Toyota Material Handling Europe jatkaa EU-OSHA-kumppanuutta - Turvallisuus ennen kaikkea

05.11.2020 13.44

Eurostatin tutkimuksen mukaan 10% Euroopan teollisuuden vakavista loukkaantumisista tapahtuu materiaalinkäsittelylaitteiden käytössä, mikä tekee turvallisista laitteista ensisijaisen tärkeitä Toyota Material Handlingille. Yli 80 prosentissa tapauksista on kyse trukin väärästä käytöstä korostaen turvallisuuskulttuurin- ja tietoisuuden tarvetta.

Covid-19-pandemian aikana Toyota Material Handling keskittyi entistä enemmän työterveyteen ja turvallisuuteen aina trukkien kontaktittomista toimituksista desinfiointimenettelyjen toteuttamiseen.

Laadun ja asiakkaiden turvallisuuden maksimointi ovat Toyota Material Handling Europelle ensisijaisen tärkeää. Luomalla turvallisuuskulttuurin koko organisaatioon yhtiö pyrkii vaikuttamaan oman ja asiakkaiden toiminnan turvallisuuteen.

Miljoonat työntekijät eri puolilla Eurooppaa kärsivät työhön liittyvistä tuki- ja liikuntaelintensairauksista. Vuoden 2019 European Survey of Enterprises on New and Emerging Risks -tutkimuksen mukaan yleisimmin tunnistettuja riskitekijöitä ovat toistuvat käden tai käsivarsien liikkeet ja raskaiden kuormien nostaminen tai siirtäminen.

Toyota Material Handlingin EU-OSHA-kumppanuus on osa sitoutumista turvallisemman yhteiskunnan luomiseen. On välttämätöntä, että kaikki työskentelevät yhdessä estääkseen tuki- ja liikuntaelinsairausten syntymisen työpaikalla.

27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa

Siirry arkistoon »