Kuljetus- ja konealalla selvitty hyvin poikkeuksellisen haastavassa ajassa

06.06.2021 11.53

taipola1.jpg

Viimeisen reilun vuoden aikana maailma on kokenut suuren mullistuksen korona-pandemian muodossa. Vaikka monille toimialoille se on aiheuttanut todella suuria ongelmia niin kuljetus- ja konealat ovat selvinneet ainakin tähän saakka myllerryksessä pienillä kolhuilla. 

- Kun tilanne iski päälle vuosi sitten kevättalvella niin kaikilla toimialoilla varauduttiin pahimpaan ja mentiin hetki sumussa kun ei tiedetty mihin suuntaan tilanne lähtee kehittymään. Investoinnit laitettiin monella alalla jäihin mutta melko pian kun tilanne alkoi selkeytymään niitä käynnisteltiin uudelleen kesän ja syksyn aikana. Näin kävi myös kuljetus- ja konealalla mutta jarrutus oli vain hetkellinen eikä uusien laitteiden kauppa vuoden 2020 aikana lopulta kovin paljon tippunut, jos peilaa siihen mitkä olivat tunnelmat pandemian alkuvaiheessa. Eikä koronan vaikutus ollut Suomessa kansantalouteenkaan kuin alle kolme prosenttia negatiivinen kun pahimmat arviot ennustivat paljon pahempaa, analysoi Siemens Financial Services Oy:n myyntijohtaja Arto Taipola.

Kuljetus- ja konealalla tekemisen meininki

Logistiikan, infrarakentamisen ja teollisuuden aloilla toiminta on pysynyt hyvällä tasolla niin että investointeja tehdään tulevaisuuteen uskoen. 

- Esimerkiksi kuljetuspuolella on toimialoja joissa suoritteet ovat vain kasvaneet kuten esimerkiksi elintarvikkeissa ja jakelutoiminnassa. Myös metsäteollisuuden vahva veto heijastuu positiivisesti sillä metsän ympärillä pyörii merkittävä osa kaikesta kuljetustoiminnasta ja koneurakoinnista. Maa- ja infrarakentaminen on jatkunut hyvällä tasolla joten konekauppaa tehdään - ei huippuvuosien tahtiin mutta silti hyvin. Ja todennäköisesti maarakennuskonekaupassa olisi joka tapauksessa ollut edessä kuumimman myynnin rauhoittuminen ilman koronaakin, pohtii Taipola.

Yrittäjät eivät anna periksi 

Korona-pandemia kuitenkin jatkuu edelleen joten haasteet varmasti jatkuvat kaikilla toimialoilla.

- Reilun vuosikymmenen takaisesta finanssikriisistä toipuminen kesti Suomessa liian kauan ja vasta pari-kolme vuotta sitten investoinneissa päästiin takaisin hyvälle tasolle. Nyt kun tästä korona-kriisistä selvitään niin pitäisi olla lääkkeet ja tahtotila saada talouden rattaat nopeammin liikkeelle. Nyt eletään joka tapauksessa rankkaa aikaa yrittäjien parissa - ongelmat voivat olla muitakin kuin taloudellisia. Meidän rahoittajana tulee tukea yrittäjiä kaikin mahdollisin keinoin ja olla tukena investoinneissa mitkä mahdollistavat toiminnan kehittämisen tulevaisuuden haasteisiin, sanoo Taipola.

Kuljetus- ja konealan yrittäjät ovat periksiantamatonta porukkaa joilla on aina uskoa parempaan huomiseen.

- Yrittäjien pitää muistaa paineen keskellä pitää huolta myös itsestään sillä se on monessa yrityksessä lopulta kaiken perusta. Omaa toimintaa pitää pystyä myös analysoimaan ja kehittämään päivittäisen tekemisen keskellä. Muutokseen kykenevät yritykset ovat aina vahvempia ottamaan markkinoiden iskuja vastamaan ja sitten kun palataan normaalimpaan arkeen niin ne yleensä myös kasvavat uudelle tasolle. Sama koskee tietenkin myös rahoitusalan toimijoita, jotka ovat samassa veneessä tässä muuttuvassa maailmassa, toteaa Taipola.

Kaluston toimitusajat pidentyneet

Viime aikoina kuljetus- ja konekaluston toimitusajat ovat pidentyneet, mikä johtuu kasvaneesta globaalista kysynnästä mutta myös komponenttien toimitusvaikeuksista sekä muista koronan aiheuttamista haasteista toimitusketjuihin.

- Kun asiakas on tehnyt kaupat laitteesta vaikka viime vuoden puolella ja toimitus siirtyy pitkälle tämän vuoden kevääseen, niin rahoittajat joutuvat tarkastelemaan tilanteen uudelleen ja peilaamaan päätöksessä myös yrityksen 2020 lukuja. Jos muutos liiketoiminnassa on ollut suuri niin uuden positiivisen rahoituspäätöksen saamisessa saattaa ilmetä ongelmia, joihin toki pyritään löytämään ratkaisu. Mutta onneksi tämän kaltaiset tilanteet ovat vielä melko harvinaisia mikä kertoo siitä että kuljetus- ja konealoilla on selvitty korona-vuodesta keskimäärin oikein hyvin, sanoo Taipola.

Korkojen nousuun hyvä varautua

Viime vuodet ja paljon kauemmankin on eletty todella alhaisten korkojen maailmassa, mikä on ollut jopa historiallisen poikkeavaa.

- Nyt kun rahaa on pumpattu todella paljon markkinoille erilaisilla tukipaketeilla ym. niin inflaation mahdollisuus on tietenkin olemassa ja osittain sitä jopa tarvitaankin. Korkojen nousuun lähtö on jatkossa kuitenkin melko varma asia ja se kannattaa ottaa huomioon kaikissa investointien rahoituksissa. Siemens Financial Services tekee kuitenkin lähes kaikki kuljetus- ja konealan rahoitukset kiinteällä korolla joten niiden suhteen ei ole huolta mahdollisesta korkotason noususta, sanoo Taipola.

Myös pelätyltä konkurssiaallolta on tähän mennessä säästytty eikä kuljetus- ja konealoilla tilanne ole poikennut pitkän aikavälin keskiarvosta.

- Yrityksiä perustetaan ja lopetetaan aina; se kuuluu normaaliin markkinatalouteen. Silti yrittäjäksi lähtemisen rima on varmasti viime aikoina noussut ja me haluamme olla osaltamme tukemassa heitä jotka arvokkaan yrittäjän tien valitsevat. Yrittäjät ovat koko kansantalouden selkäranka, muistuttaa Taipola.      

19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025

Siirry arkistoon »