Hio-Mex: Asennustilat uusiksi, lisää tuotteita ja myyntiin vauhtia nettikaupasta

29.09.2020 11.33

hiox1.jpg

Tuusulassa kahdessa asennushallissa asiakkaitaan lujalla ammattitaidolla palveleva Hio-Mex Oy on ottanut irti täyden hyödyn haastavasta korona-ajasta. 

(kuva yllä: - Uusi nettikauppa hiomexstore.fi on lähtenyt vauhdilla käyntiin - kannattaa käydä tutustumassa valikoimaan, ilmoittaa Hio-Mex Oy:n toimitusjohtaja Mika Sassi.)

Maailmanlaajuista mainetta ja kunniaa huippuunsa rakennettujen show-rekkojen ja muiden hyötyautojen metalliosien valmistajana ja hovitoimittajana saavuttanut Hio-Mex Oy käynnisti kevään kuluessa pitkään suunnitteilla olleet, mutta ajanpuutteen vuoksi hamaan tulevaisuuteen siirretyt hankkeet. 

Ensimakua Hio-Mexin uudistuvasta ilmeestä ja kasvaneesta tuotevalikoimasta saatiin kesäkuun puolivälissä avautuneen nettikaupan sivuilta. 

- Nettikauppa on ollut tekeillä jo pitkään ja kevään aikana se saatiin pystyyn. Kotimaisten Hio-Mex tuotteiden lisäksi www.hiomexstore.fi -verkkokaupasta löytyvät tasokkaat Metecin RST-tuotteet kuorma-autoihin, sekä pakettiautoihin ja maastureihin. Lisäksi valikoimassamme on laadukkaita valotuotteita eri valmistajien valikoimista, kertoo Hio-Mex Oy:n toimitusjohtaja Mika Sassi.

hiox2.jpg

(kuva: Hio-Mex tunnetaan maailmanluokan rakennettujen show-rekkojen rosteriosien hovihankkijana. Sama korkea laatuajattelu korostuu myös vakiokomponenteissa sekä yksittäisissä mittatilaustyönä esimerkiksi puutavara-autoihin valmistetuissa karjapuskureissa, valoraudoissa jne.)

Toimitilat uusiksi 

Hyötyautovalmistajien pandemian aiheuttamat toimitusvaikeudet näkyvät myös Hio-Mexin asentamossa. 

hiox4.jpg

- Olemme käyttäneet poikkeustilan hyödyksemme: kun autoja ei ole tullut tehtaalta, niin ollaan voitu käynnistää toisen hallin uudistushanke. Tilat ja tekniikka uusitaan täydellisesti. Hallin pitkälle sivulle tulee nyt 6,5 metriä leveä nosto-ovi ja paljon muuta. Elo-syyskuussa olisi tarkoitus viettää avajaisia, Sassi summaa. 

Lisäksi Hio-Mexin tuotantoon tulee täysin uusi kiillotuskone, mikä nostaa tuotteiden viimeistelyn jopa nykyistäkin korkeammalle tasolle. 

hiox3.jpg

Työkonevarusteet mukaan valikoimaan

Nettikaupan ja halliremontin ohella Hio-Mex kasvattaa tarjontaansa autojen ohella työkoneisiin.

- Työkoneet ovat uusi aluevaltaus. Tarkoituksenamme on tarjota asiakkaillemme sama loppuun saakka viety laatu ja räätälöitävyys, kuin muissakin tuotteissamme. Rakennamme ja kasvatamme parhaillaan tuotevalikoimaa tälle osa-alueella ja lisäämme myös työkonetuotteet hiomexstore.fi -tuotevalikoimaan, ilmoittaa Sassi. 

hiox5.jpg

Myyntiä kehitetään

Laatutuotteiden myyntiä on tehostettu myös uutta henkilökuntaa rekrytoimalla.

- Petteri Koskenala on ollut jo jonkin aikaa mukana matkassa, myyntiä nostamassa, Sassi tarkentaa ja jatkaa: nyt olisi tarve asentaville jälleenmyyjille eri puolilla maata. Eli ottakaa rohkeasti yhteyttä tänne päin!

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »