Nokian Renkaat on julkaissut taloudellisen katsauksen vuodelle 2019

28.02.2020 10.24

Nokian_Tyres.jpg

Nokian Renkaat on julkaissut taloudellisen katsauksen 2019 osoitteessa www.nokianrenkaat.fi/yritys/sijoittajat/ sekä yritysvastuuraportin 2019 osoitteessa www.nokianrenkaat.fi/yritys/vastuullisuus/

Taloudellinen katsaus 2019 sisältää toimitusjohtajan katsauksen, hallituksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen, tilintarkastuskertomuksen, selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä palkka- ja palkkioselvityksen. Hallituksen toimintakertomus sisältää myös selvityksen muista kuin taloudellisista tiedoista.  

Haastavista markkinoista huolimatta Nokian Renkaat jatkoi pitkän aikavälin kasvua tukevia strategisia hankkeitaan. Näihin kuuluvat uuden Yhdysvaltojen-tehtaan ylösajo, rakennustöiden jatkuminen uudessa Espanjan testikeskuksessa sekä kapasiteetin lisääminen Raskaissa Renkaissa.

Vuonna 2019 Nokian Renkaat sai tunnustusta vastuullisuuden edistämisestä, kun yhtiö valittiin jälleen DJSI World -indeksiin sekä tiukkarajaisempaan DJSI Europe -indeksiin.

Työturvallisuuskehitys oli vahvaa erityisesti Raskaiden Renkaiden -yksikössä, jossa ei tapahtunut yhtään poissaoloon johtanutta työtapaturmaa vuoteen.

Liikevaihto ja liikevoitto 2019 Vuoden 2019 liikevaihto oli edeltäneen vuoden tasolla ja oli 1 595,8 milj. euroa (2018: 1 595,6; 2017: 1 572,5). Vertailukelpoisilla valuutoilla liikevaihto laski 0,3 % heijastaen heikkoa henkilöautorenkaiden kysyntää erityisesti Keski-Euroopassa ja Venäjällä. Valuuttakurssimuutokset paransivat liikevaihtoa 4,9 milj. euroa.

Yritysvastuuraportti 2019 on laadittu GRI-standardien mukaisesti, ja se on riippumattoman kolmannen osapuolen varmentama. Yritysvastuuraportti kuvaa Nokian Renkaiden vastuullisuustyötä sekä vuoden 2019 toimia niin tuoteturvallisuuden ja -vastuun kuin sosiaalisen, taloudellisen ja ympäristövastuun saralla. Vuonna 2019 yhtiö arvioi ilmastoon liittyvien muutosten mukanaan tuomat riskit ja mahdollisuudet Task Force on Climate-related Financial Disclosures -ryhmän (TCFD) suositusten mukaisesti. Yhteenveto analyysistä on sisällytetty yritysvastuuraporttiin. 

Taloudellinen katsaus ja yritysvastuuraportt:

https://mb.cision.com/Public/10563/3048853/a97dbf2cafca6ae5.pdf

https://mb.cision.com/Public/10563/3048853/92957e942afc9f83.pdf

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »