Kantorahatulot uuteen ennätykseen vuonna 2022

02.06.2023 9:19

metsaa_-26.jpg

Bruttokantorahatulot eli puun pystykaupasta saatavat tulot olivat 2,8 miljardia euroa vuonna 2022. Euromääräisesti tulot nousivat 0,2 miljardia edellisvuodesta, ja olivat korkeammat kuin koskaan aikaisemmin. Sen sijaan reaalisesti laskua oli edellisvuodesta 12 prosenttia ja viisivuotiskauden keskiarvosta 8 prosenttia, kun rahan arvon muutos tehtiin tukkuhintaindeksillä.

Kantorahatuloista 2,43 miljardia euroa saatiin yksityismetsistä ja 0,41 miljardia euroa metsäteollisuuden ja valtion metsistä.

Kantorahatulojen euromääräinen kasvu johtui puun pystykauppahintojen 6–11 prosentin noususta. Teollisuuspuun hakkuumäärät vähenivät muutaman prosentin, sillä UPM:n pitkä lakko vuoden alussa vähensi puun kysyntää.

Yksityismetsänomistajien kantorahatulot vähenivät reaalisesti 13 ja valtiolla ja metsäteollisuudella 2 prosenttia vuodentakaisesta.

Kantorahatuloista 70 prosenttia kertyi tukkipuun kaupasta. Yksityismetsissä tukin osuus tuloista oli 71 prosenttia ja Metsäteollisuuden ja valtion metsissä 63 prosenttia.

Kuusesta saatujen tulojen osuus oli edelleen suurin ja pysyi sanana kuin edellisenä vuonna (46 %). Kuusen merkitys korostuu Etelä-Suomen rehevien maiden maakunnissa ja yksityismetsissä. Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Suomessa mänty oli selvästi tärkein puulaji 54–74 prosentin osuudellaan kantorahatuloista.

Maakunnittain eniten tuloja saatiin Pohjois-Savossa (305 milj. €), Etelä-Savossa (291 milj. €), Pohjois-Karjalassa ja Keski-Suomessa (268 milj. €). Reaalisesti tulot laskivat kaikissa maakunnissa, eniten Pohjois-Pohjanmaalla (-20 %).

Nettokantorahatulot (bruttokantorahatulot – investoinnit puuntuotantoon) ovat ennakkoarvio, lopulliset tiedot ovat saatavissa syyskuussa.

Rahanarvon muutos on tehty tukkuhintaindeksillä. Vuonna 2022 tukkuhinnat nousivat edelliseen vuoteen verrattuna keskimäärin 20 prosenttia.

02.10.2023 14:01Agri-INNO-palkinnosta (10 000 e) kisaa neljä innovaatiota
02.10.2023 13:20Skenaario: Jatkuvapeitteiseen kasvatukseen siirtyminen ojitetuissa korpikuusikoissa lisäisi Suomen ilmastohyötyjä verrattuna avohakkuuseen
02.10.2023 13:01Liikenteen erillisverokertymä kasvoi noin 4,7 miljardiin euroon ? Kuorma-autoja rekisteröitiin syyskuussa poikkeuksellisen vähän
02.10.2023 9:23Tukes löysi puutteita aggregattien merkinnöissä ja käyttöohjeissa, yksi pois markkinoilta
02.10.2023 9:06Auton varaosien tilaus EU:n ulkopuolelta vaikeutuu - jatkossa päästötiedot raportoitava EU-komissiolle
02.10.2023 9:00BMW:ltä uusi R GS. - enemmän kuutioita, tehoa ja hintaa
02.10.2023 8:31Tampereelle kaksi Scania G 410 kaasuautoa
29.09.2023 23:55KATSO TÄSTÄ 29.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
29.09.2023 20:55LUE TÄSTÄ! Syksyn suuri Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt - lähes 150-sivua alan asiaa
29.09.2023 8:45Taloustutkimus: Volvo on Suomen arvostetuin autobrändi jo kolmatta vuotta peräkkäin

Siirry arkistoon »