Nurminen Logisticsin uusi eteläinen Trans-Kaspian reitti vastaa kovaan markkinakysyntään

10.05.2022 13.11

konttihoro1.jpg

Ensimmäinen, uudella eteläisellä Trans-Kaspian reitillä kulkeva, Nurminen Logisticsin täyspitkä konttijuna on lähtenyt tänään 10.5.2022 liikkeelle Kiinan Chongqingista. Reitti kulkee Kiinasta Kazakstanin, Azerbaidžanin, Georgian ja Romanian kautta edelleen Keski-Eurooppaan.

Nurminen Logistics rakensi reitin kahdessa kuukaudessa puhtaalta pöydältä yhdessä Kazakstanin rautateiden kanssa, mikä kertoo yhtiön laajasta osaamisesta ja kyvystä reagoida nopeasti asiakkaiden tarpeisiin muuttuneessa globaalissa logistiikkakentässä. 

Rautatie- ja merikuljetusta yhdistävä Trans-Kaspian reitti vastaa erinomaisesti nykyajan kuljetusketjujen tarpeisiin, jossa nopeus ja ympäristöystävällisyys ovat isossa roolissa; kuljetusaika Kiinasta Keski-Eurooppaan on keskimäärin kolme kertaa nopeampi verrattuna merikuljetukseen.  

konttihoro2.jpg

 ”Reitin avaaminen edellytti Kiinan rautateiltä vahvaa luottamusta tekemiseemme sekä ennen kaikkea asiakkaidemme uskoa meihin. Myös Nurmisen oma kansainvälinen rautatietiimi osoitti Euroopan mittapuulla ainutlaatuista osaamista ja toteutuskykyä vaikeassa ja nopeasti eteen tulleessa tilanteessa”, kertoo Nurminen Logisticsin toimitusjohtaja Olli Pohjanvirta.  

Uudelle reitille on kovaa kysyntää ja ensimmäisessä juna varattiin heti myyntiin tultuaan täyteen. Seuraava, 25.5. lähtevä juna on jo lähes täynnä, vain muutamia paikkoja on vapaana. Viikottaiset lähdöt on tarkoitus aloittaa kesäkuussa. Ensimmäisen junan kontit sisältävät eurooppalaisten asiakkaiden tuotteita laidasta laitaan. Kyydissä on muun muassa eri teollisuuden alojen komponentteja sekä kauppojen hyllyille päätyviä kesäsesongin tuotteita aina porealtaista ulkoliikuntavälineisiin. 

 Trans-Kaspian reitti vahvistaa Nurmisen nykyistä ovelta ovelle periaatteella toimivaa Aasian ja Pohjoismaiden välistä rautatiepalvelua sekä Norja-Ruotsi-Suomi välistä konttijunaliikennettä. Reitti kasvattaa myös yhtiön asiakaspohjaa Keski-Euroopassa ja mahdollistaa multimodaali kuljetusratkaisujen edelleen kehittämisen.

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin

Siirry arkistoon »