Ponssella juhlitaan 50-vuotista savottaa - juhlakiertue starttaa matkaan 23.1. Aurasta

15.01.2020 14.11

ponsse50a.jpg

Ponsse Oyj viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhlavuottaan. Pienessä kyläpajassa koneyrittäjä Einari Vidgrénin unelmasta syntynyt perheyhtiö toimii tänä päivänä 40 maan puunkorjuumarkkinoilla. Puolen vuosisadan aikana yhtiö on kasvanut yhdeksi maailman suurimmista ympäristöystävälliseen tavaralajimenetelmään perustuvien metsäkoneiden valmistajista.

”Ponsse on kasvanut ja kehittynyt ennen kaikkea asiakkaidensa, sidosryhmien ja henkilöstön ansiosta. Asiakkaamme ovat kautta yhtiön historian antaneet suoralla palautteellaan suunnan tuotekehityksellemme. Lisäksi metsäyhtiöiden ja sahojen korkeat laatu-, ympäristö- ja tehokkuusvaatimukset ovat selkeyttäneet tuotekehityksen suuntaa, eikä ilman sitoutuneen henkilökunnan ammattitaitoa kasvu metsäkonealan huipulle olisi ollut mahdollista”, Ponssen hallituksen puheenjohtaja Juha Vidgrén kiittää.

”Vaativa puunkorjuuala kysyy osaajiltaan pitkäjänteisyyttä ja hyvää yhteistyötä. Yhtiön perustajaa Einari Vidgréniä lainaten ”Yks immeenen ee oes tähän pystynnä. Ympärille tarvitaan oikeet immeiset”. Samalla hengellä Ponssella tehdään töitä tänäkin päivänä”, Juha Vidgrén sanoo.


Ympäristöystävällinen puunkorjuu ja asiakaslähtöinen tuotekehitys ohjaavat vahvasti Ponssen toimintaa. Tavoitteena on kehittää kestävän kehityksen mukaisia innovatiivisia tuotteita ja palveluita, jossa asiakkaan tarpeet ovat kaiken lähtökohtana. 

Juhlavuoden kiertueelle porukallaponsse50b.jpg

Ponssella 50v-juhlavuotta vietetään savotalla, yhdessä asiakkaiden kanssa. Laajamittainen juhlakiertue lähtee liikkeelle juhlarekan johdolla Varsinais-Suomesta, Aurasta 23. tammikuuta. Seuraavat kiertuepaikkakunnat ovat Suomessa Imatra 28.1., Karstula 31.1., Vieremä 4.2., Hyrynsalmi 7.2. ja Rovaniemi 11.2.

Suomen jälkeen juhlavuodenkiertue Porukalla (Together) kulkee läpi Euroopan ja jatkaa matkaansa Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan, Aasiaan ja Australiaan kattaen yhteensä 28 maata ja 105 paikkakuntaa. Kiertue päättyy syyskuun alussa FinnMETKO-messuille Jämsään. Työnäytöksissä esiintyvät uusimmat tuotemallit, PONSSE Cobra -harvesteri ja PONSSE Bison –kuormatraktori, sekä malliston lippulaiva PONSSE Scorpion. Näytökset toivottavat tervetulleeksi kaikki metsäalan ammattilaiset ja alasta kiinnostuneet!
 

Maailman metsissä kuin kotonaan

Ponssen historian kulmakivenä ovat 1970-luvulta lähtien olleet jatkuvat investoinnit ja kehitystyö. Tämä on luonut edellytykset kilpailukyvyn paranemisille. Parin viime vuoden aikana Ponsse on luonut yli 200 työpaikkaa ja investoinut huoltopalveluihin, tuotekehitykseen ja tuotantoon 145 miljoonaa euroa. Kaikki PONSSE-metsäkoneet valmistetaan edelleen yhtiön syntysijoilla Pohjois-Savossa, jossa neljän hehtaarin metsäkonetehdas edustaa maailman nykyaikaisinta valmistusteknologiaa.  Viime vuonna Vieremällä valmistui 15 000. PONSSE-metsäkone. 

Ponsselaisia on tänä päivänä yli 1800 kymmenessä eri maassa ja emoyhtiön lisäksi konserniin kuuluvat tytäryhtiöt Ruotsissa, Norjassa, Ranskassa, Venäjällä, Isossa-Britanniassa, Irlannissa, Yhdysvalloissa, Kiinassa, Uruguayssa ja Brasiliassa sekä koneenohjausjärjestelmiä valmistava Epec Oy Seinäjoella. Jälleenmyyjäverkostossa toimii 35 PONSSE-jälleenmyyjää.

Ponssen perustaja Einari Vidgrén, hallituksen puheenjohtaja Juha Vidgrén ja myynti- ja markkinointijohtaja Jarmo Vidgrén kertovat Ponssen tarinan videolla: https://youtu.be/xkMonVWw-fo

Tervetuloa mukaan juhlakiertueelle! Seuraa tapahtumia www.ponsse.com -sivuilla ja kerro oma metsäinen tarinasi helmikuussa avattavalla stories.ponsse.com –sivuilla. Nähdään savotalla!

 
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa

Siirry arkistoon »