Tampereen sähkökuorma-autokanta vahvistuu - ensimmäinen täyssähköinen Scania liikenteeseen

02.06.2023 8:12

Tampereen ensimmäinen täyssähköinen Scania otettiin liikenteeseen

Tampereella otettiin käyttöön ensimmäinen täyssähköinen Scania 25P jakeluauto. Uusi sähköinen ajoneuvo tulee toimimaan Kaukokiito Oy:n Tampereen alueen jakeluliikenteessä ja noin 200 kilometrin toimintamatkan ansiosta uusi Scania liikkuu pääosin kaupungin lähialueilla.

JOI-vuokraus Oy on toiminut Kaukokiito Oy:n alihankkijana Tampereen alueella vuodesta 2021 alkaen. Yrityksen toimitusjohtaja Outi Ihalainen on uudesta hankinnasta innostunut ja perustelee sähköiseen ajoneuvoon siirtymistä puhtaasti ympäristösyillä. ”Haluamme kehittää yritystämme tulevaisuudessa puhtaampaan liikennöintiin. Ensimmäisen täyssähköisen ajoneuvon hankinta on meille iso askel, mutta ensimmäinen askel yrityksemme vihreämmällä kehityspolulla”, kertoo toimitusjohtaja Outi Ihalainen

Sähköistyminen etenee Kaukokiidolla

Suomen Kaukokiito Oy.n Tampereen tuotantopäällikkö Mika Iso-Järvenpää pitää uuden ajoneuvon käyttöönottoa merkittävänä askeleena edistämään Kaukokiidon hiilineutraalisuustavoitetta. ”Hiilineutraaliustavoitteemme edellyttää meiltä tiukkoja kriteerejä kalustohankinnoille. Sähköautokantamme kasvaa jatkuvasti; on hienoa saada uusi sähköinen Scania Tampereen liikenteeseen”. Kaukokiito investoi voimakkaasti puhtaampaan liikennöintiin ja sähköajoneuvojen myötä tämä vaatii myös latausratkaisuiden hankkimista. ”Tampereella meillä on jo käytössä yksi pienempi sähkökuorma-auto ja sähköpakettiautoja. Huolellisen reittisuunnittelun avulla sähköautot tarvitsevat vain yönylilatausta. Pidempien reittien sähköistämisessä vaadittaisiin mukaan myös julkista latausverkostoa ja sitä ei vielä ole tarjolla”, kertoo Mika Iso-Järvenpää.

Kaukokiidon hiilineutraalisuustavoite on kunnianhimoinen

Suomen Kaukokiito Oy:n tuotanto- ja asiakaspalvelujohtaja Henri Koort pitää sähköisen Scanian tuloa tärkeänä askeleena kohti tavoitteita. ”Tavoitteemme on kuljettaa kaikki toimitukset hiilineutraalisti vuoteen 2030 mennessä; viisi vuotta ennen Suomen kansallista tavoitetta. Tämä tavoite on tiukka, mutta olemme sitoutuneet tekemään kaiken tehtävissä olevan tähän pääsemiseksi. Investointi alati kasvavaan sähköautokantaamme on tästä konkreettinen esimerkki”, Henri kertoo.

Henri Koortin mukaan pidempien reittien ja rukolinjojen sähköistäminen on vielä haasteellista. Siksi Kaukokiidolla on panostettu myös muihin ympäristöystävällisiin kuljetusratkaisuihin ja kiinteistötoimiin. ”Olemme tehneet paljon muutakin: esimerkiksi tänä keväänä lanseerattu Kaukokiito BIO -palvelumme kuljettaa lähetykset uusiutuvalla dieselillä. Lisäksi HCT-yhdistelmäajoneuvomme vähentävät toimitustemme päästöjä paremman hyötysuhteen avulla. Merkittävää on myös terminaaliemme ympäristöystävällisyys. Isossa osassa niistä käytetään hyväksi maalämpöä ja aurinkovoimaa, ja niiden osuus vain kasvaa jatkossa”.

Uusi sähköinen Scania näkyy Tampereen liikenteessä

JOI-Vuokrauksen uusi Scania 25P tuo upeasti esille Kaukokiidon ympäristötavoitteita. Kaukokiidon hiljattain uudistettu brändi-ilme ja yrityksen ympäristötavoitteet näkyvät selkeästi uuden sähkökuorma-auton ulkoasussa. Henrin ja Mikan mielestä ulkoasu näyttää hyvältä. ”Hienoa, että uudet ympäristöystävällisemmät arvot näkyvät Tampereen katukuvassa. Se osoittaa, että haluamme tosissamme vähentää liikennöinnistä aiheutuvia päästöjä ja se parantaa kaikkien kaupunkilaisten ympäristöä.”

02.10.2023 14:01Agri-INNO-palkinnosta (10 000 e) kisaa neljä innovaatiota
02.10.2023 13:20Skenaario: Jatkuvapeitteiseen kasvatukseen siirtyminen ojitetuissa korpikuusikoissa lisäisi Suomen ilmastohyötyjä verrattuna avohakkuuseen
02.10.2023 13:01Liikenteen erillisverokertymä kasvoi noin 4,7 miljardiin euroon ? Kuorma-autoja rekisteröitiin syyskuussa poikkeuksellisen vähän
02.10.2023 9:23Tukes löysi puutteita aggregattien merkinnöissä ja käyttöohjeissa, yksi pois markkinoilta
02.10.2023 9:06Auton varaosien tilaus EU:n ulkopuolelta vaikeutuu - jatkossa päästötiedot raportoitava EU-komissiolle
02.10.2023 9:00BMW:ltä uusi R GS. - enemmän kuutioita, tehoa ja hintaa
02.10.2023 8:31Tampereelle kaksi Scania G 410 kaasuautoa
29.09.2023 23:55KATSO TÄSTÄ 29.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
29.09.2023 20:55LUE TÄSTÄ! Syksyn suuri Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt - lähes 150-sivua alan asiaa
29.09.2023 8:45Taloustutkimus: Volvo on Suomen arvostetuin autobrändi jo kolmatta vuotta peräkkäin

Siirry arkistoon »