Jukka Moisio nimitetty Nokian Renkaat Oyj:n toimitusjohtajaksi

27.05.2020 8.09

Nokian Renkaat Oyj:n hallitus on nimittänyt Jukka Moision Nokian Renkaiden toimitusjohtajaksi alkaen 27.5.2020. Hille Korhonen eroaa yhtiön palveluksesta toimittuaan Nokian Renkaiden toimitusjohtajana kolmen vuoden ajan ja sitä ennen yhtiön hallituksen jäsenenä, rakentaen yhtiön menestystä sen koti- ja kasvumarkkinoilla.

Jukka Moisiolla on vahva kokemus kansainvälisten yhtiöiden johtamisesta. Hänen viimeisin tehtävänsä oli Huhtamäki Oyj:n toimitusjohtajana. Tätä ennen hän oli Ahlstrom Oyj:n toimitusjohtaja.

“Olen erittäin iloinen siitä että Jukka Moisio aloittaa Nokian Renkaiden johdossa“, sanoo Jukka Hienonen, Nokian Renkaiden hallituksen puheenjohtaja. “Jukka Moisiolla on vahva näyttö pörssiyhtiöiden menestyksekkäästä johtamisesta ja parantamisesta, ja hänen johdollaan yhtiöt ovat luoneet vahvaa taloudellista tulosta ja omistaja-arvon nousua. Hänellä on myös syvä ymmärrys Keski-Euroopan ja Pohjois-Amerikan markkinoista, jotka ovat Nokian Renkaiden keskeiset kasvumarkkinat. Jukka Moisiolla on kokemusta ja osaamista johtaa yhtiö sen seuraavaan kehitysvaiheeseen.”

“Hille Korhosella on ollut tärkeä rooli Nokian Renkaiden rakentamisessa: ensin hallituksen jäsenenä, ja viimeisten kolmen vuoden aikana toimitusjohtajana. Viime vuodet ovat olleet intensiivisiä investointivuosia, joiden aikana yhtiö on rakentanut tehtaan Yhdysvaltoihin, osana yhtiön tavoitetta kaksinkertaistaa myynti Pohjois-Amerikassa. Koko hallituksen puolesta haluan kiittää Hilleä hänen johtajuudestaan ja panoksestaan yhtiön hyväksi”, sanoo Hienonen.

"On hienoa tulla nimitetyksi Nokian Renkaiden johtoon. Nokian Renkaat on hyvä yhtiö, jolla on loistavat tuotteet, arvostettu brändi ja johtava asema sen kotimarkkinoilla, sekä paljon mahdollisuuksia kehittymiseen. Odotan työskentelyä Nokian Renkaiden tiimin kanssa ja että pääsemme luomaan tulevaisuuden menestystä yhdessä nykyisten ja tulevien asiakkaiden kanssa”, toteaa Jukka Moisio.  

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »