Liikenteessä olevien autojen määrä lähentelee jo kolmea miljoonaa Suomessa

04.09.2024 13.44

autoja_.jpg

Vuodesta 2000 vuoteen 2024 henkilöautojen määrä on kasvanut merkittävästi, noin 2,1 miljoonasta 2,8 miljoonaan, eli 30 %. Tämä tarkoittaa 492 autoa jokaista 1 000 asukasta kohti. 

Kasvu johtuu uusien autojen myynnistä ja käytettyjen autojen maahantuonnista. Viimeksi mainittu on moninkertaistunut 2000-luvulla. Viime vuonna romutettiin Suomen Autokierrätyksen tietojen mukaan hieman yli 60 000 henkilöautoa.

Manner-Suomessa liikennekäytössä olevat henkilöautot käyttövoimittain vuosina 2000-2023

Käytettyinä maahantuoduista autoista suosituin on ladattava hybridi

Vuodesta 2014 vuoteen 2023 käytettynä maahantuotujen henkilöautojen kokonaismäärä kasvoi merkittävästi, huipentuen vuoteen 2021, jolloin Suomeen tuotiin 45 368 autoa. Käytettynä maahantuotujen autojen markkinat ovat siirtymässä kohti kestävämpiä käyttövoimia, jolloin entistä useampi auto on joko kokonaan tai osin sähkökäyttöinen. Dieselautojen maahantuonti saavutti huippunsa vuonna 2018, jolloin Suomeen tuotiin yli 22 000 dieselautoa. Viime vuosina dieselautojen maahantuonnin suosio on kuitenkin laskenut merkittävästi, ja vuonna 2023 niitä tuotiin vain hieman yli 5 000.

Sen sijaan ladattavien hybridien suosio on kasvanut erityisen nopeasti. Vuonna 2018 niitä maahantuotiin noin 2 500 kappaletta, mutta vuonna 2023 määrä oli kasvanut jo 14 484 autoon. Täyssähköautoja tuotiin käytettyinä viime vuonna maahamme reilut 10 000 kpl.

"Tämä kehitys kuvastaa muutosta kohti ympäristöystävällisempiä liikkumismuotoja ja on linjassa globaalien trendien kanssa, joissa pyritään edistämään kestävämpää autoilua," toteaa Traficomin johtava asiantuntija Outi Ampuja. Liikennekäytössä olevista henkilöautoista vaihtoehtoisilla käyttövoimilla toimivien osuus on noin 9 %. Suomen velvoitteena on puolittaa liikenteen ja muun taakanjakosektorin kasvihuonekaasupäästöt vuoteen 2030 mennessä. Suomen liikenteen kasvihuonekaasupäästöt ovat laskeneet vuoteen 2023 mennessä jo noin 3,5 miljoonaa tonnia eli noin 27 % vuoden 2005 tasosta. "Tilastokeskuksen pikaennakkotiedon mukaan vuonna 2023 liikenteen päästöt vähenivät 0,4 miljoonaa tonnia CO₂-ekv. edellisvuodesta muun muassa liikennepolttoaineiden bio-osuuden hienoisen kasvun seurauksena", tarkentaa Ampuja.

Käytettynä maahantuodut henkilöautot käyttövoimittain vuosina 2014 - 2023

12.05.2025 10.00Fluiconnecto järjestää kevätpäivän Vantaan HydroShopissa tiistaina 20. toukokuuta
12.05.2025 9.20Volvon Trucks vie aerodynamiikan askeleen pidemmälle - ilmailuteollisuuden inspiroimana
12.05.2025 7.50Taimikoita hoidetaan innokkaimmin Päijät- ja Kanta-Hämeessä sekä Pohjois-Savossa
11.05.2025 13.00Haluaako yrityksenne haastatteluvideon ProForest 2025 -messuilta mukaan Hyviä uutisia! erikoislähetykseen...?
11.05.2025 11.00Stora Enson pyöreän puun rautatiekuljetusten päästöt Suomessa vähenivät yli 15 % vuonna 2024
10.05.2025 12.00Metsähake säilyy lähivuosina tärkeänä energianlähteenä suomalaisessa energiantuotannossa
10.05.2025 10.00Teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat vuoden 2025 maaliskuussa 20,4 % vuodentakaisesta - eniten kasvua oli paperiteollisuudessa
09.05.2025 22.00KATSO TÄSTÄ 2.5. LÄHETYS! Kuljetus, maarakennus ja metsäalan uutisia & rata-ajoa - mukana laaja kooste Oulun Oikiat konepäiviltä
09.05.2025 18.32Töitä tarjolla hakkurikuljettajalle Norjassa Oslon ympäristössä
09.05.2025 18.30Traficom julkaisi päästölaskentaohjeen kuljetusyrityksille - tavoitteena vastuullisuus ja kilpailukyky

Siirry arkistoon »