Tomi Reinikainen, Veljekset Reinikainen Oy: Koneyrittäminen on jatkuvaa toiminnan kehittämistä ja muutokseen sopeutumista

21.03.2020 10.33

tominet1.jpg

Veljekset Reinikainen Oy Kangasniemeltä urakoi puuta kahdella koneketjulla. Vuonna 1977 alkaneeseen savottaan mahtuu paljon muutoksia ja markkinaheilahteluja, mutta niistä on selvitty.

(Kuvassa ollaan leimikolla Komatsu 931 harvesterilla.)

- Olemme urakoineet Versowoodille viimeisen 14 vuoden ajan Keski-Suomen alueella Kangasniemellä ja ympäryskunnissa. Tekemämme tukkipuu menee Hankasalmen ja Otavan sahoille, kuitupuu eri toimijoiden laitoksiin sekä lisäksi teemme leimikoilta karsittua rankaa energiakäyttöön, kertoilee Tomi Reinikainen, joka on kantanut yritysvastuuta vuodesta 2009 lähtien - toki mukana urakoinnissa hän on ollut nuoresta pojasta.

Yrittäminen on yhteispeliä

Reilu kymmenen vuotta yrittäjänä on ollut haasteellista ja mielenkiintoista aikaa.

- Metsäkoneyrittäminen on kova laji ja painetta riittää monelta taholta. Urakanantajien ja metsäomistajien vaatimukset ovat koko ajan tiukentuneet laadun osalta - muutenkin homman pitää pelata eikä virheisiin ole varaa mikä asettaa kuljettajien ammattitaidon ja asenteen erittäin tärkeään rooliin. Hyvä porukkahenki onkin toiminnan ehdoton edellytys samoin kuin tekemisen jatkuva kehittäminen. Ja teollisuuden pitää muistaa että koko toimintaketjun pitää pärjätä sillä samassa veneessä tässä ollaan, toteaa Reinikainen jonka yritys työllistää yhteensä seitsemän henkilöä.

tominet3.jpg

(kuva: - Markkinatilanteet heilahtelevat aina. Koneyrittäjä ei silti saa menettää uskoaan tulevaan ja investointeja on tehtävä tasaisesti ettei kalusto vanhene liikaa, sanoo Tomi Reinikainen.) 

Viime syksyyn saakka metsäkoneet olivat pitkään erittäin hyvin työllistettyjä koko maan alueella, mutta sitten alkoi alalla monista syistä johtuvat vaikeudet: Keski-Euroopan toukkatuhot, muutokset metsteollisuustuotteiden markkinatilanteissa, lakot, hiilinielukeskustelut ja lämpimät sateiset säät mitkä ovat jatkuneet eri puolilla maata läpi talven.

- Meillä on ollut tilanteeseen nähden kohtuudella töitä, ainoastaan vuodenvaihteessa oli tau- koa kun toinen ketju seisoi seit- semän viikkoa. Alueellamme ei ole paljoa pehmeikköjä joten emme ole hankkineet kantavia erikoisteloja mutta toki jatkuva sade ja roudan puuttuminen on aiheuttanut päänvaivaa. Korjattavat kohteet on pitänyt suunnitella ja ajoittaa tarkasti, missä Versowoodin osto- ja korjuuesimiehet Tuomo Marttinen ja Teemu Halmiala ovat tehneet todella hienoa työtä samoin kuin ostopuoli, kehuu Reinikainen.

Helmikuun puolivälissä ei talvesta ole Kangasniemen kulmilla tietoakaan:  

- Onhan tämä poikkeuksellista ja leimikoiden suhteen eletään lyhyellä varoitusajalla kädestä suuhun, mutta vielä tähän asti on onneksi koneille töitä löytynyt.

tominet2.jpg

(kuva: Tänä talvena keli on ollut haastava; routaa ei ole ja vettä on satanut lähes koko ajan. Korjattavat kohteet on pitänyt suunnitella ja ajoittaa tarkasti yhteistyössä urakanantajan kanssa.)

Investointeja pitää tehdä tasaisesti

Veljekset Reinikaisen konekannan muodostaa Komatsu 931 ja John Deere 1270G harvesterit sekä kaksi John Deere 1510G kuormatraktoria, mitkä siirtyy työmailta toiselle Sisu Polar ritiläautolla.

- Olemme pyrkineet pitämään konekaluston tuoreena mikä takaa toimintavarmuuden ja maksimaalisen tuottavuuden. Hyvä yhteistyö konevalmistajien kanssa on todella tärkeä asia yrittäjälle, sanoo Reinikainen.

Vaikka puunkorjuussa eletään haasteellisia aikoja, on Tomi Reinikainen pohtimassa seuraavaksi harvesterin päivitystä uuteen:

- Markkinatilanteet heilahtelevat aina. Koneyrittäjä ei silti saa menettää uskoaan tulevaan ja investointeja on tehtävä tasaisesti ettei kalusto vanhene liikaa, jolloin on vaarana että jonain päivänä edessä on liian suuret kertainvestoinnit, pohtii Reinikainen.

(haastattelu tehty helmikuun puolivälissä 2020)

 

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »