Puunpoistot maanteiden varsilta jatkuvat Keski-Suomessa

14.05.2021 9:12

Puuta poistetaan tien takaluiskasta.

Keski-Suomen ELY-keskuksen alueella toteutettava tienvarsien puunpoisto maanteiden takaluiskista jatkuu uusilla kohteilla. Erityisesti näkyvyyden lisäämisen ja sitä kautta turvallisuuden parantamisen vuoksi toteutettavia kohteita on ympäri Keski-Suomea. Urakat jakautuvat kevääseen ja syksyyn.

Puunpoistoa tienvarsilta on harjoitettu Keski-Suomessa jo usean vuoden ajan. Erityisen kustannustehokkaaksi toiminnan tekee se, että poistettu puuaines myydään jatkokäyttöä varten. Saadut kokemukset ovat olleet pääosin hyviä.

– Turvallisuuden lisääntymisen lisäksi tällä on merkitystä tien kulumiseenkin, koska asfaltin päälle jäävä vesi pääsee haihtumaan nopeammin, eikä jää vahingoittamaan tien rakenteita, kiinteistöpäällikkö Markku Karvonen Keski-Suomen ELY-keskuksesta kertoo.

Puustoa poistetaan vain valtion omistamilta tiealueilta ja rajat merkitään tarkoin ennen työhön ryhtymistä. Jos tiehen rajoittuvan tiluksen maanomistaja haluaa poistattaa urakan yhteydessä esimerkiksi lahopuita välittömästä läheisyydestä omalta puoleltaan, sekin on kuitenkin mahdollista. Nämä asiat käydään läpi maantietoimituksissa ennen urakan käynnistymistä.

Vuoden 2021 kohteet

Kevätkohteiden osalta työt aloitetaan viikolla 20, jolloin puuta poistetaan Längelmäen ja Hallin suunnalla. Töitä jatketaan maaston rajamerkintöjen edistyessä pääosin vähemmän liikennöitävillä teillä muun muassa Konginkankaalla, Laukaassa ja Joutsassa. Elokuussa työt siirtyvät enimmäkseen Hankasalmen suunnalle.

tienhoitoaikataulu2021.png

Tarkat kohteet niin kevään kuin loppukesän ja syksyn osalta löytyvät tästä Urakan toteuttaa Keski-Suomen ELY-keskuksen toimeksiannosta Teollisuuden Metsäpalvelu Oy.

21.06.2021 10:45Transporterista Carsport Premium Edition
20.06.2021 9:00Pro Silva esitteli uuden S5 harvesterin - mallisto nyt erittäin kattava
18.06.2021 23:44KATSO TÄSTÄ 18.6. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa alan tämän viikon kuulumiset
18.06.2021 11:22Stora Enso avaa uuden dispersiopäällystelinjan Forshagassa
18.06.2021 10:00Suomen Metsämuseo Luston arkkitehtuurikilpailun ratkaisusta 30 vuotta
17.06.2021 11:33Metsäpöly mullistaa kosmetiikka-alaa
17.06.2021 11:11Kantorahatulot laskivat vähän koronavuonna 2020
17.06.2021 9:00Hyundai kasvattaa parheautotarjontaansa täysin uudella mallilla
16.06.2021 16:33Metsä Fibre ja Kelvion B. V. tekivät sopimuksen tehokkaiden jäähdytystornien toimittamisesta Kemin biotuotetehtaalle
16.06.2021 16:00Metsäkoneenkuljettajien työkyky ja työhyvinvointi hyvällä tasolla nuoremmilla mutta heikkenevät iän karttuessa

Siirry arkistoon »