Halko- ja klapikauppa kasvoi neljänneksen vuonna 2022

26.03.2023 13.11

halkoo.jpg

Luonnonvarakeskus (Luke) selvitti halko- ja klapimyyntiä vuosina 2021 ja 2022. Polttopuukauppiaille suunnattu kysely osoitti myynnin kasvaneen näiden vuosien välillä 26 prosenttia. Pääosa myydyistä polttopuista oli klapeja, ja niistä yli 80 prosenttia valmistettiin lehtipuusta.

Halko- ja klapikaupan kuumenemisesta on uutisoitu paljon viime aikoina. Venäläisen energiatuonnin päättyminen on kohdistanut mielenkiintoa puulämmittämiseen. 

– Monelle omakotiasujalle puu on lisälämmitysmuoto, jonka käyttöä lisätään erityisesti sähkön hinnan noustessa, kertoo yliaktuaari Tuomas Niinistö Lukesta.

Myyntimäärät kerättiin useilta halko- ja klapikauppiailta

Aiempien selvitysten perusteella pääosa käytetyistä polttopuista on ollut itse valmistettuja, ja puu tulee omista metsistä tai toisinaan pihapuista. Ostettu puu on kattanut vajaan neljäsosan poltetusta puusta. Halko- ja klapikauppakyselyn avulla haluttiin selvittää, olisiko energian kohonnut hinta lisännyt ostetun puun käyttöä. Energian hinnan muutoksen arveltiin näkyvän selvästi ostetun polttopuun määrissä.

– Polttopuiden myyntimäärät kertovat silti ainoastaan varautumisesta puulämmittämiseen. Kun sähkön hinta halpenee, osa ostetuista puista saattaakin jäädä halkoliiteriin, Niinistö muistuttaa. 

Halko- ja klapikauppiaiden lukumäärää ei tarkasti tiedetä, mutta kyselyllä tavoiteltiin heistä mahdollisimman montaa. Sähköpostikysely lähetettiin helmikuussa 2023 kaikkiaan 268 halko- ja klapikauppiaalle, ja aineistoa täydennettiin puhelinhaastatteluilla. Vastaajilta tiedusteltiin halkojen ja klapien myyntimääriä vuosina 2021 ja 2022. Kyselyyn vastasi 78 prosenttia näistä kauppiaista. 

Energian hinnan nousu lisäsi halko- ja klapimyyntiä 26 prosentilla 

Kyselyyn vastanneet polttopuukauppiaat myivät halkoja ja klapeja 54 000 kiintokuutiometriä vuonna 2022. Vuotta aiemmin myynti jäi 43 000 kiintokuutiometriin, joten määrä kasvoi vuosien välillä 26 prosenttia. 

Vuonna 2021 kyselyyn vastanneista polttopuukauppaa oli tehnyt 189 myyjää. Vuonna 2022 kauppaa tehneitä oli 198. Halko- ja klapimyynti kasvoi suhteellisesti enemmän suuremmilla myyjillä.

Vuonna 2022 myynnistä 98 prosenttia oli klapeja. Halkojen myynti jäi vajaaseen tuhanteen kuutiometriin. Halkojen ja klapien osuudet olivat samat molempina vuosina.

 – Useampi vastaajista mainitsi, että kysyntää olisi ollut suuremmille määrille, mutta polttopuut loppuivat kesken. Niin suureen kysynnän kasvuun ei oltu varauduttu. Ennen valmiin tuotteen myymistä puu pitää kuitenkin hankkia, kuivattaa ja pilkkoa, Niinistö kertoo.

Muutamat vastaajat kuitenkin kertoivat kysynnän hiljentyneen alkuvuoden 2023 aikana sähkön hinnan halvennuttua.

Tulisijoissa palaa useimmiten lehtipuu 

Kyselyssä kerättiin tietoa lehtipuun osuudesta myydyistä polttopuista. Selvityksen perusteella molempina vuosina yli 80 prosenttia haloista ja klapeista oli lehtipuuta. 

Havupuusta valmistetun polttopuun kysyntä osoittautui vähäiseksi, ja useimmat lämmittäjät halusivat polttaa pelkästään koivua.

Polttopuukauppiaat valmistavat myytävät puunsa enimmäkseen omista metsistään hankkimistaan raaka-aineista. Markkinoilta ostetun halkojen ja pilkkeen raaka-aineen osuus jäi alle viidennekseen. Ostetun puuraaka-aineen käyttöä rajoittaa hinta, jonka useampi vastaajista mainitsi nousseen merkittävästi vuoden 2022 aikana.

Lisätietoja selvityksestä

Luke on tilastoinut pientaloissa kulutetun polttopuun määrää noin kymmenen vuoden välein laajalla otantatutkimuksella. Puun pienkäytön lukuja ollaan nyt päivittämässä yhteistyössä Tilastokeskuksen kanssa, ja ennakkotiedot tullaan julkaisemaan kevään 2023 aikana. Uutta otantatutkimusta ei toistaiseksi tehdä, vaan tietojen päivittämisessä turvaudutaan muihin menetelmiin. 

Luonnonvarakeskuksen Tilastopalvelut toteutti polttopuukaupan selvityksen osana puun pienpolton kulutuslukujen päivittämistä. Kysely ei ole pysyvä osa Luken tuottamia tilastoja eikä sen tuloksia julkaista erikseen Luonnonvarakeskuksen tilastosivuilla www.luke.fi

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »