Väitöstutkimus: sienivirusten ja juurikäävän väliset suhteet - suora lähetys 2.10.2020

29.09.2020 10.20

luke.jpg

Havupuiden juuri- ja tyvilahoa aiheuttavat juurikäävät tuottavat Suomen metsänomistajille yli 50 miljoonan euron vuosittaiset tappiot. Tämä tekee niistä maamme vahingollisimpia metsien sienitauteja, joiden torjuntaa tutkitaan aktiivisesti. Yksi lupaava vaihtoehto torjuntaan on Luonnonvarakeskuksessa (Luke) tutkittava juurikäävän virusten hyödyntäminen. Osana tätä kokonaisuutta M.Sc. Rafiqul Hyder väittelee juurikäävän virusten biologiasta Helsingin yliopistossa perjantaina 2.10.2020.

Väitöskirjatyössään Hyder kuvasi uuden juurikäävän virusryhmän, johon kuuluvien lajien joukosta on löytynyt lupaavia kandidaatteja juurikäävän torjuntamenetelmän kehittämiseksi. Lisäksi työssä osoitettiin, että juurikäävän virukset kykenevät leviämään tyvitervastautisessa metsikössä juurikääpäkloonista toiseen ja jopa siirtymään juurikääpälajien välillä.

Hyderin väitöskirjatyö avasi myös uudenlaisen näkymän virusten vaikutuksesta juurikääpään: niiden vaikutukset isäntäänsä eivät useinkaan ole yksiselitteisen haitallisia tai hyödyllisiä vaan vaihtelevat isäntänä toimivien sieniyksilöiden, tarkasteltavan ominaisuuden ja kasvatusolosuhteiden välillä. Tämä havainto vaikuttaa tutkimuksiin, joissa selvitetään virusten hyödyntämistä juurikäävän torjunnassa: virusten aiemmin oletettua monimutkaisemmat vaikutukset isäntäänsä on testattava monilla eri isäntäyksilöillä ja vaihtelevissa olosuhteissa, jotta niiden kokonaisvaikutus torjuttavaan taudinaiheuttajaan saadaan selville.

M.Sc. A. B. M. Rafiqul Hyder väittelee 2.10.2020 kello 13 Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Heterobasidion dsRNA viruses: diversity, taxonomy and effects". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Biocenter 3, Auditorium 2402, Viikinkaari 1.

Vastaväittäjänä on Senior Scientist Daniel Dr. Rigling, Swiss Federal Research Institute WSL, Sveitsi, ja kustoksena on professori Teemu Teeri.

Väitöstä voi seurata etäyhteyden kautta: https://helsinki.zoom.us/j/63233863705?pwd=TXFONlRQYnVuQTJUZCtiN3VLUk1tdz09

Salasana: 399399

19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat

Siirry arkistoon »