Kamerajärjestelmät tuovat turvaa ajoneuvoihin ja työkoneisiin

18.09.2022 15.00

brig12.jpg

Ajoneuvojen ja työkoneiden liikenneturvallisuutta voidaan parantaa oleellisesti edistyksellisillä kamera- ja varoitusjärjestelmillä. 

(kuva yllä: Kun halutaan täydellinen 360° näkyvyys ajoneuvon tai työkoneen ympärille matalilla nopeuksilla ajettaessa, niin valitaan teräväpiirto Brigade Backeye 360 HD -kamerajärjestelmä.)

Englantilainen Brigade on valmistanut ajoneuvojen turvallisuusjärjestelmiä vuodesta 1976 lähtien, jolloin Euroopan markkinoille tuotiin peruutussummeri.

- Brigaden missiona on aina ollut vähentää liikenteessä tapahtuvia onnettomuuksia ja sitä kautta pelastaa ihmishenkiä. Tänä päivänä Brigade on kohonnut maailman ykköstuotemerkiksi ajoneuvojen turvallisuutta lisäävien järjestelmien kehittäjänä ja toimittajana, kertoo Suomen Elektrolind Oy:n Jan Barck ja jatkaa: 

- Brigaden virallisena maahantuojana ja jälleenmyyjänä voimme tarjota aina uusimmat tuotetiedot, edullisimmat hinnat sekä nopeat ja luotettavat toimitukset.

Liikenne-onnettomuuksia tapahtuu tutkimusten mukaan eniten teiden ja katujen ulkopuolella, eli esimerkiksi lastauslaitureilla, terminaalialueilla, raskaan kaluston varikoilla ja rakennustyömailla.

- Ajoneuvoihin ja työkoneisiin tarkoitetut Brigade kamerat, tutkat ja summerit on suunniteltu kestämään pitkäaikaista kovaa käyttöä ja niiden käyttöominaisuudet ovat huippuluokkaa. Paraskaan varoitusjärjestelmä ei kuitenkaan korvaa huolellista ajamista, mutta niiden avulla voidaan välttää monet yllättävät tilanteet, jotka johtuvat huonosta valaistuksesta, ahtaista tiloista tai kevyestä liikenteestä ajoneuvon ympärillä, toteaa Barck.

Kokonaisjärjestelmät tarpeeseen räätälöitynä

Tänä päivänä Brigaden tuotevalikoima on todella laaja erilaisista HD-teräväpiirto kamerajärjestelmistä ajoneuvotallentimiin sekä peruutustutkiin ja -hälyttimiin. 

- Pystymme kokoamaan vankalla ammattitaidolla kuorma- autoon tai työkoneeseen juuri asiakkaan tarvitseman turvallisuuspaketin tai toimittamaan yksittäisiä kameroita ja niiden varusteita, nopeasti Espoon varastostamme. Yhä useampi ammattikäyttäjä haluaa lisätä turvallisuutta ja ajamisen mukavuutta laajemmin kuin pelkästään asentamalla yhden kameran. Keskustelemalla tarpeista asiantuntijoidemme kanssa löytyy varmasti kustannustehokas kokonaisratkaisu markkinoiden parhaista tuotteista, mihin voi olla tyytyväinen niin lisääntyneen turvallisuuden kuin ajoneuvon parantuneen käytettävyydenkin osalta, lupaa Barck.

brig22.jpg

(kuva: Backeye 360 HD järjestelmä toimii neljällä laajakulmakameralla joista kukin kattaa yhden ajoneuvon sivun 180° kuvakulmalla. Kamerat asennetaan eteen, taakse ja sivulle, jolloin ne antavat kattavan kuvan ajoneuvon ympäriltä kuolleet kulmat mukaan lukien. ECU-yksikkö muodostaa kameroiden kuvista HD-tason 360° kuvan monitorille.)

360° näkyvyys

Kun halutaan täydellinen 360° näkyvyys ajoneuvon tai työkoneen ympärille matalilla nopeuksilla ajettaessa, niin valitaan teräväpiirto Brigade Backeye 360 HD -kamerajärjestelmä.

- Backeye 360 HD järjestelmä toimii neljällä laajakulmakameralla, joista kukin kattaa yhden ajoneuvon sivun 180° kuvakulmalla. Kamerat asennetaan eteen, taakse ja sivulle, jolloin ne antavat kattavan kuvan ajoneuvon ympäriltä; kuolleet kulmat mukaan lukien. Neljä reaaliaikaista kuvaa syötetään yhtäaikaisesti ECU-keskusyksikköön, missä ne käsitellään ja tämän jälkeen muodostuu reaaliaikainen ja terävä HD-tason 360° kuva ajoneuvon monitorille, opastaa Barck.

Backeye 360 HD järjestelmä voidaan asentaa käytännössä kaikkiin ajoneuvoihin ja työkoneisiin - isoihin ja pieniin, jotka työskentelevät tienpäällä tai maastossa. Monitorissa näkyvän, ajoneuvon ympärillä olevan alueen, voi säätää tarpeen mukaan.

- 360°-järjestelmien suosio kasvaa koko ajan myös metsäalalla mm. puutavara-autoissa ja pyöräkuormaajissa ja kurottajissa. Esimerkiksi alan oppilaitokset ovat hankkineet niitä koulutuskäytössä oleviin tukkiautoihinsa tuomaan turvallisuutta ja lisäämään kuljettajan mukavuutta, sanoo Barck. 

Brigaden 360° -kamerajärjestelmän asentaminen on suhteellisen helppo toimenpide ja sen voi tehdä itsekin Suomen Elektrolindin osaavalla teknisellä tuella. Järjestelmän kalibrointi tehdään kuitenkin aina maahantuojan tai maahantuojan kouluttaman henkilön toimesta:

- Ajoneuvokohtainen kalibrointi ei ole kuin noin tunnin operaatio mutta sen tekeminen on aivan välttämätöntä 360°-kamerajärjestelmän optimaalisen toiminnan kannalta. 

brig32.jpg

(kuva: Backeye 360 HD -kamerajärjestelmä on yhteensopiva Brigade MDR-ajoneuvotallentimen kanssa, mikä tallentaa neljän kameran kuvan jopa kuukauden taaksepäin.)

Ajoneuvotallennin antaa oikeusturvaa

Backeye 360 HD -kamerajärjestelmä on yhteensopiva Brigade MDR-ajoneuvotallentimen kanssa, mikä tallentaa neljän kameran kuvan jopa kuukauden taaksepäin. 

- Tallennettua kuvaa voidaan hyödyntää erilaisissa kolari-, riita- ym. asioissa, joten se lisää ajoneuvon kuljettajan ja omistajan oikeusturvaa, huomauttaa Barck.

brig42.jpg

(kuva oik: Bridagelta löytyy myös tuulilasikamerat, joissa kamera/tallennusjärjestelmä on samassa kompaktissa paketissa ja ne antavat tarvittavaa todistusaineistoa ajoneuvoon kohdistuneissa vahinkotapauksissa.)

Tallentavat tuulilasikamerat

Kolarivahinkojen tutkiminen ja ratkaiseminen on kallista ja aikaa vievää työtä. Jos ajoneuvossa on kameratallennus se auttaa ristiriitatilanteiden selvittelyssä ja jos selvittää tapahtuman, se on korvaamaton apuväline kaikille osapuolille. 

- Brigade -kamerajärjestelmiin saa erillisen ajoneuvotallentimen mutta lisäksi tarjolla on tuulilasikamerat, joissa kamera/tallennusjärjestelmä on samassa kompaktissa paketissa ja ne antavat tarvittavaa todistusaineistoa ajo- neuvoon kohdistuneissa vahinkotapauksissa. Kämmenenkokoiset yksiköt kiinnitetään vaivattomasti tuulilasiin, edessä olevan tieliikenteen kuvaamiseksi, opastaa Barck.

Tuulilasikamerassa on teräväpiirtotallennus ja useita eri tallennusmuotoja. Eteenpäin kuvaava tuulilasikamera tallentaa kuvat mikro SD-muistikortille ja nauhoituksen voi helposti toistaa PC:llä. 

- Valinnaisilla peruutus- ja infrapuna LED sisäkameroilla, Brigaden tuulilasikamerat ovat korvaamaton apu vahingon sattuessa, sanoo Barck.

brig52.jpg(kuva: Brigadelta löytyy myös kamerajärjestelmiin kytkettävät sivukamerat.)

Sivukamerat

Brigaden kamerajärjestelmiin voidaan kytkeä ajoneuvon kylkiin asennettavat sivukamerat, jotka auttavat kuljettajaa näkemään ajoneuvon vieressä, kuolleessa kulmassa olevat jalankulkijat, pyöräilijät ja muut tiellä liikkujat.

- Sivukamerat ehkäisevät tehokkaasti onnettomuuksia ja soveltuvat kaikkiin ajoneuvoihin, kertoo Jan Barck.  

brig6.jpg

(kuva: Brigaden peruutustutkat hälyttää ajoneuvon tai työkoneen takana olevista esteistä luoden turvallisuutta työskentelyyn.)

 

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »