Tornion- ja Simojoen nousulohimäärät keskimääräisellä tasolla

17.07.2022 13:33

Lohi4_Nousulohet1_mod2_sharpen_Panu-v3.jpg

Kesä- ja heinäkuun alun aikana Tornion- ja Simojokeen on noussut lohia kudulle odotusten mukaisesti. Lopulliset nousulohimäärät ovat selvillä elokuussa.  

Alkukaudella on havaittu tavanomaista enemmän suuria lohiyksilöitä (nousulohiseurannat online(kalahavainnot.luke.fi)).

Suurten yksilöiden yleistyminen on ollut odotettavissa lohen vuosiluokkien runsausvaihtelujen perusteella.

– Viime kesänä jokiin nousi paljon keskikokoisia, kaksi vuotta meressä viettäneitä lohia. Tästä samasta vuonna 2019 merelle vaeltaneesta vuosiluokasta on jäänyt kasvamaan merelle vuotta vanhempina kudulle nousevia suuria lohia, kertoo erikoistutkija Atso Romakkaniemi Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

Parhaillaan jokiin nousee pieniä ja keskikokoisia lohia, joiden määrä lopulta määrittää koko kesän lohennousun runsauden. 

Heinäkuun 14. päivään mennessä Simojokeen on noussut 2819 lohta. Lohien vaellus on ajoittunut samalla tavalla kuin keskimäärin edellisvuosina. Tornionjokeen on noussut 42 330 lohta heinäkuun 12. päivään mennessä. Tornionjoen kaikuluotauspaikalla oli melko hiljaista kesäkuun 12.-13. päivään asti, mutta tämän jälkeen nousulohien päivittäiset määrät kasvoivat nopeasti noin kymmenkertaisiksi. Ennusteiden mukaan Tornion- ja Simojokeen nousee tänä kesänä yhtä paljon lohia kuin viime vuosina keskimäärin.

Tornionjoella ja sen edustan merikalastuksessa on jälleen havaittu ihovaurioisia lohia. Lohikuolemiin liittyviä tutkimuksia jatketaan kesällä 2022 Ruokaviraston ja Luken yhteistyönä (Tiedote 6.6.2022). 

Ruotsissa Statens Veterinärmedicinska Anstalt (SVA) ja Sveriges Lantbruksuniversitet (SLU) jatkavat myöskin lohien terveysongelmien tutkimuksia. Kalastajia pyydetään ilmoittamaan havainnot SVA:n nettisivuille https://rapporterafisk.sva.se/ (rapporterafisk.sva.se).

Pohjanlahden lohikiintiöstä kalastettu 57 prosenttia

Ammattikalastajat ovat saaneet Pohjanlahdella alkukesän aikana vähemmän lohia kuin viime vuosina vastaavaan aikaan mennessä.

− Kiintiölajien saalisseurannan mukaan Suomen Pohjanlahden lohikiintiöstä on kalastettu heinäkuun 13. päivään mennessä noin 57 prosenttia eli 15 598 lohta, kertoo Luken tutkija Tapani Pakarinen

Suomen lohikiintiö Pohjanlahdella on hyödynnetty viime vuosina 80−95-prosenttisesti. Kuluvan vuoden lohikiintiö on lukumäärältään viime vuosia hieman suurempi Suomen tekemien kiintiövaihtojen sekä edellisvuodelta siirretyn käyttämättä jääneen kiintiön ansiosta. Mikäli merikalastuksessa kertyy loppukesän kuluessa saaliita edellisvuosien tapaan, Suomen lohikiintiöstä jäänee keskimääräistä suurempi osa käyttämättä.

Ruotsin puolella Perämeren pohjukassa lohen kalastuskausi on viime vuosina kestänyt vain noin kaksi viikkoa. Ruotsi on lohikiintiönsä täyttymisen takia sulkenut lohenkalastuksen Perämerellä kesäkuun lopusta alkaen lukuun ottamatta Skellefte- ja Luulajajokisuiden edustan merialueita. Tänä vuonna Ruotsi kielsi lohenkalastuksen 1.–20. heinäkuuta väliseksi ajaksi koko Perämeren alueellaan.

Seuraa lohennousua verkossa 24/7

Nousulohimäärien kehitystä voi seurata verkossa (https://kalahavainnot.luke.fi/(kalahavainnot.luke.fi)) alkusyksyyn saakka, jolloin nousukalaseuranta päättyy. Luke julkaisee uusia tietoja lohimäärien kehityksestä lähes päivittäin.

08.08.2022 15:55Sähköautot: Renault Kangoo E-Tech electricin ennakkomyynti vauhtiin Suomessa
08.08.2022 8:20Taloyhtiöiden on siirryttävä sähköiseen huoneistotietojärjestelmään vuoden 2023 loppuun mennessä
05.08.2022 21:50KATSO TÄSTÄ VIIKON 31/2022 LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa metsä-, kuljetus- ja maarakennusalan tuoreet kuulumiset
05.08.2022 17:33Kantokäsittelyaineiden saatavuus parantunut: juurikäävän torjuntaa koskevat pysyvät säännökset jälleen voimaan 15.8. alkaen
05.08.2022 14:20Walki Group vauhdittaa kasvuaan ostamalla kotimaiset joustopakkausvalmistajat Westpakin ja Flexipackin
05.08.2022 11:00Kalmar ja Yilport vahvistavat pitkäjänteistä yhteistyötään merkittävällä uudella mobiililaiteratkaisutilauksella
04.08.2022 9:00Poliisi yhdenmukaistaa ampuma-aselupakäytäntöjä
03.08.2022 18:00Energiapuun korjuunäytös Kangasniemellä ensi viikon perjantaina 12. elokuuta - lähde paikanpäälle katsomaan!
03.08.2022 16:00World Crane Championship Suomen mestaruus 2022 ratkeaa Power Truck Show:ssa
03.08.2022 10:55Daimler Truck kiihdyttää kuorma-automallistonsa sähköistämistä

Siirry arkistoon »