Ponsse on valittu jo kolmatta vuotta peräkkäin Suomen maineikkaimmaksi yritykseksi vuosittaisessa Luottamus&Maine -tutkimuksessa

22.10.2020 8.25

 ponsse2020.jpg

Maineikkaimpien yritysten kärkikolmikossa toiseksi sijoittui peliyhtiö Supercell ja Fazer nousi kolmanneksi. Tänään julkaistuun tutkimukseen osallistui 8 974 suomalaista.

"Ponsse on onnistunut pitämään kärkipaikan ja jopa nostamaan mainettaan haastavan vuoden aikana. Korkeimmat yksittäiset mainepisteet Ponsse sai johtamisen ja uudistumisen osa-alueista. Molemmat näistä ovat äärimmäisen tärkeitä osa-alueita - erityisesti koronakriisin aikana on tilausta johtamiselle ja uudistumiskyvylle", kertoo tutkimuksen suorittaneen T-Median toimitusjohtaja Harri Leinikka. Luottamus&Maine -tutkimuksessa yritysten maine selvitetään tutkimalla suuren yleisön mielikuvia yrityksistä eri osa-alueilla.

Ponssen hallituksen puheenjohtaja Jarmo Vidgrén antaa kärkisijalle tänä vuonna erityisen painoarvon. ”Kulunut vuosi on ollut meillekin haastava ja kiitämme kunnianosoituksesta nöyrin mielin. Paljon olemme onnistuneet yhdessä oikein tekemään ja siitä kiitos kuuluu asiakkaillemme ja työntekijöillemme perheineen sekä sidosryhmillemme. Ponssen 50v-juhlavuosi on kulunut erilaisissa merkeissä kuin suunnittelimme ja tuntuu hyvältä, kun voimme kiittää kaikkia yhteisistä onnistumista tätäkin kautta”, Ponsse Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Jarmo Vidgren kiittää.

T-Media arvioi tämän vuoden tutkimuksen äärimmäisen mielenkiintoiseksi koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen vuoksi. ”Yritykset joutuivat sopeutumaan nopeasti äkillisiin toimintaympäristön muutoksiin, ja pandemian eteneminen on vaikuttanut ihmisten odotuksiin suhteessa yrityksiin”. 

 

Luottamus&Maine -tutkimus

Tulokset pohjautuvat kesällä 2020 toteutettuun Luottamus&Maine-tutkimukseen, jonka tavoitteena oli selvittää Suomessa toimivien yritysten mainetta kansalaisten keskuudessa. Tutkimukseen vastasi yhteensä 8 974 suomalaista, jotka antoivat yhteensä 19 110 yritysarviota.

Julkistetut hyvä- ja heikkomaineisimmat yhtiöt valikoituivat tutkittavien yritysten joukkoon huhtikuussa 2020 toteutetun esitutkimuksen perusteella. Esitutkimuksessa 1064 suomalaista nimesi spontaanisti kaksi mielestään erityisen hyvämaineista yritystä ja kaksi erityisen heikkomaineista yritystä. Kolmekymmentä eniten mainintoja saanutta yritystä tutkittiin tarkemmin Luottamus&Maine-mallilla, jossa yrityksen saama mainepistemäärä muodostuu kahdeksan eri osa-alueen keskiarvona: yrityksen hallinto, talous, johtaminen, innovatiivisuus, vuorovaikutus, tuotteet & palvelut, työpaikka ja vastuullisuus.

Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 15-65 -vuotiaat suomalaiset. Otos on painotettu väestöä edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.

19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025

Siirry arkistoon »