Ensimmäiset joutoalueiden metsitykset toteutettu - valtaosa metsitystuen hakijoista pääsee aloittamaan työt vasta ensi keväänä

08.10.2021 11.00

taimikonhoitoa.jpg

Maanomistajien kiinnostus joutoalueiden metsitystukea kohtaan on ollut erittäin vilkasta. Päätöksen tuesta on saanut vasta pieni osa tuen hakijoista. Kevääseen 2022 mennessä tukipäätöksen saa valtaosa hakijoista, joilla hakemus on nyt vireillä, joten töitä pääsee aloittamaan kevään 2022 aikana. 

Metsitystuen hakeminen on ollut mahdollista reilun puolen vuoden ajan. Tuona aikana Metsäkeskukseen on saapunut noin 1400 hakemusta. Metsitystukea on haettu yhteensä noin 5900 hehtaarin alalle. Eniten tukea on haettu turvetuotannosta poistuneiden alueiden metsittämiseen 2650 hehtaarille. Kivennäismaiden metsitykseen tukea on haettu 1800 hehtaarille, joka koostuu pääosin kivennäismaapelloista. Lisäksi tukea on haettu 1450 hehtaarille turvepohjaisia muita alueita, jotka ovat pääosin myöskin entisiä peltoja. 

ELY-keskus on antanut lausuntonsa 250 metsityshankkeesta ja näistä 200 hankkeeseen on tehty päätös Metsäkeskuksessa. Hakemuksista 73 kappaletta on hyväksytty haetun mukaisena ja 76 kappaletta on hylätty kokonaan. Päätöksen saaneista hankkeista 43:lle tuki on myönnetty osittain haetun mukaisena. 

ELY-keskukset saaneet lisäresurssia lausuntoruuhkan purkuun 

Metsäkeskus pyytää ELY-keskukselta lausunnon ennen metsitystukipäätöksen tekemistä. Lausuntoja koordinoiva Pohjois-Karjalan ELY-keskus on saanut lisää työvoimaa lausuntojen antamiseen. ELY-keskuksesta todetaan, että saapuneet lausuntopyynnöt pystyttäneen käsittelemään tulevan talven aikana. 

Metsitystukilain metsitystukiehdot rajaavat kohdevalintaa 

Metsityslaissa on määritelty varsin tarkkaan kohteet, joille tukea voidaan myöntää. Esimerkiksi torjunta-aineet tai lannoitteet pohjavesialueella, kaavamääräykset tai kuviolla oleva puusto voivat olla este tuen myöntämiselle. ELY-keskuksen kielteinen lausunto johtuu useimmiten peltoalueen aiemmista maataloustuista.  

–  On muistettava, että laki asettaa rajoitteet, joiden mukaan tukipäätöksiä tehdään. Esimerkiksi pitkään viljelemättä ollut entinen peltomaa voi olla hyvinkin voimakkaasti vesoittunut, jolloin rahoitusta ei voida tuollaiselle kohteelle myöntää, koska vesoittuminen on lainsäädännön mukaan este tuen myöntämiselle, toteaa rahoitus- ja tarkastuspäällikkö Jussi Pirkonen Suomen metsäkeskuksesta.  

Lisätietoja metsitystuesta on Metsäkeskuksen verkkosivuilla.  

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »