Vuoden 2024 Pro metsä -palkinnot on jaettu metsäalan suunnannäyttäjille03.07.2024 8.33
Maakunnalliset metsäneuvostot palkitsivat metsäalan eteen töitä tehneitä henkilöitä, yrityksiä ja yhteisöjä alkukesän aikana. Pro metsä -palkintoja myönnettiin tänä vuonna yhteensä 16 eri puolilla Suomea. Metsäneuvostot ovat myöntäneen vuoden 2024 Pro metsä -palkinnot. Metsäneuvostot palkitsivat metsänomistajia, metsäammattilaisia ja yrityksiä, jotka ovat tehneet aktiivista ja tuloksekasta työtä metsäalan eteen. Palkintoja myönnettiin yhteensä 16 eri puolilla Suomea. Palkitut valittiin ehdotusten perusteella. – Palkinnonsaajien laaja kirjo kuvaa hyvin sitä miten erilaisia osaajia monipuolinen metsäala tarvitsee. Tänä vuonna esimerkiksi metsäopetus ja metsiin liittyvä tiedonvälitys saivat näkyvän roolin palkinnonsaajien joukossa. Palkitut ovat olleet erittäin ilahtuneita saamistaan palkinnosta, sanoo aluekehityspäällikkö Pekka Äänismaa Suomen metsäkeskuksesta. Metsäneuvostot myöntävät Pro metsä -tunnustuspalkintoja myös tulevina vuosina. Palkinnon ideana on kannustaa kohti alueellisten metsäohjelmien tavoitteita. Alueellisia metsäohjelmia on yhteensä 14, ja ne edistävät metsien hyödyntämistä monipuolisesti ja kestävästi alueittain. Metsäohjelmilla pyritään tuomaan maakuntiin lisää työtä ja hyvinvointia, turvaamaan metsäluonnon monimuotoisuutta sekä varautumaan ilmastonmuutoksen vaikutuksiin metsäalalla. Vuoden 2024 Pro metsä -palkitut: Etelä- ja Keski-Pohjanmaa: Keski-Pohjanmaan ammattiopiston metsätiimi |