Älyrenkailla varustetut robottiautot tekevät tuloaan - luvassa turvallisempia kilometrejä

15.04.2021 7.22

robocar1.jpg

Autonomiset autot ovat kurvanneet Suomen teille. Sitä mukaa kun robottiautot ja niiden alla älyrenkaat yleistyvät, myös tieliikenteen turvallisuus kasvaa. 

Tulevaisuudessa autonomisten autojen renkaissa korostuvat perinteisten rengasominaisuuksien, kuten märkäpidon, lisäksi älykkäät ominaisuudet. Renkaiden sensoriteknologian avulla saadaan aiempaa enemmän tietoa olosuhteista ja niiden muutoksista.

– Etenkin premium-luokan renkaissa nähdään muutaman vuoden sisällä nykyistä enemmän kuljettajaa avustavia ratkaisuja. On todennäköistä, että sitä mukaa kun älyrenkaat ja autonominen ajaminen yleistyvät, myös liikenneonnettomuudet vähenevät, toteaa Nokian Renkaiden Head of Digital Technology Mika Penttilä.

Renkaiden sensoriteknologia tarjoaa ainutlaatuista mittausdataa

Renkaisiin kytkettävillä sensoreilla voidaan kerätä tietoa esimerkiksi renkaiden paineesta, lämpötilasta ja kulumisesta. Tieto hyödyttää myös henkilöauton kuljettajaa, mutta autonomisille autoille se on perusmahdollistaja.

– Renkaiden sensoreilla saadaan olosuhteista sellaista tietoa, jota ei perinteisesti ole ollut saatavilla. Kun autossa ei ole ihmistä tekemässä havaintoja, täytyy kaiken perustua mittauksiin, Penttilä kertoo.

Paineen, lämpötilan ja kulumisen mittaamisen lisäksi ensimmäisenä tulee yleistymään auton kuorman mittaaminen. Varsinkin itsestään ajaville kulkuvälineille se on tärkeä tieto, sillä siten voidaan ilman ihmissilmää varmistaa, ettei esimerkiksi robottibussissa ole liikaa matkustajia eikä se lähde liikkeelle ylikuormattuna.

Turvallisuustekijöiden lisäksi älykkäisiin renkaisiin liittyy myös ympäristönäkökulma. Kun ajoneuvo tietää, mikä on ideaalinen rengaspaine kuhunkin tilanteeseen, ei polttoainetta kulu turhaan.

– Renkaiden kunnosta saatava data taas mahdollistaa myös renkaiden elinkaaren optimoinnin, Penttilä lisää.

Robottibussien pilotteja kotimaassa ja kansainvälisesti

Esimakua älyrenkaista ja autonomisista autoista on saatu jo jonkin aikaa. Nokian Raskaat Renkaat aloitti myynnin ja toimitukset älyrenkaille viime syksynä. Kyseessä on Intuitu-konsepti, jonka ensimmäisessä vaiheessa maatalous- ja urakointirenkaat yhdistyvät mobiilisovellukseen.

Autonomisesta ajamisesta taas on kerätty kokemuksia GACHA-robottibussipilotissa. Suomalaisen Sensible 4:n rakentama ja automatisoima ja japanilaisen Mujin suunnittelema GACHA-robottibussi pilotoi viime kesänä Pasilassa yhteensä 300 ajotunnin ajan ja sen kyydissä kulki 190 matkustajaa.

–Vaikeasta maailmantilanteesta huolimatta asiakkaat pääsivät Pasilassa nauttimaan GACHAn kyydistä, ja kyydin tasaisuus sai kiitosta. Tällä hetkellä suunnitteilla on uusia pilotteja muun muassa Arabiemiraatteihin ja Japaniin, kertoo Sensible 4 -yrityksen toimitusjohtaja Harri Santamala.

Pasilan pilotin ajan GACHAn alla rullasivat Nokian Renkaiden Hakka-kesärenkaat, jotka ovat osaltaan olleet varmistamassa, että GACHAn kyyti on ollut miellyttävän tasaista ja ennen kaikkea turvallista. Nokian Hakka Blue 2 SUV -kesärenkaiden märkäpito-ominaisuudet ovat taanneet sen, että kovemmatkaan kesäsateet eivät ole haitanneet GACHAn menoa.

– Robottiauton ohjelmisto on ohjelmoitu toimimaan tietynlaisissa olosuhteissa ja tiettyyn kitkatasoon perustuen. Määritellyn minimikitkan täytyy toteutua kaikissa olosuhteissa, Santamala painottaa.

Liikenteen älykkyys ei siis enää ole vain hurja tulevaisuudenvisio, vaan konkretia lisääntyy koko ajan. Sensible 4 kehittää ja testaa ohjelmistoaan jatkuvasti kohti laajamittaista käyttöä. Tällä hetkellä on esimerkiksi meneillään vuoden mittainen itseajava pilotti, joka palvelee asiakkaita Oslon alueella, Norjassa. Santamala uskoo, että vuoteen 2035 mennessä autonomiset autot ovat jo valtavirtaa.  

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin

Siirry arkistoon »