Vain yksi voi olla ensimmäinen - Nokian Renkaat esittelee talvirenkaiden 90-vuotista kehityskaarta Power Truck Showssa

01.08.2024 8.53

hakka90.jpg

Nokian Renkaiden Hakkapeliitta on uranuurtaja omalla alallaan, sillä 1930-luvun pohjoisiin olosuhteisiin kehitetty talvirengas on taivaltanut teillä jo 90 vuotta. Juhlavuottaan viettävään Hakkapeliittaan pääsee tutustumaan elokuussa Kauhavalla, kun kahdettakymmenettä kertaa järjestettävä kuljetustapahtuma Power Truck Show täyttää niin ikään pyöreitä.

Nokian Renkaat sekä Power Truck Show viettävät kummatkin juhlavuottaan elokuussa. Pohjoisen Euroopan komeimmat kuorma-autot ja rekat matkaavat Etelä-Pohjanmaalle jo kahdettakymmenettä kertaa, ja kuljetusmessuilla voi tutustua myös Hakkapeliitan uusimpiin talvirengasinnovaatioihin sekä niiden takana olevaan 90 vuoden mittaiseen taipaleeseen talvisilla teillä.

Power Truck Show on yksi Suomen ja Pohjoismaiden suurimmista kuljetusalan messu- ja autonäyttelytapahtumista. Tapahtuma kerää ammattilaisia ja alasta kiinnostunutta yleisöä ympäri Suomea sekä ulkomaita, ja paikalle odotetaan yli 30 000 kävijää.

Talvirenkaiden lisäksi tapahtumassa on näytillä monipuolisia vaihtoehtoja tielle ja maastoon – jokaiselle akselipaikalle ja joka säälle. Nokian Renkaat esittelee myös laajan valikoiman Noktop ja E-Tread pinnoitustuotteita, joiden avulla renkaan käyttöikää on mahdollista pidentää taloudellisesti ja ympäristöystävällisesti.

90-vuotias Hakkapeliitta – turvallista ajoa vaativissakin talviolosuhteissa

Maailman ensimmäinen talvirengas oli Hakkapeliitan edeltäjä Kelirengas. Se kehitettiin kuorma-autoja varten 1930-luvun pohjoisiin olosuhteisiin. 

Nokian Tyres Hakkapeliitta Truck E2 ja F2 -renkaat ovat omimmillaan äärimmäisissä talviolosuhteissa, kun renkaiden jää- ja lumipito joutuvat koetukselle. Hakkapeliitta Truck E2 on kuorma-auton vetorengas, jonka ansiosta kuljetukset etenevät sujuvasti ja turvallisesti huonokuntoisillakin talviteillä. 

Hakkapeliitta Truck F2 -ohjausakselirengas takaa hyvät pito-ominaisuudet vaativissakin talviolosuhteissa. Lisäksi se säilyttää loistavat ajo-ominaisuutensa myös kuluneena, mikä mahdollistaa pitkien kuljetusten huolettomat kilometrit sydäntalven myräköissä.  

Tervetuloa messuosastollemme!

Kuljetusmessut järjestetään 9.10.8.2024 Kauhavan Alahärmässä ja niiden tapahtumapaikkana toimii Suomen suurin messuareena, PowerParkin huvipuistoalue ympäristöineen. Tule tapaamaan meitä osastollemme U407!

16.02.2025 14.00Ammattilehti koeajaa: Skoda Kodiaq 2.0 TDI Style 4x4 - mukavasti dieselillä
16.02.2025 8.00Maatalouden tuotantovälineiden ostohinnat laskivat vuoden 2024 joulukuussa 2,8 % vuoden takaisesta
15.02.2025 16.00Puut pois ammattitaidolla
14.02.2025 19.00KATSO TÄSTÄ 14.2. LÄHETYS! Laajasti mielenkiintoista kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa
14.02.2025 17.00Nisula Forestin ja Toyota Gazoo Racingin yhteistyö rallin huipulla jatkuu
14.02.2025 9.00Slovenia ja Suomi aiesopimukseen panssaroitujen ajoneuvojen hankinnasta Patrialta
13.02.2025 10.51Ford E-Transit Custom - Sähköpakettiauton tekniikkaa pintaa syvemmältä
13.02.2025 10.37Nimitykset: Joni Lahtinen aloittaa Volvo Truck Center Turun huoltopäällikkönä
12.02.2025 15.00Metsän monimuotoisuutta voidaan lisätä puunkorjuun ja metsänhoidon yhteydessä - näin Finsilva onnistui 2024
12.02.2025 9.0050 vuotta täyttävä Nokian Renkaiden Noktop-pinnoite on lunastanut ammattiautoilijoiden suosion luotettavuudella ja kustannustehokkuudella

Siirry arkistoon »