IAA-Kuljetusnäyttely: Daimler Truck palkittiin innovaatioistaan21.09.2022 10:09
Daimler Truck on palkittu Hannoverin IAA 2022 -kuljetusnäyttelyssä kuorma-autoalan ”2023 Truck Innovation Awardilla” -tunnustuksella. Palkinnon sai näyttelyssä esiteltävä Mercedes-Benz eActros LongHaul, joka on kehitetty kaukoliikenteen sähköisiin tavarakuljetuksiin. Tunnustuksen myönsi International Truck of the Year -jury, johon kuuluu kokeneita kuljetusalaa seuraavia ja siitä raportoivia journalisteja 25 maasta Euroopasta ja sen ulkopuolelta. Juryn puheenjohtaja Gianenrico Griffini luovutti palkinnon Mercedes-Benz Trucksin toimitusjohtajalle Karin Rådströmille Hannoverissa järjestetyssä tilaisuudessa. Mercedes-Benz eActros LongHaul esittäytyy IAA-näyttelyssä ”konsepti-prototyyppinä”, ja sarjatuotantoversion valmistus alkaa vuonna 2024. Mallin testiajot yleisillä teillä käynnistyvät jo tänä vuonna, ja Amazon ja logistiikkayhtiö Rhenus jatkavat testiajoja muun muassa konttikuljetuksissa vuoden 2023 aikana Saksassa. Kaukokuljetuksiin tarkoitetussa kuorma-automallissa on yhteensä 600 kWh:n akkukapasiteetti jaettuna kolmeen erilliseen akkuyksikköön. Akut edustavat LFP- eli litium-rautafosfaattiteknologiaa, jonka jury mainitsee erikseen yhtenä palkitsemisperusteista. Toinen valtti on sähköistetty eTrailer-perävaunu, joka voidaan liittää eActrosin vedettäväksi. Vaunun e-akseliin on liitetty akku, joka tarjoaa lisätehoa vetämiseen ja helpottaa perävaunun kuljettamista. Sähköperävaunun akkukapasiteetista riippuen eActros LongHaulilla voidaan yltää jopa 800 kilometrin toimintamatkaan yhdellä latauksella. Ilman eTraileriakin lataus riittää noin 500 kilometrin ajoihin. |