Metsä Spring sijoittaa startup-yhtiö Montinutraan joka tuotteistaa puun uutteita

01.03.2021 9.00

nutra1.jpg

Metsä Groupin innovaatioyhtiö Metsä Spring Oy on tehnyt pääomasijoituksen Montinutra Oy:hyn, joka valmistaa arvokkaita bioaktiivisia tuotteita metsäteollisuuden sivuvirroista. Metsä Spring sekä yksityiset sijoittajat investoivat yritykseen yhteensä noin miljoona euroa.

Montinutran tavoite on tuottaa tärkeitä ainesosia kosmetiikka-, elintarvike- ja lääketeollisuudelle käyttämällä raaka-aineena metsäteollisuuden sivuvirtoja. Metsä Groupilla on Suomessa kaksi kuusisahaa, joilta Montinutralle on mahdollista toimittaa tuotantoon tarvittavaa sahanpurua.

Yrityksellä on useita tuoteideoita kehittelyssä, tällä hetkellä tuotekehityksen painopiste on KuusikumiTM -niminen uute, jota valmistetaan kuusisahanpurusta. Kuusikumin käyttökohteita voivat olla esimerkiksi henkilökohtaiseen hygieniaan liittyvät tuotteet, kosmetiikka ja elintarvikkeet, joissa sitä voidaan käyttää aineen koostumusta tasoittavana ainesosana. Lisäksi Montinutran sahanpurusta valmistettavasta, terveysvaikutteisesta Qusitol®-tuotteesta voi olla hyötyä alavirtsatieoireiden hoidossa.

”Vuoden 2021 aikana Montinutra rakentaa koelaitoksen ja jatkaa bioaktiivisten tuotteiden ja asiakassovellusten kehittämistä. Pyrimme tekemään tiivistä yhteistyötä muutaman potentiaalisen asiakkaan kanssa tuotesovellusten kaupallistamisessa. Olemme innoissamme mahdollisuudesta saada Metsä Spring mukaan teollisena sijoittajana. Investoinnin lisäksi meillä on nyt käytössämme Metsä Springin osaaminen, kumppaniverkosto ja uskottavuus, joita tarvitsemme liiketoimintasuunnitelmamme toteuttamisessa", sanoo Montinutran toimitusjohtaja Jukka Mäkelä.

”Kuusikumia on tutkittu tieteellisesti jo vuosikymmenien ajan. Olemme iloisia voidessamme tukea Montinutraa tavoitteessaan kaupallistaa kuusiuutteita ja myöhemmin muita uusia puupohjaisia tuotteita. Yhteys Metsä Groupin liiketoimintaan on vahva, kun uutteiden raaka-aineena käytetään teollista sivuvirtaamme, kuusen sahanpurua. Kuusikumikonsepti on loistava esimerkki kiertotaloudesta”, sanoo Katariina Kemppainen, Metsä Springin sijoituspäällikkö ja Montinutran uusi hallituksen jäsen.

Metsä Spring perustettiin toukokuussa 2018 tavoitteena vahvistaa Metsä Groupin liiketoimintaekosysteemiä monipuolisella valikoimalla korkeamman lisäarvon tuotteita. Muut sijoitukset Metsä Springin salkussa ovat pääomasijoitus startup-yritys Woodio Oy:ssä sekä tekstiilikuitujen ja 3D-kuitutuotteiden valmistaminen sellusta.

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »