Stora Enso on allekirjoittanut sopimuksen Nymöllan paperitehtaan myymisestä Sylvamolle

18.09.2022 11:00

stora_enso_logo_100px.jpg

Stora Enso on allekirjoittanut sopimuksen yhtiön Ruotsissa sijaitsevan Nymöllan paperitehtaan ja siihen liittyvän omaisuuden myymisestä yhdysvaltalaiselle Sylvamolle, joka on maailmanlaajuinen päällystämättömän toimistopaperin valmistaja. Kaupan yritysarvo on 150 miljoonaa euroa. Kauppa on tarkoitus saada päätökseen vuoden 2023 alussa, kun kilpailuviranomaisten hyväksyntä on saatu.

Nymöllan tehtaan myynti on osa aikaisemmin ilmoitettua suunnitelmaa myydä neljä Stora Enson viidestä paperitehtaasta. Stora Enso keskittyy strategiansa mukaisesti uusiutuvien tuotteiden pitkän aikavälin kasvupotentiaaliin pakkauksissa, rakennusratkaisuissa ja biomateriaali-innovaatioissa. 

”Allekirjoitimme hiljattain sopimuksen Maxaun tehtaan myynnistä ja olen iloinen, että löysimme myös Nymöllan tehtaalle hyvän, ammattimaisen omistajan Sylvamosta. Prosessi jäljellä olevien paperitehtaiden myymiseksi jatkuu”, sanoo Seppo Parvi, Stora Enson talousjohtaja ja Paper-divisioonan johtaja.

Sylvamon suunnitelmana on integroida Nymöllan tehdas osaksi globaalia paperiliiketoimintaansa. Nymöllan tehdasorganisaatioon kuuluvat 520 työntekijää siirtyvät Sylvamolle yrityskaupan osana. Kestäviä tekstiilikuituja Nymöllassa valmistava TreeToTextile ei ole mukana kaupassa ja jatkaa toimintaansa tehdasalueella.

Nymöllan tehtaan kapasiteetti on 485 000 tonnia päällystämätöntä hienopaperia, ja Multicopy on tehtaan johtava tuotemerkki. Vuoden 2021 lukujen perusteella tehtaan myynnin odotetaan vähentävän Stora Enson vuotuista liikevaihtoa noin 290 miljoonaa euroa. Stora Enso kirjaa kaupantekohetkellä IFRS-liiketulokseensa noin 20 miljoonan euron kertaluonteisen myyntitappion vertailukelpoisuuteen vaikuttavana eränä riippuen tarkennuksista kaupantekopäivänä.

Stora Enso ilmoitti Maxaun paperitehtaan myynnistä Schwarz Produktionille 13.9.2022. Myyntiprosessi Hylten ja Anjalan paperitehtaiden osalta jatkuu ilman sitovaa määräaikaa, eikä sillä ole välitöntä vaikutusta Stora Enson paperitehtaiden toimintaan. 

BofA Securities toimi Stora Enson taloudellisena neuvonantajana tässä yrityskaupassa.

Tietoja Sylvamosta

Sylvamo (NYSE: SLVM) on maailmanlaajuinen paperiyhtiö, jolla on tehtaita Euroopassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Pohjois-Amerikassa. Se valmistaa uusiutuvista luonnonvaroista papereita, joita tarvitaan koulutuksessa, viestinnässä ja viihteessä. Sylvamon pääkonttori sijaitsee Memphisissä, Tennesseessä ja se työllistää yli 7 500 henkilöä. Vuoden 2021 liikevaihto oli 3,5 miljardia dollaria.

01.06.2023 19:00Uusien autojen toimitusvaikeudet purkautumassa - Kysyntä historiallisen alhaista
01.06.2023 13:00Power Truck Show 2023 - merkittävä kuljetusalan suurtapahtuma
01.06.2023 10:33Ponssesta ensimmäinen metsäkonevalmistaja, joka käyttää SSAB:n fossiilivapaata terästä
01.06.2023 8:11Niemi Palvelut tuo napapiirin pohjoispuolelle alueen ensimmäisen raskaan liikenteen ladattavan hybridin
31.05.2023 11:00Manufacturing Performance Days kokoaa teollisuuspäättäjät Tampereelle
31.05.2023 9:30Scania uudistaa linja-autoliiketoimintaansa - Scania Citywiden, Scania Interlinkin ja C-alustojen myynti ja tuotanto lopetetaan
31.05.2023 9:17Tukes on aloittanut laajan selvityksen parvekekaidejärjestelmien turvallisuudesta
30.05.2023 16:20Kuljetusyrittäjä Niclas Hautanen: "Puunajo on mahdollisuuksien ala"
30.05.2023 15:22Mitsubishi EDiA XL -trukkisarja on voittanut kansainvälisen Red Dot - suunnittelupalkinnon
30.05.2023 11:00John Deere Forestry esittelee koko metsäkonemallistonsa Swedish Forestry Expossa tämän viikon lopulla

Siirry arkistoon »