JE Team teetti puutavara-autovarustelun juuri omiin tarpeisiin

08.03.2021 19:05

je1.jpg

JE Team Oy on raakapuun kuljetukseen erikoistunut yritys Nivalasta. Loppuvuodesta ajoon otettiin uusi näyttävästi varusteltu Volvo FH16 750 puutavara-auto.

- Aloitin puutavara-autonkuljettajana Metsäliiton autoilla vuonna 2002 joita isäni Pekka ajoi suuren osan työurastaan. Vuoden päästä kun Metsäliitto luopui omista autoistaan siirryin sieviläisen Metsäkuljetus Pinolan palvelukseen. Yrittäjäksi lähteminen oli ollut pitkään mielessä; kun siihen tuli vuonna 2008 mahdollisuus perustin JE Teamin, ostin Pinolalta käytetyn Scanian ja aloitin puunajon Metsä Groupille, kertoilee Jorma Ekdahl.

je2.jpg

(kuva: JE Team Oy:n uusi puutavarayhdistelmä on näyttävä kokonaisuus. Päällerakenteet ja lisävarustelu on toteutettu juuri käyttötarpeeseen.)

Volvoon vahva luotto

Ensimmäinen Volvo tuli JE Teamille ”vahingon kautta”.

- Scania meni kolarissa lunastuskuntoon mutta onneksi suuremmilta henkilövahingoilta vältyttiin. Tilalle piti saada nopeasti auto ja tein kaupat Keslan esittelykäytössä olleesta Volvo FH:sta, mikä sitten vaihtui vuonna 2015 uuteen FH16 750 malliin. Kun ajoa tuntui olevan Metsä Groupilla enemmän tarjolla, ostin 2018 toiseksi autoksi uuden FH16 750:n ja nyt vanhempi Volvo päivittyi uuteen FH16 750:een. Kaupat Volvoista on väännetty hyvässä hengessä Wetteri Powerin Topi Myllykankaan kanssa. Uusiin autoihin on otettu huoltosopimukset ja huollot käymme tekemässä yleensä Wetteri Powerilla Oulussa samalla keikalle kun saa heittää vieraskuorman Stora Enson tehtaalle, sanoo Ekdahl.

Huippukuljettajat

JE Teamin autot ajavat kahdessa vuorossa neljän kuljettajan voimin.

- Palveluksessa on todella ammattitaitoiset kaverit mistä pitää olla kiitollinen sillä ilman motivoituneita tekijöitä nämä hommat ei pyöri, kehuu Ekdahl.

je5.jpg

(kuva: JE Teamin kuljetusmatkat on lyhyitä ja lastausta on todella paljon. Uuteen autoon valittiin nosturiksi kätevästi perään taittuva Kesla 2114Z keskipylväsmalli sähköohjauksella ja 10,1 metrin ulottuvuudella.)

Nosturi kovassa käytössä

Suurin osa ajosta on lyhyttä siirtoa metsäpinolta puolenkymmenelle eri juna-asemalle.

- Lähiliikennettä on varmaan jotain 98 % ajoistamme ja keskikuljetusmatka vain 40-50 kilometrin paikkeilla - kuitenkin vuodessa molempien autojen mittareihin kertyy noin 150-170 000 kilometriä. Päivässä ajetaan 3-6 kuormaa per auto kahdessa työvuorossa. Ja kun puut puretaan nostureilla juniin niin se tarkoittaa 6-12 lastauskertaa päivässä per auto, laskeskelee Ekdahl.

je8.jpg(kuva: Teräksinen todella kevyt päällerakenne on Metaldon Oy:n valmistama ja se asennettiin Haittamäki Oy:llä Nivalassa.)

Kun lastaamista on paljon asettaa se omat vaatimuksensa nosturille.

- Voimaa ja nopeutta pitää olla riittävästi ja rakenteiden pitää kestää mättämistä. Tähän uuteen autoon valittiin nosturiksi Kesla 2114ZT keskipylväsmalli sähköohjauksella, mistä tehtiin kaupat Kongan Konepajan Jarkko Kongan kanssa joka on mies paikallaan. Jarkolta olen ostanut perässä kulkevan 5-akselisen Närkön vaununkin. Toisessa autossa on nosturina Loglift 105Z - sekin sähköisenä sillä vipuohjaukset siirsimme historiaan puoli vuosikymmentä sitten. Kesla on osoittautunut heti startista todella hyväksi nosturiksi ja ohjaamo on viihtyisä työpaikka. Nosturissamme on 10,1 metrin ulottuma ja vakiota jämerämpi tukijalkapalkki. Ja keskipylväsmallilla onnistuu myös kahden kolmosnipun ajo sillä auto on pitkärunkoinen 8,2 metrin kuormatilalla ja 5,1 metrin akselivälillä. Silti sillä pystyy sompailemaan ahtaissakin paikoissa, sanoo Ekdahl.

Matalarunkoiset autot

Z-mallin nosturin ja pitkän runkopituuden lisäksi JE Teamin Volvossa on pyritty suurempaan kuormatilaan auton matalalla medium-korkeuden rungolla.

- Auton runko on reilut 6 cm FH:n normaalirunkoa matalampi, siihen päälle on asennettu Metaldonin apurunko mikä on sekin matalarakenteinen ja kun alla on 70-sarjan 315 leveät Michelinin vetopyörät niin ollaan yli 10 cm normirunkoista Volvoa matalammalla. Vielä kun ForestKing teräspankoissa on hyvä kuormatila niin puuta siirtyy joka kuormassa mahdollisimman paljon ja matala painopiste tekee yhdistelmästä paremman ajettavan. Alcoan alumiinivanteet autossa ja kärryssä säästävät kiloja, ovat tyylikkäät sekä kestävät kovaa menoa, toteaa Ekdahl.

je3.jpg

(kuva: Keslan Z-keskipylväsmallilla onnistuu myös kahden kolmosnipun ajo sillä auto on pitkärunkoinen 8,2 metrin kuormatilalla ja 5,1 metrin akselivälillä.)

Keveyttä erikoisteräksillä

Uuden Volvon apurunkorakenteessa Jorma Ekdahl päätyi Metaldonin teräksiseen runkorakenteeseen ja etusermiin sekä Wintersteelin nosturitelineeseen.

- Laskeskelin että erikoisteräksestä valmistetusta paketista saadaan alumiinisia kevyempi ja niin siitä lopulta tulikin, kun vertaamme painoja identtisten alustojemme välillä joista toisessa on alumiinirakenteet. Päällerakennevarustelun teki Haittamäki Oy Nivalassa jolla on vankka kokemus raskaan kaluston, maatalouskoneiden ja puutavaranostureiden huolloista joten myös hydrauliikka on hallussa samoin kuin laadukas pintakäsittely. Syksyllä oli ajossa hiljaisempaa joten ehdin itse osallistua aktiivisesti varusteluun, joten jokainen asia saatiin kerrankin tehtyä juuri niin kuin halusin. Kun seuraavat viisi vuotta ajaa autolla melkein joka päivä niin on tärkeää, että kaikki työssä tarvittavat asiat on sijoitettu oikeaan paikkaan. Haittamäellä tehtiin myös sähköt täysin valmiiksi, joten autolla sai lähteä heti ajoon eikä tarvinnut ajella asennuspaikasta toiseen, kertoo Ekdahl.

Toimiva hydrauliikka

Hydrauliikasta saatiin toimiva kokonaisuus; Keslan IQAN-ohjatussa nosturissa on Parkerin venttiili ja autoon asennettiin Rexroth 107 säätötilavuuspumppu.

- Kovin hydraulisäiliöön asensimme sisään vastuksen ja öljy lämpenee nosturiohjaamon nestelämmityksen paluuvirtauksella, joten öljy saadaan peruslämpöön pakkaskeleillä mikä tehostaa kuormaamisen aloittamista, sanoo Ekdahl.

je4.jpg

(kuva: RST-Steel toimitti valoraudat auton ja nosturin katoille. Kaikki työ- ja lisävalot ovat Lazer laatua joista löytyy hurja LED-valoteho ilman että silmät väsyy ja kestävyys on omalla tasollaan.)

Valovoimaa

Pienistä varustelun yksityiskohdista mainittakoon etusermin päälle sijoitettu kamera mikä näyttää koko putken ja valoratkaisuiden kokonaistoteutus:

- RST-Steel toimitti valoraudat auton ja nosturin katoille sekä karjapuskurin lisävaloilla juuri visiomme mukaan. Kaikki yhdistelmän työ- ja lisävalot ovat Lazer laatua joista löytyy hurja LED-valoteho ilman että silmät väsyy ja kestävyys on omalla tasollaan, kehuu Ekdahl.

je7.jpg

(kuva: Myös tyylikkäästi keulan alaosaan istuva karjapuskuri on RST-Steelin käsialaa ja lisävalot Lazeria.)

14.04.2021 13:01Täyssähköisyys poistaa päästöt lähijakelusta: Mercedes-Benz eSprinter
14.04.2021 12:11Valmet toimittaa uuden haihduttamon Södra Cell Mönsteråsin sellutehtaalle Ruotsiin
14.04.2021 9:03Nuorten ammattitaitokilpailu Taitaja järjestetään toukokuussa
13.04.2021 19:00Metsä Fibre ja Eltel ovat allekirjoittaneet sopimuksen voimajohdon rakentamisesta Kemin uudelle biotuotetehtaalle
13.04.2021 17:22Taimikoita hoidetaan hyvin - hoitomäärissä yhä kirittävää
13.04.2021 15:00Juha-Matti on työyhteisön hyvä tyyppi
13.04.2021 10:32Volvo FM palkittiin ohjaamon erinomaisesta suunnittelusta
12.04.2021 17:04Alumiinivanteet tuoneet hyötyä hakekuljetuksiin jo vuosikymmenten ajan
12.04.2021 15:20Uuden PONSSE Scorpionin Future Cabin -ohjaamolle arvostettu Red Dot -tuotesuunnittelupalkinto
12.04.2021 9:33HUOMIO ILMOITTAJAT: Metsäalan Ammattilehden 35-v. juhlanumero ilmestyy toukokuussa!

Siirry arkistoon »