Lohennousu jäämässä heikoksi Pohjanlahdella

08.07.2024 8.00

lohinous.jpg

Alkukesän aikana Tornionjokeen on noussut lohia hieman enemmän ja Simojokeen hieman vähemmän kuin vuonna 2023 vastaavaan aikaan mennessä. Määrät ovat pieniä verrattuna vuosiin 2020–2022.

Parhaillaan jokiin nousee etenkin kahden merivuoden lohia, joiden määrä näyttää jälleen jäävän korkeintaan keskinkertaiseksi. Pienemmät yhden merivuoden lohet eli kossit ovat aloittaneet nousunsa hiljattain. Lopulliset nousulohimäärät ovat selvillä elokuun jälkeen.

– Viileä kevät on voinut viivästyttää nousuvaellusta, mutta lukujen valossa on selvää, että viime vuoden heikko tilanne ei ole juurikaan korjaantunut, kertoo erikoistutkija Jenni ProkkolaLuonnonvarakeskuksesta (Luke).

Heinäkuun 2. päivään mennessä Simojokeen oli noussut 1222lohta ja Tornionjokeen 16606 lohta. Lohia nousi tavallista vähemmän heti vaelluksen alusta lähtien. 

–  Seurantojen perusteella vuosien 2021 ja 2022 vaelluspoikasten selviytyminen on ollut merellä heikkoa. Kaupallinen kalastus Itämerellä kohdistuu vain kutuvaelluksella oleviin lohiin, joten kalastuskuolevuus ei selitä muutosta selviytymisessä, toteaa Prokkola.

Ammattikalastajien saaliit Pohjanlahdella ovat niin ikään olleet alhaisia, mikä viittaa siihen, että suurta määrää lohia ei olisi nousemassa jokiin myöskään myöhemmin kesällä.

−  Saalisseurannan mukaan suomalaiset kalastajat ovat saaneet Saaristomereltä, Ahvenanmereltä ja Pohjanlahdelta heinäkuun 2. päivään mennessä 8514 lohta, mikä on hieman vähemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna. Kuluvan vuoden kalastuskiintiö on lukumäärältään 16 661 lohta, kertoo Luken tutkija Tapani Pakarinen.

Heinäkuun alkuun mennessä Suomen lohisaalis Pohjalahdelta oli vuosina 2018–2022 keskimäärin noin 15 000 lohta. Näinä vuosina lohikiintiö hyödynnettiin keskimäärin noin 80-prosenttisesti. Vuonna 2023 kokonaissaalis jäi poikkeuksellisen pieneksi ollen 12 896 lohta.

Myös Ruotsin puolella lohisaaliit merellä ovat olleet pieniä. Kalastuskauden alusta 17.6. heinäkuun kolmanteen päivään mennessä Ruotsin kiintiöstä oli käytetty 64 prosenttia.

Pohjanlahden lohisaaliit ovat peräisin alueen lukuisista luonnon- ja istutuskannoista.

22.04.2025 17.05Volkswagen LT täyttää 50 vuotta - ergonomian edelläkävijä juhlii pyöreitä
22.04.2025 12.22Uusi smart #5 asettaa uuden mittapuun - Suomen hinnat alkavat 45000 eurosta
22.04.2025 8.00Turvemaiden kuusikko voi palautua poimintahakkuusta odotettua nopeammin
21.04.2025 11.00Stora Enson metsätalouden vesiohjelma Suomessa etenee
18.04.2025 23.00KATSO TÄSTÄ 18.4. LÄHETYS! Pääsiäisviikon maarakennus, kuljetus ja metsäalan uutisia
17.04.2025 15.00Sahateollisuuden raportti: Hakkuurajoituksista miljardimenetykset - Suomi ei saavuta ilmastotavoitteita ilman kovaa hintaa metsätaloudelle
16.04.2025 11.19Rikosten määrissä nousua alkuvuonna - myymälävarkaudet selvässä kasvussa
15.04.2025 12.02Maxus aloittaa Suomessa uuden tonniluokan eDeliver 5 -sähköpakettiauton myynnin
15.04.2025 10.33Metsäkoneiden paikannustarkkuus siirtyi uudelle tasolle
15.04.2025 9.36Metsätuhot vuonna 2024 -raportti: kuivuuden ja kuumuuden vaikutukset jatkuvat

Siirry arkistoon »