Näin toimit oikein liikenneonnettomuuspaikalla: vauhti pois ja katse eteenpäin

20.01.2022 10.12

Maanantaina 17.1. sattuneiden onnettomuuksien aikaan Nelostien pinta oli erittäin liukas. Kuva: Julius Rito / Keski-Uudenmaan pelastuslaitos

Varomaton toiminta onnettomuuspaikkoja lähestyttäessä aiheuttaa turhia riskejä – ja pahimmassa tapauksessa lisäonnettomuuksia. Näin kävi peräti neljään otteeseen Nelostiellä kuluvan viikon maanantaina, kun onnettomuuspaikkaa ohittaneita autoja törmäsi onnettomuuspaikan raivaustöiden suoja-autoina käytettyihin ajoneuvoihin. Henkilövahingoilta kuitenkin onneksi vältyttiin.

Alkuviikon haastavissa olosuhteissa sattuneet tieliikenneonnettomuuspaikkojen vaaratilanteet ja lisäonnettomuudet herättävät huolen pelastusalan työntekijöiden työturvallisuudesta. Palopäällystöliitto vetoaa jokaiseen tienkäyttäjään, jotta onnettomuuspaikat olisivat turvallisia myös niillä työskenteleville pelastajille ja muille viranomaisille: oikeanlaisella toiminnalla meistä jokainen voi pienentää lisäonnettomuuksien ja vaaratilanteiden riskiä sekä mahdollistaa pelastajille työrauhan.

”Vauhti pois ja katse eteenpäin”, kiteyttää tieliikennepelastamisen toimikunnan puheenjohtajana toimiva palomestari Juha Virolainen Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta.

Turhia riskejä onnettomuuspaikoilla aiheuttavat esimerkiksi liian suuri tilannenopeus, kuvaaminen ja keskittymisen herpaantuminen onnettomuuspaikkaa lähestyessä. Jokaisen tienkäyttäjän on tärkeä muistaa vastuunsa omasta ja muiden turvallisuudesta erityisesti onnettomuuspaikkaa ohittaessaan, sillä pelastuslaitoksen resurssit eivät aina riitä laajamittaiseen liikenteen ohjaukseen varsinkaan onnettomuustilanteen alkuvaiheessa.

Turvallista työskentelytilaa pelastushenkilöstö luo muun muassa hidastamalla ohiajavien autojen vauhtia, kaventamalla kaistaa keiloilla ja ohjaamalla autot osittain pientareelle. Tällä kertaa myös työskentelyä turvanneiden suoja-autojen merkitys tuli hyvin selväksi. Meistä jokainen voi kuitenkin vaikuttaa siihen, että jatkossa suoja-autot jäisivät onnettomuuspaikoilla statistin rooliin.

Näin lähestyt onnettomuuspaikkaa turvallisesti:

  • Pidä katse edessä olevassa liikenteessä ja keskity ohittamaan onnettomuuspaikka turvallisesti.
  • Hiljennä rauhallisesti ajonopeutta jo hyvissä ajoin ennen onnettomuuspaikkaa. Huolehtimalla riittävästä turvavälistä muihin autat välttämään ylimääräiset törmäykset.
  • Älä kuvaa onnettomuuspaikalla. Kuvaaminen ja onnettomuuspaikan tarpeeton vilkuilu kasvattaa lisäonnettomuuksien ja vaaratilanteiden riskiä niin autoilijoille kuin pelastushenkilöstöllekin.
  • Aja onnettomuuspaikan ohi poliisin tai pelastushenkilöstön ohjaamaa reittiä.
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa

Siirry arkistoon »