Nurminen Logistics avaa kolme uutta junareittiä Kiinasta Suomeen

20.01.2021 8:00

chinat1.jpg

Nurminen Logisticsin Kiinan konttijunaliikenteen volyymit ovat kolminkertaistuneet vuoden 2020 aikana. Vastatakseen kasvaneeseen kysyntään Nurminen Logistics avaa kolme uutta junareittiä Kiinasta Suomeen.

”Eilen 19.tammikuuta lähti ensimmäinen juna Suzhousta kohti Helsinkiä. Ningbon ja Jinanin reitit avataan helmikuun aikana. Kaikki junat ovat olleet jo pitkän aikaa täyteen buukattuja”, iloitsee Nurminen Logisticsin myyntijohtaja Marjut Linnajärvi.

Nurminen Logistics aloitti säännöllisen konttijunaliikenteen Suomesta Kiinaan vuonna 2018 jolloin avattiin Hefein reitti. Syksyllä 2020 perässä seurasi yhteistyö Narvikin Sataman kanssa ja Chongqingin reittiyhteys, joka vakiintui nopeasti viikoittaisiksi lähdöiksi. Suzhou, Ningbo ja Jinan ovat nyt alkuvuoden 2021 uudet reitit ja lisää reittejä on suunnitteilla.

Koronaviruksen aiheuttama kapasiteettihaaste sekä konttipula Kiinan meriliikenteessä jatkuu edelleen, mutta konttijunan avulla monet yritykset ovat saaneet tavaransa liikenteeseen. Nurminen Logisticsin juna kulkee Kiinan ja Pohjois-Euroopan välillä molempiin suuntiin. Helmikuussa vientijunia lähtee kahden viikon välein Chongqingiin ja Jinaniin sekä lisäksi asiakaskohtaisia täysiä junia.”Säännöllisten lähtöjen ansiosta asiakkaamme voivat pienentää varastointikuluja ja lisätä joustavuutta omien asiakkaidensa tarpeiden mukaan. Lisäksi juna on tutkitusti ympäristöystävällinen kuljetusmuoto. Junan CO2 päästöt ovat standardien mukaisesti laskettuna jopa 96 % lentorahtia 29 % merirahtia pienemmät. Junakuljetuksen hyödyt ovat ihan kiistattomat”, toteaa Linnajärvi.

Reititys:


Suzhou - Helsinki - Suzhou
• Suzhou, CN
• 
Erenhot - Zamyn-Udd, CN / MN
• Naushki, RU
• Buslovskaya - Vainikkala, RU / FI
• Helsinki, FI 

Ningbo - Helsinki - Ningbo
• Ningbo, CN
• Alashankou - ​​​Dostyk, CN / KZ 
• Iletski, RU
 Buslovskaya - Vainikkala, RU / FI
• Helsinki, FI 

Jinan - Helsinki - Jinan
• Jinan, CN
• 
Erenhot - Zamyn-Udd, CN / MN
• Naushki, RU
• Buslovskaya - Vainikkala, RU / FI
• Helsinki, FI


Chongqing - Helsinki -Chongqing
• Chongqing
• Alashankou - ​​​
Dostyk, CN / KZ 
• Iletski, RU
• Buslovskaya - Vainikkala, RU / FI
• Helsinki, FI 

25.02.2021 15:11Renault Trucks toimittaa ensimmäisen työmaakäyttöön tarkoitetun D Wide ZE täyssähkökuorma-auton Noblet -konsernille
25.02.2021 12:50Raskaampaa huoltoa Mikkelissä lähes 50-vuoden kokemuksella
25.02.2021 11:33Eteläpohjalaiselle suopohjalle ainutlaatuinen mittausasema
24.02.2021 10:00Ponsse lanseeraa uuden sukupolven Scorpion -harvesterimalliston
24.02.2021 2:02Rotator Oy aloittaa Maxus täyssähköisten pakettiautojen myynnin Suomessa
23.02.2021 15:55Hauta-Ahon Markolle Työyhteisön hyvä tyyppi -stipendi
23.02.2021 10:02Made for you -koeajopäivät saapuvat luoksesi - katso aikataulu ja varaa oma koeajoaikasi lähimmästä Volvo Truck Centeristä
23.02.2021 9:44Kaukoliikennekuljetukset sähköistyvät
23.02.2021 9:43Goodyearilta rengasuutuuksia kevyille hyötyajoneuvoille
22.02.2021 14:55Vaasan uuden Scania-keskuksen rakennustyöt käyntiin kesällä 2021

Siirry arkistoon »