Lapua-ketjut saavutti ennätysliikevaihdon koronavuodesta huolimatta

18.01.2021 9.50

lapua1.jpg

Pohjoismaiden johtava kuljetinketjujen valmistaja Lapua-ketjut Oy ylsi vuonna 2020 ensimmäistä kertaa yli 8 miljoonan euron (8 068 000 €) liikevaihtoon. Kasvua edellisvuoteen verrattuna kertyi yli 8 %. 

Koronan vaikutukset ketjumarkkinoilla olivat ennakoitua pienempiä. 

– Kevään pientä notkahdusta lukuun ottamatta markkinat toimivat aktiivisesti. Laitevalmistajat olivat hieman varovaisia, mutta loppukäyttäjien tarpeet pysyivät ennallaan. Esimerkiksi isoin asiakasryhmämme puuteollisuus toimii edelleen hyvällä tasolla. Elintärkeät raaka-aineiden toimitukset onnistuivat myös lähes häiriöittä sekä kotimaasta että muualta Euroopasta, Lapua-ketjujen toimitusjohtaja Tuomas Luoma toteaa.

Käyttövarmuus puree vientimarkkinoilla

Lapua-ketjut on tavoitellut pitkäjännitteisesti kasvua ennen kaikkea viennistä. Tavoitteeseen on päästy lisäämällä myynnin ja markkinoinnin resursseja. 

Tärkeimmät vientimaat ovat naapurimaat Ruotsi, Venäjä, Viro ja Norja. Ruotsin markkinoilla yrityksen liikevaihto kasvoi edellisvuodesta yli 35 %, mikä tarkoittaa jo noin 1,25 M euron myyntiä länsinaapuriin. Lisäksi vientiä on vuosittain muihin Euroopan maihin ja kaukomaihin ympäri maailman. Suoran viennin osuus on kasvussa. Vuonna 2020 sen osuus oli jo noin 37% liikevaihdosta. Suora ja välillinen vientikauppa yhteen laskettuna ovat lähes puolet Lapua-ketjujen tuotteista päätyy Suomen ulkopuolelle.

Myynti- ja markkinointipäällikkö Topi Pienimäki toteaa, että kotimaan asiakkuudet ovat silti edelleen yrityksen tärkein kivijalka. 

– Laitostensa tuottavuuteen tähtäävät asiakkaat arvostavat tuotteidemme laatua ja käyttövarmuutta sekä niiden pitkän elinkaaren tuomia säästöjä. Toki laatu ja edullinen elinkaarikustannus ovat valtteja myös vientimaissa; Suomalaisen laatutuotteen hankintahintahan on helposti ulkomaisia kilpailijoita korkeampi.

– Osa Lapua-ketjujen palvelua ja tuotekehitystä on asiakkaalle tarjottava tekninen tuki. Näin saamme valittua aina kuljetinkohtaisesti oikeat tuotteet ja ratkaisut, Topi Pienimäki sanoo.

Perinteisten, omalla tehtaalla valmistettavien kuljetinketjujen lisäksi Lapua-ketjut on kasvattanut myös välitysliiketoimintaa. Näin Lapua-ketjut pystyy tarjoamaan asiakkailleen mahdollisimman laajan valikoiman teollisuuden ketjutuotteita. Lapua-ketjut ja sitä täydentävä Ketjumaailma muodostavat kokonaisvaltaisen ketjutalon, joita vastaavia ei Suomesta löydy. Heinäkuussa 2020 Ketjumaailman vetovastuun otti Ari Mäkinen.

Investointeja tulevaisuuteen

Lapua-ketjut on tehostanut jatkuvasti tuotannon läpimenoaikaa ja uudistanut konekantaansa. Yhtiö käytti pelkästään laite -ja käyttöjärjestelmien uudistuksiin vuosina 2019–2020 noin 700 000 euroa. Merkittävä osa investoinneista kohdistui digitalisaation kehittämiseen.

Reilun vuoden käytössä ollut uusi tuotannonohjausjärjestelmä on tuonut selkeyttä tuotannon kuormitukseen. Asiakkaille tämä merkitsee lyhentyneitä toimitusaikoja, toimitusvarmuutta ja joustavuutta. 

Vaikka tulevaisuutta on maailmantilanteen vuoksi haasteellista ennustaa, Lapualla halutaan panostaa toiminnan kasvattamiseen ja sitä tukeviin investointeihin. Perheyhtiön strategiassa tuleville vuosille haetaan hillittyä kasvua. Keskipitkän aikavälin suunnitelmissa on lisää kone- ja laitehankintoja. Edessä ovat myös tuotantotilojen laajennukset, mikäli kasvuvauhti jatkuu ja maailmanmarkkinat kehittyvät otolliseen suuntaan.

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »