Suomen Metsästysmuseon erikoisnäyttely Sako 100 vuotta avataan verkossa 8.4.

06.04.2021 14.00

sako1.jpg

Suomen Metsästysmuseo Riihimäellä on koonnut riihimäkeläisen asevalmistaja Sako Oy:n 100-vuotisen historian juhlanäyttelyksi. Näyttelyä esittelevä avaus julkaistaan Metsästysmuseon sosiaalisen median tileillä (Facebook, Instagram, Youtube) 8.4. ja huhtikuun aikana museo julkaisee pienoisesittelyjä näyttelyn teemoista.

Metsästysmuseo ja samalla Sako 100 vuotta -näyttely avautuu yleisölle toukokuun alussa (koronasta johtuvat muutokset aikatauluihin mahdollisia). Tarjoamme tiedotusvälineille mahdollisuuden tulla tutustumaan näyttelyyn rauhassa ja hyvissä ajoin ennen sen avautumista yleisölle.

Sako Oy on malliesimerkki ja samalla poikkeus suomalaisessa yrityskentässä, sillä se on kyennyt toimittamaan menestyksellisesti kuluttajatuotteita kilpailuille länsimarkkinoille jo 1950-luvulta lähtien. Osana italialaista Beretta-konsernia Sako on laajentanut toimintaansa ja sen brändi maailmalla on vahva ja vakiintunut. Sako työllistää tällä hetkellä n. 300 henkilöä.

Sako eli alkuperäiseltä nimeltään Suojeluskuntain Ase- ja Konepaja Oy aloitti toimintansa korjaamalla sisällissodan aikaisia aseita vastaitsenäistyneen Suomen ja sen suojeluskuntien maanpuolustuksellisiin tarkoituksiin. Myöhemmin omien asemallien tuotanto alkoi ja Sakon kiväärimallista m/28 eli ”Pystykorvasta” tuli Suomen armeijan luottotyökalu jo talvisodassa. Patruunanvalmistajana Sako oli ensiarvoisen tärkeä voimavara sota-aikana.

Sotien jälkeen osakekanta siirtyi Suomen Punaiselle Ristille ja tuotannossa jouduttiin tekemään uusia aluevaltauksia kellosepäntyökaluista huulipunahylsyihin. Samalla katseita suunnattiin metsästysaseisiin. Vuonna 1946 alkanut metsästysluodikoiden sarjavalmistus vei Sakon nopeasti Yhdysvaltain laajoille mutta kilpailuille markkinoille.

Sako 100 vuotta -juhlanäyttely esittelee Sakon koko tarinan kuvien ja esineistön avulla. Esillä on myös Sakon asetuotantoa ensimmäisistä sotilasaseista 2000-luvun uutuuksiin. Näyttely avautuu yleisölle museon avautuessa toukokuun alussa, mutta tarjoamme tiedotusvälineille mahdollisuuden tulla tutustumaan näyttelyyn jo ennakkoon 9.4. alkaen. Ota yhteyttä viestintäsuunnittelija Jouni Partaseen.

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »