Teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat marraskuussa 38,5 prosenttia vuodentakaisesta

10.01.2022 10.33

terasteollisuus_vienti.jpg

Teollisuuden uusien tilausten arvo oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2021 marraskuussa 38,5 prosenttia suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Tammi-marraskuun aikana tilaukset kasvoivat 29,8 prosenttia edellisvuodesta.

Teollisuuden uusien tilauksien kasvu jatkui edelleen marraskuussa. Tilaukset kasvoivat eniten metalliteollisuudessa, jossa tilausten arvo oli 57,4 prosenttia edellisvuotta suurempi. Paperin sekä paperi- ja kartonkituotteiden valmistuksen toimialalla tilaukset kasvoivat edellisvuodesta 28,1 prosenttia. Kemianteollisuudessa tilaukset laskivat vuodentakaisesta 9,6 prosenttia.

Tilastoa tulkittaessa on muistettava, että voimakkaat heilahtelut ovat kuukausitasolla tyypillisiä. Arvoltaan suuriakaan uusia tilauksia ei jaeta pidemmälle ajanjaksolle, vaan ne kohdistetaan tilastoitavalle kuukaudelle sellaisenaan.

Teollisuuden uudet tilaukset -indeksi kuvaa yritysten uusien tilausten arvon kehitystä niiden hyödykkeiden ja palveluiden osalta, joiden tuotannon on tarkoitettu tapahtuvan Suomessa sijaitsevalla toimipaikalla. Tilasto perustuu harkinnanvaraiseen otokseen, jonka perushavaintoyksikkönä on yritys tai toimialayksikkö. Otokseen kuuluu kuukausittain 400 - 450 yritystä tai näiden toimialayksikköä. Indeksipistelukuja ja vuosimuutosprosentteja julkaistaan kuukausittain neljältä toimialalta. Aikasarjat alkavat tammikuusta 2005 ja aikasarjojen perusvuotena on 2015 (2015=100). Indeksiluvut voivat muuttua hieman aineiston kertymisen ja yritysten ilmoittamien tietojen muutosten vuoksi. Aineiston täydentymisestä johtuen uusimmat 12 kuukautta päivittyvät julkistuksissa. Tilaston tarkempi kuvaus ja laskentamenetelmä löytyvät tilaston kotisivujen laatuselosteesta.

Lähde: Teollisuuden uudet tilaukset 2021, marraskuu. Tilastokeskus

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »