BPW Kraatz Opisto tarjoaa laatukoulutusta sidosryhmille

19.07.2021 16:00

andrew12.jpg

BPW Kraatz Oy tarjoaa ajoneuvoteollisuuden järjestelmät, korjaamoiden varaosaratkaisut ja kuljetusliikkeiden palveluratkaisut. Alan johtavien valmistajien laadukkaiden tuotteiden lisäksi toiminnan keskiössä on tekninen osaaminen ja sen tarjoaminen asiakkaille. Viime aikoina on panostettu vahvasti myös eri sidosryhmien koulutuksiin.

(kuva yllä: BPW Kraatz Opisto järjesti viime vuonna noin 40 koulutustapahtumaa joissa osallistujia oli muutamasta henkilöstä jopa kahteenkymmeneen per koulutus. - Suunnittelemme räätälöidyt asiakaskohtaiset koulutukset oli kohderyhmänä vaikkapa raskaan kaluston mekaanikot, perävaunuvalmistajien ja päällerakentajien suunnittelijat, katsastusmiehet, kuljetusyritysten edustajat tai oman yrityksemme henkilökunta, kertoo BPW Kraatz Oy:n koulutusvastaava Andrew Schlegel.)

BPW Kraatz on tehnyt teknistä koulutusta eri muodoissa jo pitkään mutta pari vuotta sitten toimintaa alettiin kehittämään järjestelmällisesti.

- Lähdimme rakentamaan akatemia-tyyppistä koulutuskokonaisuutta kun aiemmin koulutukset olivat olleet yksittäisiä. Ajoneuvoteollisuuden järjestelmille asetetut vaatimukset kasvavat koko ajan samalla kun lainsäädäntö muuttuu ja komponenttien tekniikka kehittyy, mikä luo selvän tarpeen järjestelmälliseen koulutukseen, kertoo BPW Kraatz Oy:n koulutusvastaava Andrew Schlegel.

andrew2.jpg

(kuva: Jatkossa tarjolla on koulutustapahtumien lisäksi myös itsenäiseen opiskeluun tarkoitetut verkkokurssit, mitkä muodostuvat teksteistä, kuvista ja videoista sekä loppukokeesta.)

Koulutukset siirtyi onnistuneesti verkkoon

BPW Kraatz Opisto järjesti viime vuonna noin 40 koulutustapahtumaa joissa osallistujia oli muutamasta henkilöstä jopa kahteenkymmeneen per koulutus.

- Ennen pandemiaa kävimme järjestämässä koulutuksia paikanpäällä asiakkaiden luona tai pidimme niitä koulutustiloissamme Espoossa, mistä löytyy laajasti komponentteja kuten akseleita ja vetolaitteita käytännön tekemiseen. Pandemian takia koulutukset siirtyivät kuitenkin verkkoon pääasiassa Microsoft Teamsin avulla järjestettäväksi, missä olemme onnistuneet asiakkailta saadun palautteen perusteella oikein hyvin, toteaa Schlegel.

andrew3.jpg

(kuva: Vetolaitteisiin keskittyvän verkkokurssin sisältöä.)

Koulutukset räätälöidään kohderyhmän mukaan

Koulutuksia tehdään laajasti erilaisille sidosryhmille. Ne ovat yksi BPW Kraatzin liiketoiminnan alueista joita asiakkaat ja eri sidosryhmät voivat hydyntää kustannustehokkaasti. 

- Suunnittelemme räätälöidyt asiakaskohtaiset koulutukset oli kohderyhmänä vaikkapa raskaan kaluston mekaanikot, perävaunuvalmistajien ja päällerakentajien suunnittelijat, katsastusmiehet, kuljetusyritysten edustajat tai oman yrityksemme henkilökunta. Esimerkiksi viime kesäkuussa muuttunut tieliikennelaki vaikutti HCT-yhdistelmien vetolaitteiden laskentaperiaatteeseen, minkä ympärillä järjestetyt koulutukset olivat todella suosittuja suunnittelupuolen ammattilaisten keskuudessa. Seuraavaksi on tulossa muutoksia alleajosuojien vaatimuksiin ja tarjoamme koulutuksia niiden vaikutuksesta perävaunujen ja päällerakenteiden suunnitteluun, kertoo Schlegel.

Verkkokoulutuksissa kuullaan teoriaopetusta halutusta aiheesta tai opitaan esimerkiksi akselin huoltamista BPW Kraatzin ammattilaisten toimesta.

- Verkkokoulutuksissa hyödynnetään aiempien käytännössä toteutettujen koulutusten videomateriaalia. Toki verkossa päästään myös keskustelemaan vapaasti käsiteltävästä aiheesta ja esittämään kysymyksiä BPW Kraatzin edustajille. Ja kun sessio on ohi niin osallistujille toimitetaan käyttöön koulutustapahtuman materiaali myöhempiä tarpeita varten, sanoo Schlegel.

Tulossa itsenäisen opiskelun verkkokurssit 

Tänä vuonna BPW Kraatz Opisto järjestää koulutuksia asiakkaiden tarpeiden mukaan ja uuttakin on jälleen kehitteillä:

- Olemme luomassa itsenäiseen opiskeluun soveltuvia verkkokursseja niin että oppimateriaali löytyy netistä jolloin siihen voi perehtyä silloin kuin itselle parhaiten sopii. Verkkokurssit tulevat koostumaan oppitunneista mitkä muodostuvat teksteistä, kuvista ja videoista sekä loppukokeesta, ilmoittaa Schlegel.      

24.09.2022 14:00Laatulaitteet lajittelu- ja kierrätystoimintaan Minimum Agentilta
23.09.2022 23:00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa metsä-, kuljetus- ja maarakennusalan tuoreet kuulumiset
22.09.2022 16:11MTK vaatii: Suomen tiukennettava otettaan EU:n ennallistamisasetukseen
22.09.2022 15:00Evon metsäopetus 160 vuotta - uusi koulutus alkamassa
22.09.2022 9:20Vuosihuoltoseisokit vaikuttavat Äänekosken biotuotetehtaan ja Rengon sahan toimintaan
22.09.2022 8:11IAA-Kuljetusnäyttely: Akkusähkökäyttöinen raskas kuorma-auto Nikola Tre BEV
22.09.2022 8:00Stora Enson uusi palvelu parantaa metsänomistajien turvallisuutta
21.09.2022 18:33Metsäkoneiden ajouraverkostojen luokittelu tuottaa uutta tietoa ajourien suunnitteluun ja käyttöön
21.09.2022 12:18IAA-Kuljetusnäyttely: Iveco Daily sähköistyy - Akkukapasiteettia tarjolla yli 100 kWh verran
21.09.2022 11:06IAA-Kuljetusnäyttely: Volkswagen ID. Buzz Cargo vuoden pakettiauto 2023

Siirry arkistoon »