Muutoksia Tamtron Group Oyj:n johtoryhmässä

14.05.2023 10:00

tamtronlogo2023.jpg

Punnitusteknologia-alan edelläkävijä Tamtron Group Oyj hankki yrityskaupassa Lahti Precision Oy:n tämän vuoden maaliskuussa. Integraatioprosessi on edetessään selkeyttänyt kasvavan konsernin toimintamalleja ja sen seurauksena konsernin johtoryhmään on tehty muutoksia.

Tamtron Group Oy:n konsernin uuden johtoryhmän muodostavat CEO Mikko Keskinen, CFO Miika Tuominen sekä uusien liiketoimintayksikköjen johtajat Managing Director Industrial Weighing, Juho Koskinen, Executive Vice President On-board Weighing Markus Ritala ja Executive Vice President Digital Services, Matti Sipilä.

- Toimintamme jakaminen kolmeen selkeään liiketoiminta-alueeseen selkeyttää sisäisiä toimintamallejamme ja samalla sitä, miten voimme tukea tytäryhtiöitämme ja kansainvälistä jakelijaverkostoamme nykyistä paremmin. Uusi johtoryhmä edustaa paitsi vuosien kokemusta Tamtron-konsernin eri osista, niin myös vahvaa osaamista kansainvälisten teknologiayritysten ja konsernien toiminnan kehittämisestä ja johtamisesta. Uskon, että uusi johtamisrakenne tukee vahvasti kasvustrategian jalkauttamista ja saan siihen avukseni erinomaisen ja kokeneen johtoryhmän, toimitusjohtaja Mikko Keskinen avaa muutoksen taustoja.

Uusi johtoryhmä astuu voimaan 11.5.2023 lukien.

21.09.2023 18:10Scania Suomen uusi pääkonttori ja pääkaupunkiseudun Scania-keskus nousevat Vantaalle
21.09.2023 16:10Luksia palkittiin Autoalan koulutuksen järjestäjä -palkinnolla
21.09.2023 13:00Volvo investoinut Raaseporiin - yleisötapahtuma ja koeajokiertue maanantaina 25.9.
21.09.2023 10:50Sampo-Rosenlew hakee metsäkoneiden varaosaliiketoiminnan kehittäjä
21.09.2023 9:40MacGregor on saanut yli 25 miljoonan euron tilauksen kappaletavaranostureista
21.09.2023 8:00Turvetuotannosta poistuneille suonpohjille ilmastokestävää jatkokäyttöä - uutta tietoa ja menetelmiä esitellään seminaarisarjassa
20.09.2023 16:00Metsä Fibren Kemin biotuotetehdas käynnistetty
20.09.2023 14:00Ponssen ja Epecin FORWARD´27-ohjelma käynnistyi
20.09.2023 10:00SKAL budjettiriihen linjauksista: Tiehankkeiden rivakka käynnistys oikea päätös, polttoaineveron alennus tärkeä
20.09.2023 9:00Bifa aloittaa Opel-edustuksen Ahvenanmaalla

Siirry arkistoon »