ja metsäalan asiaa
11.10.2024 13.33Lauttaliikenteen palvelutasoa ja kuljetuskapasiteettia lisätään Järvi-Suomessa - Lossien kantavuus kasvaa 90 tonniin
11.10.2024 0.03Kotimaisen koivuvenerituotannon lopettaminen uhkaa 370 työpaikkaa Suolahdessa
10.10.2024 21.00VAIKUTA NYT: Suomen parhainta raakapuun tehdasvastaanottoa etsitään - äänestää ehdit 15.10. saakka
10.10.2024 13.38Renaultin raskaisiin kuorma-autoihin luvassa päivityksiä mallivuodelle 2025
10.10.2024 9.35Puukaupan vilkastuminen nostaa kantohintoja
10.10.2024 9.25Metsäteollisuustuotteiden kysyntä elpymässä
10.10.2024 9.18Metsähakkeen käyttö ja hinnat nousussa
10.10.2024 8.00Nimityksiä Metsä Groupin liiketoiminta-alueiden johtoryhmissä
09.10.2024 8.00MAN palkitsee uusia sähkö kuorma-auto-asiakkaita kattavalla palvelupaketilla

Siirry arkistoon »