Valmet on saanut päätökseen paperiteollisuuden teknologia- ja palvelutoimittaja PMP Groupin yrityskaupan

15.10.2020 10.22

Valmet.png

Valmet on saanut päätökseen puolalaisen PMP Groupin oston, joka julkistettiin 11. syyskuuta 2020. PMP Group toimittaa teknologioita ja palveluja paperiteollisuudelle. Yrityskaupan velaton arvo on noin 64 miljoonaa euroa, jonka lisäksi osapuolet ovat sopineet ehdollisesta ja rajoitetusta lisäkauppahinnasta.

Ostettu liiketoiminta yhdistetään Valmetin Paperit-liiketoimintalinjaan. PMP Group toimittaa prosessiteknologiaa ja palveluja pehmopaperi-, kartonki- ja paperikoneille maailmanlaajuisesti. Yhtiö keskittyy pieniin ja keskikokoisiin pehmopaperikoneisiin sekä kartonki- ja paperikoneuusintoihin. Tilikaudella 2019 yhtiön liikevaihto oli noin 70 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on noin 650 työntekijää Puolassa, Kiinassa, Yhdysvalloissa ja Italiassa.

PMP sisällytetään Valmetin taloudelliseen raportointiin vuoden 2020 viimeisestä neljänneksestä alkaen.

Jari Vähäpesola, Valmetin Paperit-liiketoimintalinjan johtaja:

”Yrityskauppa saatiin päätökseen suunnitelmien mukaisesti, ja toivotamme 650 uutta kollegaa tervetulleiksi Valmetiin. Valmetin paperiteknologian sekä laajoihin ja nopeisiin koneisiin ja koneuusintoihin liittyvien palvelujen yhdistäminen PMP:n tuotevalikoimaan, osaamiseen ja läsnäoloon strategisilla markkinoilla luo uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Työskentelemme yhtenä tiiminä, jolla on entistä laajempi tuotevalikoima. Tämä vahvistaa kykyämme palvella paperin, kartongin ja pehmopaperin tuottajia maailmanlaajuisesti.”

Mirosław Pietraszek, PMP Groupin entinen toimitusjohtaja:

”Olen tyytyväinen siihen, että yrityskauppa on nyt saatu onnistuneesti päätökseen. Tämä on hieno hetki juhlia uutta vaihetta historiassamme. Olen varma, että yhdessä Valmetin kanssa luomme ammattitaitoisen, ainutlaatuisen ja vahvan maailmanlaajuisen tiimin, joka palvelee asiakkaitamme entistä laajemmin ajanmukaisilla ratkaisuilla. Tiimimme on innostunut uusista mahdollisuuksista ja valmis haasteisiin osana Valmetia.”

17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille
16.04.2024 7.00Tuulivoimapuistojen maankäytön sopimuksia helppo parantaa

Siirry arkistoon »