KP-Harvennus tekee harvennushakkuuta Kanta-Hämeen alueella

07.11.2020 16.00

kp12.jpg

Posiolta kotoisin oleva Kari Parkkisenniemi muutti vuonna 2006 etelään Hämeenlinnaan putkikassi olalla. Kovalla työllä ja vankalla uskolla tekemiseen on syntynyt monelle muullekin metsästä leivän antava urakointiyritys.

(kuva yllä: KP Harvennus Oy urakoi pääasiassa harvennushakkuilla John Deere metsäkoneilla Kanta-Hämeen Metsänhoitoyhdistykselle. Kuvassa 1270E harvesteri leimikolla Turengissa.)

- Kävin nuorena miehenä Rovaniemellä Hirvaan kolmivuotisen metsäkonekoulun ja sitten pääsin harvesterin kuljettajaksi kotiseudulla. Jossain vaiheessa työtilanteet kuitenkin muuttuivat ja kun paikkakunnanvaihto olisi ollut edessä päätin harpata heti vähän kauemmas kun tuttujakin oli jo etelään muuttanut. Päädyin Hämeenlinnan alueelle kuljettajaksi ja melko tasan kymmenen vuotta sitten aloitin yrittäjänä perustanessani KP Harvennus Oy:n kotipaikkana Renko. Ensimmäisen koneen, käytetyn John Deere 1270B harvesterin ostin Ahti Hekkalalta Kuusamosta. Sillä koneella oli ajettu 25 000 tuntia kun se tuli ja mittarissa oli 34 000 tuntia kun se meiltä lähti; vaihtuen D-mallin Deereen, muistelee Kari Parkkisenniemi.

kp22.jpg

(kuva: - Kelit tulevat näyttelemään merkittävää roolia tulevanakin talvena siinä miten puunkorjuussa onnistutaan, toteaa koneyrittäjä Kari Parkkisenniemi.)

Vihreillä koneilla koko historian ajan

John Deeren kanssa päästiin hyvin sinuiksi ja niinpä kaikki KP Harvennuksen koneet ovat olleet vihreitä.

 - Alussa ajatukseni oli tehdä urakointia harvestereilla mutta kun ajohommiin ei oikein löytynyt tekijöitä hankin ensin John Deere 1010A:n ja sitten 1110D:n. Tänä päivänä käytössä on harvestereina 1170G ja 1270E IT4 sekä ajokoneena 1110E IT4, mitkä kulkevat työmaalta toiselle omalla ritiläautolla. Olen viime aikoina harkinnut kaupantekoa John Deere Forestryn piiripäällikön Antti Haralan kanssa uudesta 1170G harvesterista, sillä pakko tässä on uskoa alan tulevaisuuteen. Katson miten työtilanne kehittyy ja konemäärää täsmätään sitten sen mukaan, pohtii Parkkisenniemi.

Työtilanne näyttää nyt hyvälle

KP Harvennus on urakoinut puuta viiden vuoden ajan Kanta-Hämeen Metsänhoitoyhdistykselle. Pääosin työskennellään harvennushakkuilla.

kp3.jpg(kuva: Jimi Pesonen on ajanut kohta kolmisen vuotta KP Harvennuksen motoa. Nuori mies on jo alan raudanluja ammattilainen.)

- Alueemme kulkee pohjoisesta Lammi-Hauho akselilta Janakkalan ympäristöön ja lisäksi myös Kuhmoinen kuuluu siihen. Kesäisin teemme yleensä jonkin verran töitä myös muille toimijoille kuten aliurakointia Metsäkonepalvelulle. Viime talvi oli mitä oli ja kevätkin haasteellinen mutta nyt kesä on menty jo hyvää normaalitahtia eikä loppuvuosikaan näytä huonolle. Toki kelit tulevat näyttelemään merkittävää roolia tulevanakin talvena siinä miten puunkorjuussa onnistutaan, toteaa Parkkisenniemi.   

KP Harvennus työllistää työtilanteesta riippuen 5-10 henkilöä.

- Olemme onneksi löytäneet palvelukseen motivoituneita ammattilaisia, joilla on yrittäjähenkinen asenne, kehuu Pelkosenniemi porukkaansa.   

kp4.jpg

(kuva: KP Harvennuksella vuodesta 2016 John Deere kuormatraktoreissa käytössä ollut IBC-kärkiohjaus on vakuuttanut kuljettajat työskentelyä tehostavilla ominaisuuksillaan - kuvassa kuormaa 1110G. Kärkiohjaus löytyy nyt myös keväällä käyttöön otetusta 1170G harvesterista.)

Kärkiohjaus vakuuttanut

John Deeren koneissa tekninen kehitys on mennyt koko ajan eteenpäin ja markkinoille tuodaan tasaisesti uusia innovaatioita, mitkä tehostaa puunkorjuuta entisestään.

- IBC-kärkiohjaus tuli meille ajokoneeseen vuonna 2016 ja se on aivan ehdoton asia. Ja nyt ke- väällä käyttöön otetussa 1170G harvesterissa on myös kärkiohjaus, mikä tekee operoinnista jouhevaa ja tarkkaa. Varsinkin kun puidaan harvennuksia pitkillä ulottuvuuksilla on kärkiohjauksesta todella paljon apua - puomi liikkuu kellon tarkasti eikä pystyyn jääviin puihin tule jälkiä. Jatkossa otamme sen varusteeksi myös tulevissa harvestereissamme, kertoo Parkkisenniemi.

Huoltopalvelut pelaa

Uusimpiin koneisiin KP Harvennus on ottanut John Deeren huoltosopimukset, mikä helpottaa urakoitsijan arkea ja kustannusten ennakointia.

- John Deeren kenttähuolto pelaa sovitusti ja meiltä on lyhyt heittää kone tarvittaessa Tampereelle, missä on huollossa todella ammattitaitoista porukkaa. Ja pitää sitä myyjääkin kehua; Haralan Antti on jämäkkä jätkä ja se mitä sovitaan pitää, sanoo Parkkisenniemi. 

   

20.04.2024 17.00JENZ - synonyymi hakkurille on myös murskain
19.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ MAAMESS 2024 -LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä

Siirry arkistoon »