Szepaniak-yhtiöt: Kuljetustehtäviin optimoidut kustannustehokkaat kokonaisratkaisut

06.03.2021 16.11

szep1.jpg

Szepaniak-yhtiöt tarjoavat yksilöityjä materiaalinkäsittely- ja logistiikkapalveluja mekaaniselle ja kemialliselle metsäteollisuudelle sekä energialaitoksille, joille tehdään myös hakkeen valmistusta. Vaikka vuosi 2020 oli monella tapaa haasteellinen niin uuteen kuljetuskalustoon on tehty jälleen merkittäviä investointeja.  

- Toimintamme on muuttunut viime aikoina yhä enemmän energiateollisuuden palveluihin, mikä johtuu mm. sahapuolen kysynnän vähentymisestä, puunajon tiukasta tarjouskisasta ja energiapoliittista ratkaisuista turpeen käytön alasajossa. Muutos näkyy tietenkin myös kalustossamme eli turveautot muuttuvat hakkeen ajoon optimoiduiksi samoin kun puutavara-autoja on siirretty hakkeen ajoon, sanoo Szepaniak-yhtiöiden Pekka Szepaniak.  

szep3.jpg

(kuva: Pitkärunkoinen tridem-akselinen Actros 3563 8x4 menee maantiellä niin kuin juna ja lähes 28 metrisen yhdistelmän kulku on rauhallista mikä on tärkeä asia liikenneturvallisuudenkin kannalta.)

Yhdistelmien hyötykuorman maksimointia

Szepaniak-yhtiöillä on tällä hetkellä ajossa 24 kuorma-autoyhdistelmää sekä lisäksi suuri määrä materiaalinkäsittelykoneita, trukkeja, kurottajia, pyöräkuormaajia ym. niin että yksikköjen kokonaismäärä nousee yli sataan.

- Kaikki kuorma-autoyhdistelmät alkavat olla 76 tonnisia niin että autoissa on neljä akselia ja vaunuissa viisi akselia paripyörillä. Yhdistelmien pituuksia on kasvatettu mutta pidämme ne hieman alle 28 metrissä jolloin ei tarvitse lisätä yhtä akselia eikä asentaa peräkameroita; silti tilavuutta saadaan 170-180 kuutiota ja hyötykuormaa reilut 50 tonnia yhdistelmän omapainon ollessa kohtuullinen. Hakeautoissa suositaan tridem-akselistoa, mikä mahdollistaa pidemmän kuormakorin ja lisäksi ajossa on muutama trippeli-akselinen, joilla pääsee pahempiin paikkoihin akselin painonsiirron ansiosta. Puutavara-autot ovat meillä 2+2 akselisia, kertoilee Szepaniak.

szep4.jpg

(kuva: Uudessa Actroksessa perinteiset peilit on korvattu kamerajärjestelmällä, mikä vähentää myös polttoaineenkulutusta ja pitää sivulasit puhtaina parantuneen aerodynamiikan ansiosta.)

Uuteen kalustoon investoidaan

Vuoden 2020 aikana ajoon otettiin seitsemän uutta kuorma-autoa. 

- Autojen vaihtoväli on kolmisen vuotta ja vuodessa mittariin kertyy keskimäärin noin 240 000 kilometriä. Scania on meillä päämerkki mutta Mercedes-Benz on kasvanut viime vuosina hyväksi haastajaksi suhteen ollessa tällä hetkellä 60/40. Lisäksi hankimme pari vuotta sitten Sisu Polar puutavara-auton Fuller-vaihteistolla, missä on hyvin pitkälle Mercedeksen tek- niikka. 80-luvulla olimme pitkään puhtaasti Sisu-talo, joten aika näyttää mitkä automerkit soveltuvat tulevaisuudessa tarpeeseemme parhaiten. Pyrimme aina saamaan käyttöömme mark- kinoiden parhaat ja kustannustehokkaimmat kokonaisratkaisut. Toimivat huoltpalvelut ja autojen polttoainetalous ovat tietenkin ratkaisevia asioita; emme aja isoimmilla moottoreilla ja kuljettajien koulutukseen panostetaan paljon autonvalmistajien kanssa, kommentoi Szepaniak. 

Kun puhe siirtyy autoista ketjupurkaviin kuormakoreihin ja perävaunuihin, niin valinta on selkeä:

- Omalla kylällä Joutsenossa toimiva Toplift valmistaa ratkaisut mihin voi aina luottaa. Tuotteet ovat teknisesti edistyksellisiä, luotettavia ja palvelu pelaa joten yhteistyö on ollut jo vuosikymmeniä tuloksellista, kehuu Szepaniak. 

szep2.jpg

(kuva: Szepaniak-yhtöiden kuljettaja Petri Ronkonen pitää uutta Mercedes-Benz Actrosta edellistäkin parempana hakekuljetuksiin: - Autossa on paljon uutta älykästä teknologiaa mikä helpottaa turvallista ajamista.)

Uusi Actros taas edellistä parempi

Szepaniak-yhtiöiden kuljettajat Arto Lapatto ja Petri Ronkonen olivat joulun välipäivinä liikkeellä uudenkarheilla Mercedes-Benz Actros 3563 8x4 hakeautoilla:

- Ajettiin molemmat aiemmin kolmen vuoden ajan 68 tonnisia yhdistelmiä joissa oli veturina Actrokset 13 litran 530 hv moottoreilla; nyt nämä uudet yhdistelmät ovat 76 tonnisia ja moottorit on kasvanut 16 litraisiin ja 630 hv tehoisiin. Vääntöä ja voimaa on enemmän mikä on tarpeen isommilla painoilla. Silti polttoaineenkulutus on pienentynyt suhteessa kuljetettuihin tonneihin, vaikka optimaalisessa ajamisessa sekä uusien teknisten järjestelmien hyödyntämisessä on vielä opettelua ja uudet autotkin ovat vielä vähän tehdasjäykkiä.

szep6.jpg

(kuva: Yli 40 vuotta kuorma-autoa ajanut Arto Lapatto tottui kaikissa olosuhteissa toimivaan kamerapeilijärjestelmään nopeasti.)

Arto Lapatto on yli 40 vuoden kuljettajaurallaan saanut ajaa monella uudella autolla:

- Ensimmäiset tuhannet kilometrit tällä Actroksella tuntuvat jo niin hyville että kyseessä saattaa olla paras auto minkä olen pitkällä urallani alleni saanut. Mercedes on ollut aina hyvä ajaa ja tämä uusi on taas edellistä parempi; pitkärunkoinen tridem-akselinen veturi menee maantiellä niin kuin juna ja lähes 28 metrisen yhdistelmän kulku on rauhallista mikä on tärkeä asia liikenneturvallisuudenkin kannalta. Isoin muutos verrattuna edelliseen Actrokseen on tietenkin se että tässä uudessa mallissa ei ole enää peruutuspeilejä vaan ne on korvattu kamerapeileillä ja analogisten mittareiden tilalla on digitaaliset näytöt. Ajattelin ensin että ilman vanhoja peilejä ei tämän ikäinen kuski enää opi ajamaan mutta kamerapeileihin tottui nopeasti ja niillä näkee paremmin oli sitten päivä tai yö - eivätkä kamerat mene tukkoon satoi sitten vettä tai lunta. Ja nyt isot peilirakenteet eivät ole näkyvyyden esteenä kun aiemmin niiden taakse jäi katveeseen jopa kuorma-auto ja risteyksissä kuljettaja sai nokkia päätä edes takaisin nähdäkseen tuleeko joku peilien takaa. Myös digitaalinen mittaristo on hyvä ja sitähän voi säädellä mieleisekseen.

Myös Perti Ronkonen on kokenut ammattilainen; vuosia ratin takana on 35 joten kommenteille on perustetta:

- Olen samaa mieltä Arton kanssa: en enää vanhoja peilejä autoon kaipaa. Kamerapeilit tarjoavat todella hyvän näkyvyyden ja lisäksi olen huomannut että sivulasit pysyvät puhtaina kun peilirakenteet eivät pilaa auton aerodynamiikkaa, mikä näkyy varmasti pienempänä polttoaineenkulutuksenakin. Ainut asia mitä jäin vanhasta Actroksesta hieman kaipaamaan on hydraulinen etuveto HAD. Se oli pirun hyvä liukkaissa tai upottavissa paikoissa kuten turvesoilla. Nyt ajot on kuitenkin muuttunut joten ilman sitäkin pärjää tällä telivetoisella Actroksella minkä trippelin saa kunnolla kevennyttä.

szep7.jpg

(kuva: Kaikissa Szepaniak-yhtiöiden hake- ja turveautoissa on Topliftin valmistamat ketjupurkavat kuormakorit ja perävaunut. Kuvassa hieman alle 28 metrinen yhdistelmä.)

Kehittynyttä teknologiaa

Uudessa Actroksessa on paljon uusia teknisiä ratkaisuja ja varusteita, joiden käyttöön Szepaniakin kuljettajat saivat opastausta Vehon kuljettajakouluttaja Ari Fehrmanilta.

- Tekniikka on mennyt kolmessa vuodessa valtavasti eteenpäin ja nyt kuljettajalle on tarjolla todella hyviä ajamista helpottavia asioita. Esimerkiksi adaptiivisen vakionopeudensäätimen toimintaa ohjataan nyt kätevästi hipaisunäppäimellä, ja se lukee voimassa olevat nopeusrajoitukset säätäen vauhdin niiden mukaan. Auto hiljentää itse myös liikenneympyrään täsmäten kaarrenopeudenkin sopivaksi joten kuskin ei tarvitse muuta kuin ohjata. Pieniä juttuja on sähköisen käsijarrun kytkeytyminen automaattisesti kun avaa auton oven ja jarru menee pois päältä kun painaa kaasua. Ja turvallisuutta lisää sekin että auto ei kulje eteenpäin jos ovi on auki. Olen opiskellut eri järjestelmien käyttöä myös käyttöohjekirjan avulla, minkä saa käyttöön kätevästi älypuhelimen Appina, kertoo Petri Ronkonen.

siirtomese1.jpg

(kuva: Szepaniak-yhtiöillä on tällä hetkellä kahdeksan puutavara-autoa. Kuvassa marraskuun lopulla 2020 käyttöön otettu uusi Mercedes-Benz Actros 3563 8x4 puutavara-auto, mikä operoi Äänekosken tehtaan siirtoajossa.)

19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat

Siirry arkistoon »