Metsä Groupin vuoden 2021 tammi-syyskuun vertailukelpoinen liiketulos 694 miljoonaa euroa

27.10.2021 12.21

Metsä Group osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2021: Metsä Groupin resurssitilanne on ollut kaiken kaikkiaan normaali koronaviruspandemian aikana. Tuotanto ja toimitukset ovat olleet normaalisti käynnissä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Pääjohtaja Ilkka Hämälä: "Metsä Groupin vuoden 2021 kolmas vuosineljännes toteutui ennakoidusti erinomaisella tasolla. Ensimmäisen vuosipuoliskon aikana vallinnut hyvä kysyntä selluliiketoiminnassa sekä mekaanisissa puutuotteissa jatkui. Sellun hinta laski Kiinan markkinoilla Euroopan hintojen säilyessä vakaana. Taivekartongin ja lainerikartonkien kysyntä jatkui edelleen erittäin vahvana, mikä tuki hintojen nousukehitystä. Pehmopaperin kysyntä jatkui normaalia heikompana, ja raaka-aineiden sekä energian hinnannousut rasittivat Metsä Tissuen tulosta.

Käynnissä olevat investointihankkeet etenevät suunnitellusti aikataulussa. Rakennusmateriaalien ja teräksen hinnannousut ovat vaikuttaneet erityisesti Kemin biotuotetehtaan kustannusennusteeseen. Mariestadin pehmopaperitehtaan suunnittelu sekä mekaanisen puunjalostusteollisuuden kehityssuunnitelma Äänekosken integraatin yhteydessä etenevät. Hankkeiden ympäristölupaprosessien arvioidaan valmistuvan vuoden 2022 aikana. Investointi Husumin taivekartonkikoneen kapasiteetin nostamiseksi 200 000 tonnilla on käynnistynyt. Valmistuttuaan kone tulee olemaan Euroopan tehokkain valmistamassaan tuotelajissa.

Metsä Spring jatkaa työtä uusien metsäteollisuuden liiketoimintojen luomiseksi. Suurimmat Metsä Springin hankkeista ovat Äänekoskella toimiva tekstiilikuidun koetehdas ja niin ikään Äänekoskelle loppuvuonna valmistuva 3D-kuitupakkausten koetehdas.

Raportointikaudella valmistelimme metsätalouden ekologisen ohjelmamme vahvistamista lehtojen luonnonhoidon kehittämisellä. Metsätalouden ulkopuolisille alueille päätimme käynnistää luonnon monimuotoisuutta edistävän luonnonhoidon ohjelman.

Metsä Group huomioi työssään laajasti kestävän kehityksen sosiaalisen, ekologisen ja taloudellisen näkökulman. Huomisen tulevaisuutta rakennetaan joka päivä arkisella työllämme."

Tammi–syyskuu 2021 (1–9/2020)

  • Liikevaihto oli 4 457 miljoonaa euroa (3 698).
  • Liiketulos oli 652 miljoonaa euroa (279). Vertailukelpoinen liiketulos oli 694 miljoonaa euroa (274).
  • Tulos ennen veroja oli 616 miljoonaa euroa (242). Vertailukelpoinen tulos ennen veroja oli 658 miljoonaa euroa (236).
  • Vertailukelpoinen sijoitetun pääoman tuotto oli 16,4 % (7,0).
  • Liiketoiminnasta kertyneet nettorahavirrat olivat 596 miljoonaa euroa (361).

Tapahtumat vuoden 2021 kolmannella neljänneksellä

  • Pitkä- ja lyhytkuituisen sellun dollarimääräiset keskiarvomarkkinahinnat olivat vakaat edelliseen neljännekseen verrattuna mutta selvästi viime vuoden kolmatta neljännestä korkeammalla tasolla.
  • Metsä Boardin kartonkien kysyntä pysyi vahvana kaikilla merkittävillä markkina-alueilla ja niiden keskihinnat nousivat selvästi.
  • Metsä Board investoi 210 miljoonaa euroa taivekartonkikapasiteetin kasvattamiseen Husumin tehtaallaan Ruotsissa.
  • Metsä Tissue kertoi suunnittelevansa investointia uuteen pehmopaperitehtaaseen Isossa-Britanniassa. Vuotuinen tuotantokapasiteetti olisi 240 000 tonnia.
  • Metsä Wood ilmoitti suunnittelevansa Äänekosken tehdasalueelle uutta 200 miljoonan euron Kerto LVL® -tehdasta.
  • Metsä Groupin innovaatioyhtiö Metsä Spring sijoitti Innomost-startupiin, joka tuottaa bioaktiivisia tuotteita metsäteollisuuden sivuvirroista.

Katsauskauden jälkeiset tapahtumat

Euroopan komissio aloitti 12.10.2021 tarkastuksen Metsä Fibreen liittyen osana laajempaa EU-tasoista kilpailuoikeudellista tarkastusta sellutoimialalla koskien epäiltyä kilpailulainsäädännön vastaista toimintaa.

Metsä Group perusti uuden luonnonhoidon ohjelman, jolla se tukee rahallisesti ja asiantuntemuksella luonnon monimuotoisuutta tai vesistöjen tilaa parantavia hankkeita.

Tulosohjeistus loka–joulukuu 2021

Metsä Groupin vertailukelpoisen liiketuloksen arvioidaan loka-joulukuussa 2021 heikkenevän heinä–syyskuusta 2021. 

Tunnuslukuja

2021 2020 2021 2020 2020
1–9 1–9 7–9 7–9 1–12
Liikevaihto, milj. euroa 4 456,8 3 697,7 1 514,8 1 245,0 5 054,9
EBITDA, milj. euroa 925,4 515,8 353,3 191,1 679,3
  Vertailukelpoinen, milj. euroa 924,3 510,5 353,3 190,5 670,9
  % liikevaihdosta 20,7 13,8 23,3 15,3 13,3
Liiketulos, milj. euroa 652,4 279,0 273,4 115,9 375,8
  Vertailukelpoinen liiketulos, milj. euroa 694,0 273,7 278,0 115,3 367,7
  % liikevaihdosta 15,6 7,4 18,3 9,3 7,3
Kauden tulos ennen veroja, milj. euroa 616,3 241,8 262,6 103,1 330,1
  Vertailukelpoinen, milj. euroa 657,9 236,5 267,2 102,5 322,0
Kauden tulos, milj. euroa 492,8 190,0 210,2 80,9 262,2
Sijoitetun pääoman tuotto, % 15,4 7,2 18,5 8,9 7,2
  Vertailukelpoinen, % 16,4 7,0 18,8 8,8 7,1
Oman pääoman tuotto, % 15,3 6,7 18,5 8,6 6,8
  Vertailukelpoinen, % 16,4 6,5 18,8 8,5 6,6
Omavaraisuusaste kauden lopussa, % 60,5 56,6 60,5 56,6 57,2
Nettovelkaantumisaste kauden lopussa, % -1,4 10,1 -1,4 10,1 4,3
Korolliset nettovelat kauden lopussa, milj. euroa -65,9 381,4 -65,9 381,4 167,7
Kokonaisinvestoinnit, milj. euroa 636,9 266,4 206,1 98,7 400,5
Liiketoiminnan nettorahavirta, milj. euroa 596,1 361,3 222,4 158,3 667,4
Henkilöstö kauden lopussa 9 470 9 252 9 470 9 252 9 213

Liikevaihto ja liiketulos 1–9/2021
milj. euroa
Puunhankinta ja metsä-palvelut Puutuote-teollisuus Sellu- ja saha-teollisuus Kartonki-teollisuus Pehmo- ja
tiivispaperit
Liikevaihto 1 520,2 438,8 1 906,6 1 565,6 687,5
  Liiketoiminnan muut tuotot 2,6 2,2 8,7 23,0 6,8
  Liiketoiminnan kulut -1 488,6 -406,6 -1 351,6 -1 231,3 -647,3
  Poistot ja arvonalentumiset -7,8 -15,1 -132,2 -72,3 -33,6
Liiketulos 26,5 19,2 431,5 285,0 13,5
  Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät 0,0 0,0 34,5 10,3 0,0
Vertailukelpoinen liiketulos 26,5 19,2 465,9 295,3 13,5
  % liikevaihdosta 1,7 4,4 24,4 18,9 2,0


Lähiajan näkymät

Puun kysyntä kohdistuu sulan maan aikana korjattaviin kohteisiin. Energiapuuksi ostetaan sekä latvusmassaa että energiarankaa. Metsänhoitopalveluiden kysyntä jatkuu hyvänä.

Metsä Woodin puuviilutuotteiden kysynnän odotetaan jatkuvan hyvänä päämarkkinoilla kaikissa tuoteryhmissä. Kerto LVL -tuotteiden kysynnän arvioidaan jatkuvan vahvana päämarkkinoilla rakentamisen jatkuessa voimakkaana. Havuvanerin kysynnän odotetaan päämarkkinoilla jatkuvan vahvana huolimatta siitä, että korvaavien tuotteiden saatavuus on parantunut jonkin verran. Koivuvanerin kysynnän uskotaan jatkuvan vahvana erityisesti kuljetusvälineteollisuudessa. Metsä Woodin Ison-Britannian toiminnoissa kysynnän odotetaan laskevan lähikuukausina kausiluonteisesti.

Metsä Fibren Äänekosken biotuotetehtaan vuosihuoltoseisokki ajoittuu viimeiselle vuosineljännekselle. Pitkäkuituisen markkinasellun kysynnän odotetaan säilyvän hyvänä Euroopassa. Kiinan valtion aloittamat energiankäytön rajoitukset ja hiilidioksidipäästöjen leikkaukset aiheuttavat epävarmuutta paperi- ja kartonkikoneiden käyntiasteissa ja siten markkinasellujen kulutuksessa loppuvuonna. Sahatavaran kysynnän odotetaan laskevan kausiluonteisesti talvea kohti mentäessä.

Metsä Boardin kartonkien kysynnän arvioidaan pysyvän hyvänä yhtiön päämarkkina-alueilla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Kartonkien tilauskannat ovat korkealla tasolla. Kartonkien toimitusmäärien arvioidaan loka–joulukuussa laskevan heinä–syyskuun toimitusmääristä loppuvuoden huoltoseisokkien, alhaisten varastotasojen ja mahdollisesti kausiluonteisesti hiljaisemman joulukuun takia. Metsä Boardin markkinasellujen toimitusmäärien arvioidaan vastaavasti nousevan hieman. Taivekartongin ja valkoisten kraftlainereiden keskihintojen arvioidaan loka–joulukuussa nousevan heinä–syyskuun keskihintoihin verrattuna. Loka–joulukuulle kohdistuu heinä–syyskuuta enemmän tehtaiden suunniteltuja vuosihuoltoseisokkeja. Kustannusinflaation odotetaan jatkuvan erityisesti kemikaalien ja energian hintojen osalta. Metsä Board arvioi kirjaavansa Husumin tulipalon aiheuttamista tuotannonmenetyksistä saatavia vakuutuskorvauksia vuoden viimeiselle neljännekselle.

Epävarmuus pandemiatilanteen vaikutuksista tuotteiden lyhyen ajan kysyntään jatkuu Metsä Tissuen toimintamaissa. Pehmopaperituotteiden kysynnän odotetaan kasvavan sitä mukaa, kun pandemiarajoitusten purkutoimenpiteet etenevät. Tiivispapereiden kysynnän odotetaan jatkavan lievää kasvuaan. Varmistaakseen toiminnan kannattavuuden yhtiö vastaa raaka-aineiden ja muiden kustannusten kohoamiseen hinnankorotuksin.

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »