Kartonki nousee vientiarvoltaan tärkeimmäksi metsäteollisuustuotteeksi

08.06.2021 10.30

Krafliner_sheets_1.jpg

AvantForte on uusi kraftlainer Stora Ensolta

Kartongin tuotanto kasvaa tänä vuonna Suomessa 12 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Tuotantoa lisää erityisesti Oulussa käynnistynyt Stora Enson pintapakkauskartonkia valmistava kraftlainerikone.

Kartongin tuotanto nousee Suomessa ensimmäistä kertaa paperintuotantoa merkittävämmäksi viennin ja tuotannon arvoilla mitattuna. Kartongin keskimääräinen vientihinta jää kuitenkin hieman viime vuotta alemmaksi, sillä taivekartonkia halvemman kraftlainerin suhteellinen osuus kasvaa viennissä. 

Paperiteollisuuden näkymiin vaikuttaa tänä vuonna koronapandemian myötä voimistunut paperin kysynnän väheneminen sekä tuotantoa merkittävästi pienentävät jo toteutetut tai ilmoitetut kapasiteetin sulkemiset Oulussa, Jämsässä ja Kemissä. Paperin tuotanto ja vienti jäävät liki viidenneksen pienemmäksi kuin viime vuonna, mutta vientihinnan ennakoidaan pysyvän lähes ennallaan.

Sellun kysyntää kasvattaa kartongin ja pehmopaperin maailmanlaajuinen kysynnän paraneminen. Sellun vienti Suomesta kasvaa viime vuoden pudotuksen jälkeen viisi prosenttia, mutta määrä jää vielä vuotta 2019 alhaisemmaksi. Sellun keskimääräisen vientihinnan ennakoidaan nousevan tänä vuonna 18 prosenttia viime vuotta korkeammaksi. Sellun viennin kasvusta huolimatta massantuotanto kokonaisuudessaan vähenee Suomessa paino- ja kirjoituspaperin tuotannon vähentyessä voimakkaasti.

29.03.2024 11.00Puunkorjuu ja kaukokuljetus 2023 julkaistu
29.03.2024 10.11Sähköautojen latauspiste pakolliseksi ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin - asennusaikaa 31.12.2024 asti
29.03.2024 8.00Lapinjärven tutkimusmetsässä kaadetaan aidanvieruspuita purkutöitä varten
28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan

Siirry arkistoon »