Automaahantuojat esittävät kierrätyspalkkiota laskevaa automarkkinaa elvyttäväksi toimeksi

02.09.2024 11.11

auton_osia_ja_muuta_romua_maassa.JPG

Autoalan Tiedotuskeskus: Autokannan uusiutuminen on hidastumassa selvästi, sillä uusien autojen tilaukset ovat jääneet kuluvana vuonna hieman yli kolmanneksen takamatkalle pitkän aikavälin keskiarvostaan. Tänä vuonna henkilöautojen ensirekisteröintien määrän arvioidaan jäävän 75 000 autoon, joka on vähemmän kuin kertaakaan yli 30 vuoteen.

Uusien autojen ensirekisteröintien määrä vähentää myös valtion autoverotuloja. Valtiovarainministeriön arvion mukaan autoverotuloa arvioidaan tänä vuonna kertyvän uusista henkilö- ja pakettiautoista lähes 250 miljoonaa euroa. Autoalan arvion mukaan määrä on jäämässä noin 10 prosenttia tätä alemmas, sillä uusien autojen ensirekisteröintien jää selvästi budjetissa arvioitua 82 000 henkilöauton lukemaa alemmas.

Uusien autojen kysynnän elvytykseen nopein toimi on kierrätyspalkkiokampanja, josta on saatu hyviä kokemuksia muun muassa vuosina 2015 ja 2018. Kierrätyspalkkio lisää valtion tuloja, sillä palkkion seurauksena kasvavat auto- ja arvonlisäverotulot lisäävät valtion tuloja enemmän kuin palkkioiden edellyttämä tuki”, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.

Autoala esittääkin huomenna alkavaan budjettiriiheen automarkkinaa elvyttäväksi toimeksi kierrätyspalkkiota, joka on aiempien kokemusten perusteella toiminut hyvin kannusteena autokannan kierron nopeuttamisessa. Autoalan arvion mukaan alle vuoden mittaisen kierrätyspalkkiokampanjan aikana hankittaisiin yhteensä lähes 11 000 uutta autoa. Myös Ruotsissa käynnistyi elokuussa valtion kierrätyspalkkiokampanja, josta toivotaan piristysruisketta hiipuneeseen uuden auton kauppaan.

27.03.2025 16.33Henrik Ehrnrooth jatkaa UPM-Kymmene Oyj:n hallituksen puheenjohtajana
27.03.2025 13.40Mitsubishi tuo 8 vuoden takuun kaikkiin uusiin malleihin
27.03.2025 11.00Valmet toimittaa kaksi pituusleikkuria Wuzhou Special Paperille Kiinaan
27.03.2025 10.12Uusi arvio 80 000 ajoneuvon kesärenkaista: yksi seitsemästä ei täytä turvallisuuskriteerejä
27.03.2025 9.30Kuljetusalan ääni kuuluviin kunta- ja maakuntavaaleissa - useita SKALin jäsenyrittäjiä ehdolla eri puolilla Suomea
27.03.2025 8.30Smart #5 tuo tilaa ja lataustehokkuutta sähkökatumaasturien luokkaan
26.03.2025 13.00Iveco ja Stellantis hyötyautoyhteistyöhön
25.03.2025 18.00"Ei ole paljoa pakoputki ehtinyt kylmentyä" - VKOR Oy:lle uusi Scorpion
24.03.2025 15.00John Deere Forestry Oy:n toimitusjohtajaksi Janne Haapasalo
24.03.2025 9.10Lapin Kumi vahvistaa palveluverkostoa Pääkaupunkiseudulla

Siirry arkistoon »