Viiden vuoden hyvillä kokemuksilla päädyttiin samaan metsäkonemerkkiin

04.07.2022 17.00

rottne12.jpg

Energia Pojat Oy Soinista päivitti viiden vuoden ajan hyvin palvelleen Rottne H11 -harvesterinsa uuteen D-sarjalaiseen. Joulukuun alussa 2021 käyttöön otettu kone on vastannut talven leimikoilla korkealla olleisiin ennakko-odotuksiin.  

(kuva: Energia Pojat Oy:n 8-pyöräinen Rottne H11D -harvesteri on tehokas kone ensiharvennuksilta päätehakkuisiin - kuvassa ollaan harvennusleimikolla Alajärvellä.)

Energia Pojat Oy:n nimi viittaa metsäenergian tekoon vaikka tänä päivänä urakoidaan täysin pyöreän puun parissa pääasiassa harvennushakkuilla ja jonkin verran myös päätehakkuukohteissa. 

- Perustimme Energia Pojat Ky:n vuonna 2006 Janne Rantakankaan kanssa - meillä molemmilla oli maatilatausta ja kokemusta urakoinnistakin. Teimme Ababin kouralla varustetulla Logmanilla energiapuuta ensin Biowatille ja sitten Kuortaneen Energiaosuuskunnalle. Vuonna 2011 lunastin yrityksen missä oli siinä vaiheessa kaksi koneketjua, jatkaen toisella niistä pyöreän puun urakointia Metsänhoitoyhdistykselle ja myöhemmin Metsä Groupille M. ja H. Rintamäki Oy:n aliurakoitsijana; hyvän yhteistyön jatkuessa tänäkin päivänä. Janne Rantakangas keskittyi toisella koneketjulla puolestaan enegiapuuntekoon Kuortaneen Energiaosuuskunnalle omalla yrityksellään, kertoo Esa Laukkonen.

Tänä päivänä Energia Pojat tekee puuta juuri päivitetyllä Rottne H11D -harvesterilla ja vuosimallia 2018 olevalla Logset 5F -kuormatraktorilla:

- Ajan myös itse koneita kiireisimpinä aikoina, mutta päävastuu puunteosta on pojillani Tuomolla ja Olli-Pekalla, jotka ajavat harvesteria sekä ajokoneella ahkeroivalla veljenpojallani Villellä. Leimikot sijaitsevat pääasiassa Alajärven ja Kuortaneen alueilla, missä koneiden kuljetukset hoituu ostopalveluna.

rottne22.jpg

(kuva: Energia Pojat Oy:n Tuomo (oik.) ja Olli-Pekka Laukkonen (vas.) operoivat yrityksen uudella Rottne H11D -harvesterilla mikä otettiin käyttöön joulukuun 2021 alussa. Veljesten serkku Ville Laukkonen (kesk.) ajaa puut laaniin Logset 5F -kuormatraktorilla.)

Uutta väriä metsiin

Ensimmäisen ruotsalaisen sinikeltaisen Rottne -metsäkoneen Energia Pojat hankki vuonna 2016.

- Pitkään palvellut Logman -harvesteri vaihdettiin silloin vielä Suomessa oikeinkin harvinaiseen uuteen Rottneen ilman ennakkoluuloja. Se vaikutti mielestämme oikein hyvältä vaihtoehdolta, vaikka toki kaikilla merkeillä puita poikki saakin. Ajattelimme että Rottne -maahantuoja Suomen Työkone on meille sopivan kokoinen kumppani, jolle jokainen kauppa on tärkeä ja yhdenkin koneen asiakas saa huomiota. Arviomme osui oikeaan eli yhteistyö on ollut kaikin puolin mallikasta huoltoa ja varaosia myöten. Ja kun tuote sekä palvelu on kunnossa niin Rottne -koneiden määrä onkin kasvanut Suomessa tasaiseen tahtiin, kehuu Laukkonen.    

rottne32.jpg

(kuva: Rottne H11D on varustettu pyörivällä ja vakaavalla ohjaamolla. Energia Poikien koneessa on talvella edessä Olofsfors Eco -kapulatelat ja takana Kovax Softit - kesällä pehmeillä mailla liikuttaessa etupäähän laitetaan Olofsfors Magnumit.)

Luotettavuus ja tehokkuus vakuutti

Viiden vuoden aikana Rottne H11 -harvesteriin kertyi yli 12.800 tuntia. 

- Kone oli erittäin luotettava ja tehokas peli. Kun se alkoi tul- la vaihtoikään, niin merkissä pysyminen olikin aika itsestään selvä asia. Teimme kaupat jälleen Suomen Työkoneen Henrik Fridlundin kanssa uudesta 8-pyöräisestä D-sarjan H11 -harvesterista. Kone on muuten hyvin pitkälle samanlainen kuin aiempi mutta toki kehitys on mennyt eteenpäin monessa yksityiskohdassa ja runkokin on vähän aiempaa pidempi. John Deeren moottori on vaihtunut Stage 5 -päästötasoiseen, missä on urealaitteet niinkuin oli jo edelli- sessäkin koneessamme. Niiden kanssa ei meillä ole ollut mitään ongelmia, mihin varmasti vaikuttaa se että olemme olleet todella tarkkoja siinä että ureaa tankattaessa järjestelmään ei pääse likaa, toteaa Laukkonen. 

rottne4.jpg

(kuva: Rottnen viihtyisä ja ergonominen ohjaamo on todella hiljainen työpaikka. Näkyvyys on esteettön kaikkialle työskentelyalueella.)

Koura pykälää isompi - tehokas hydrauliikka vieläkin tarkempi

Uuden koneen suurin rakenteellinen ero löytyy hakkuupäästä: edellinen Rottne oli varustettu SP461 -kouralla, mutta tähän uuteen haluttiin astetta järeämpi eli SP561 -malli, millä pärjätään ensiharvennuksista päätehakkuisiin. 

rottne6.jpg

(kuva: Harvesteripääksi valittiin SP561 -malli mikä toimii harvennuksilla mutta myös päätehakkuissa.)

- Isomman kouran runko on vain vähän leveämpi kuin pienemmässä, mikä on tärkeä asia ensiharvennuksilla, mutta korkeutta on reippaasti enemmän joten kouralla voi tuoda isotkin puut siististi pystyssä koneen viereen. SP561:ssä syöttönopeus on suurempi ja vahvat syöttörullat vie isompioksaistakin puuta helposti kerralla läpi ilman edes-takaisin hakemista. Takakarsintateriä on nyt kaksi joten isommasta puusta saa paremman otteen ja puu pysyy paremmin kourassa, kertoilevat koneella operoivat Tuomo ja Olli-Pekka Laukkonen.

Tuomo on ajanut metsäkoneita jo 11 vuotta ja Olli-Pekka aloitti vakituiset hommat muutama kuukausi sitten.

- Kävin itse aikanaan Tuomarniemen metsäkonekoulun ja velipoika ajoi pitkään kaivukoneita, kunnes viime kesänä kävi vähän motolla harjoittelemassa ja nyt puuta kaatuu jo hyvää tahtia, kommentoi Tuomo Laukkonen.  

Rottne H11D -harvesterin kuormantuntevassa hydraulijärjestelmässä on isot 210 cc pumput.

- Voimaa riittää ja tässä uudessa koneessa sähköohjattu hydrauliikka on jopa vielä entistäkin tarkempi ja mukavampi käyttää, sanovat Laukkoset ja Rottnen metsäkoneet ovat tunnetusti todella ergonomisia ruotsalaiseen tapaan:

- Ja pyörivä sekä vakaava ohjaamo on niin hiljainen että sen ovat huomanneet myös muutamat kyydissä käyneet kuljettaja kollegat.    

rottne5.jpg

(kuva: Stage 5 -päästötason moottorilla varustettu uusi Rottne H11D -harvesteri työskentelee metsässä ympäristöystävällisesti ja minimaalisilla korjuujäljillä.)

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin

Siirry arkistoon »