Tavaraviennin arvo nousi volyymin laskusta huolimatta

07.02.2023 9.36

tulli.png

Tulli on julkaissut ennakkotiedot vuoden 2022 tavaroiden ulkomaankaupasta. Suomen tavaraviennin arvo kasvoi 18,2 prosenttia vuonna 2022. Viennin volyymi laski 5,2 prosenttia ja vientihinnat nousivat 24,2 prosenttia. Vienti oli arvoltaan 81,5 miljardia euroa. Tuonnin arvo suureni 26,5 prosenttia edeltävään vuoteen verrattuna. Tuonnin volyymi kasvoi 0,7 prosenttia ja tuontihinnat 24,9 prosenttia. Tavaratuonti oli arvoltaan 92,3 miljardia euroa.

- Tavaroiden ulkomaankaupassa vuosi 2022 oli muutoksien vuosi. Hintojen nousun kiihtyminen kasvatti myös tavaroiden ulkomaankaupan arvoa merkittävästi, kertoo ryhmäpäällikkö Christina Telasuo.

Viennin volyymin liukuva keskiarvon muutos kääntyi laskuun jo heinäkuussa. Myös tuonnin volyymi hiipui loppuvuotta kohti tullessa. Energiatuotteiden hintojen nousu vaikutti eniten tuonnin arvon kasvuun ja sitä kautta kauppataseen alijäämän suuruuteen.

Venäjän kanssa käytävä kauppa hiipui nopeasti maaliskuusta alkaen. Erityisesti tuonti korvautui nopeasti muista maista. Venäjän osuus tavaroiden kokonaistuonnista tippui tammikuun 15,8 prosentista joulukuun 2,6 prosenttiin. Kokonaisviennistä Venäjän osuus väheni tammikuun 5,4 prosentista joulukuun 2,7 prosenttiin.

Kauppataseen alijäämä ennätyssuuri, 10,8 miljardia euroa

Kauppataseen alijäämä kasvoi merkittävästi vuonna 2022 edellisvuosiin verrattuna. Kauppatase jäi ennakkotietojen mukaan 10,8 miljardia euroa alijäämäiseksi vuonna 2022. Alijäämä EU-maiden kanssa käydyssä kaupassa oli 4,9 miljardia euroa. EU-maiden ulkopuolisten maiden kanssa käytävässä kaupassa kauppataseen alijäämää kertyi 5,9 miljardia euroa. Edeltävänä vuonna 2021 kauppatase oli alijäämäinen 4,0 miljardia euroa. Kauppatase oli viimeksi ylijäämäinen vuositasolla vuonna 2010.

Viennin arvo kasvoi EU-maiden kanssa käytävässä kaupassa ulkokauppaa hitaammin

Tavaraviennin arvo EU-maiden kanssa käytävässä kaupassa kasvoi ennakkotietojen mukaan 17,3 prosenttia vuonna 2022. Euromaiden kanssa käytävässä kaupassa viennin arvo nousi 13,8 prosenttia. EU:n ulkopuolisten maiden kaupassa viennin arvo suureni 19,5 prosenttia. Tuonnissa EU-maista arvo kasvoi 19,7 prosenttia, euromaista 15,2 prosenttia ja ulkokaupan maista 35,9 prosenttia.

Katso tästä koko vuositiedote 2022: ennakkotiedot tavaroiden ulkomaankaupasta (pdf.)

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »