Täyssähköautojen hankintatukea haettu ennätysmäärä

12.06.2020 16.22

teslax.jpg

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin myöntämät sähköauton hankintatuki ja henkilöauton muuntotuki ovat kasvattaneet suosiotaan. Tukea on haettu edellisvuosina melko maltillisesti mutta vuoden 2019 marras-joulukuussa hankintatukihakemusten määrä nousi merkittävästi ja sama kehitys jatkui alkuvuodesta 2020. 

Suurin nousu on tapahtunut sähköautojen hankintatuessa, jonka myönnetty määrä on kasvanut huimat 430 prosenttia edelliseen vuoteen 2018 verrattuna. Etanolimuunnoksissa kasvu myönnetyn tuen määrässä oli 24 prosenttia ja kaasuautomuunnoksissa 40 prosenttia. Yhteenlaskettuna hankinta- ja muuntotukia haettiin ja myönnettiin vuonna 2019 lähes 100 prosenttia edellisvuotta enemmän.

”Näyttää siltä, että kun uusien täyssähköautojen hankintahinnat ovat alkaneet vähitellen laskea, myös hankintatuen houkuttelevuus on kasvanut", sanoo erityisasiantuntija Mika Idman.

Liikenne- ja viestintävirastosta on voinut hakea hankintatukea uuden täyssähköauton hankintaan tai pitkäaikaiseen vuokraukseen vuodesta 2018 lähtien. Traficom myöntää myös muuntotukea vanhan auton muuntamiseksi kaasu- tai korkeaseosetanolikäyttöiseksi. Viime vuoden marraskuussa sähköauton hankintatukea myönnettiin yhteensä 496 henkilölle ja joulukuussa miltei 250 henkilölle. Tammi-toukokuussa 2020 tukea myönnettiin 756 henkilölle.

Täyssähköauton hankintatuki on 2 000 euroa, muuntotuki kaasukonversiolle on 1 000 euroa ja etanolikonversiolle 200 euroa. Hankintatuen saa suoraan autokaupassa ostettavan sähköauton hinnan alennuksena. Muuntotuki maksetaan suoraan tuen saajalle.

"On hienoa nähdä, että sekä sähköauton hankintatuki että henkilöautojen muuntotuki ovat herättäneet autoilijoiden kiinnostuksen ja yhä useampi haluaa hyödyntää etua ja siirtyä samalla ympäristöystävällisempiin käyttövoimiin autoilussa. Toivomme, että tämä kiinnostus tukea kohtaan jatkuu vahvana ja saamme näin uudistettua henkilöautokantaamme vastaamaan paremmin päästötavoitteita", sanoo Traficomin Kestävä ja puhdas ympäristö -verkoston johtaja Jarno Ilme.

Kotimaan liikenne tuottaa noin viidenneksen kaikista maamme kasvihuonekaasupäästöistä. Tieliikenteen tuottamista päästöistä henkilöautoilun osuus on yli puolet. Päästöjä voidaan vähentää monin keinoin, kuten lisäämällä kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikenteen käyttöä ja vaikuttamalla yhdyskuntarakenteeseen siten, että auton käytön tarve vähenisi erityisesti kaupunkiseuduilla. Lisäksi henkilöautokantaamme tulisi vaikuttaa siten, että entistä suurempi osuus henkilöautoista käyttäisi sähköä, kaasua tai korkeaseosetanolia käyttövoimanaan. Myös vanhan auton päästöjä voi vähentää muuntamalla auton kaasu- tai korkeaseosetanolilla käyväksi.

”Täyssähköautojen ensirekisteröintimäärät ovat Suomessa vahvassa kasvussa ja ympäristön kannalta tämä on hyvä suuntaus. Esimerkiksi täyssähköauton elinkaaren aikaiset CO2-päästöt ovat 14 000 km vuosisuoritteella ja 12 vuoden pitoajalla karkeasti arvioiden noin 56 prosenttia pienemmät kuin vastaavalla bensiiniautolla”, kertoo johtava asiantuntija Outi Ampuja.

Suurinta tukien määrän kasvu oli sähköautojen hankintatuen osalta.

Linkki tilastoon, josta löytyvät muuntotukihakemusten ja sähköauton hankintatukihakemusten määrä vuosina 2018-2019 sekä muuntotukihakemusten ja sähköauton hankintatukihakemusten määrä kuukausittain ajalla tammikuu 2019 - toukokuu 2020.

Muuntotukea ja sähköauton hankintatukea voi saada vuosina 2018 – 2021. Ajallisen rajoituksen lisäksi myönnetyille määrärahoille on laissa säädetty määrärahapuitteet. Traficomissa tilastoidaan kuukausittain myönnettyihin tukiin käytettyjä euromääriä.  Vuosille 2020-2021 on edelleen reilusti hankintatukea haettavissa. Koko neljän vuoden (2018-2021) 24 miljoonan määrärahasta on käytetty 21 % eli tukea on haettavissa edelleen noin 19 miljoonaa euroa.

Sähköauton hankintatuen käyttöä on tarkasteltu myös ajoneuvon mallitasolla. Sähköauton hankintatuen saamiseen liittyy tiettyjä ajoneuvoon liittyviä rajoitteita, mm. auton hankintahintaan liittyen. Tukikelpoisten sähköautojen mallien kirjo on kuitenkin varsin laaja.

Linkki tilastosivulle, josta löytyy sähköauton hankintatuki mallisarjoittain v. 2018 alkaen.

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »