Renault Captur uudistui - kookkaampi ja runsaanpi

13.01.2020 8.50

Renault Capturissa kaikki on uutta. Aiempaa huomattavasti kookkaampi Captur on tehty uudelle perusrakenteelle. Moottorissa on entistä enemmän tehoa ja vakiovarusteita on paljon runsaammin. Ainoa, mikä on säilynyt lähes ennallaan on hinta, sillä uuden toisen sukupolven Renault Capturin hinnat alkavat vain 600 euroa aiempaa korkeammalta.

Renault esitteli Capturin kompaktien katumaasturien luokkaan vuonna 2013, jolloin se nousi heti suureen suosioon. Captur on luokkansa eniten myyty automalli kotimaansa Ranskan lisäksi koko Euroopassa. Vuodesta 2015 lähtien Captureita on rekisteröity joka vuosi yli 220 000 kappaletta ja sen kokonaismyynti on ylittänyt jo 1,5 miljoonaa autoa.

Capturin tullessa markkinoille seitsemän vuotta sitten, sillä oli vain yksi kilpailija. Nyt kompaktien katumaasturien luokassa asiakkaista taistelee yli kaksikymmentä merkittävää automallia. Menestyäkseen tässä luokassa auton on täytettävä asiakkaan monipuoliset odotukset. Renault esittelee täysin uuden Capturin, joka nousee monella ominaisuudellaan selvästi kilpailijoiden yläpuolelle.

Suurempi ja tilavampi 

Täysin uuden Capturin muotoilussa on jäljellä aiemman mallin piirteet, mutta se on saanut uuden, aikuisemman persoonallisuuden. Pyöreät linjat ovat vaihtuneet jämäkämmiksi ja Captur kuuluu nyt selkeästi katumaastureiden joukkoon. Sekä edessä että takana on alleajosuojat ja kyljet on hyvin suojattu. Tekniikka on nostettu monella tavalla uudelle tasolle, kuten ledivaloilla edessä ja takana. Nyt päiväajovaloissa ja takavaloissa on Renaultin tuttu C-kuvio.

Täysin uuden Capturin lähtökohtana on sama CMF-B-perusrakenne kuin uudessa Cliossa, jota on kehitetty vuodesta 2014 alkaen. Toisen sukupolven Capturin akseliväli on 2,639 metriä eli 33 mm enemmän kuin ennen. Kori on 11 senttiä pidempi ja kaksi senttiä aiempaa leveämpi. Kasvaneiden mittojen ansiosta sisätilat ovat reilusti aiempaa suuremmat ja esimerkiksi takaistuimella on 17 mm enemmän polvitilaa. Tavaratila on peräti 536 litran kokoinen eli luokkansa suurin.

Viidennen sukupolven Cliossa aloitettu sisätilojen vallankumous jatkuu Capturissa. Uuden aikakauden myötä ohjaamossa käytetään uusinta tekniikka ja sisustuksessa sekä laatu että mukavuus nousevat uudelle tasolle.

captur2020_kojelauta.jpg

Kojelaudan keskellä on 7,0- tai 9,3-tuumainen kosketusnäyttö, jonka tietoviihdejärjestelmä on entistä helpompi käyttää. Keskikonsoli on Intens-varustetasossa ikään kuin ilmassa ja automaattivaihteiston vaihteenvalitsimena on futuristinen e-shifter, sähköinen vaihteenvalitsin.

captur_2020_sisa.jpg

Capturin istuimet on suunniteltu kokonaan uudelleen ja ne ovat kuin paljon suuremmasta ja kalliimmasta autosta. Istuinosa on 15 mm pidempi kuin ennen, mikä takaa hyvän reisituen ja selkänoja antaa aiempaa enemmän sivuttaistukea. Istuimen takaosa on suunniteltu niin, että takana istuvilla on enemmän polvitilaa.

Tehokkaita turboja

Täysin uuden perusrakenteen myötä Capturissa on kokonaan uudet voimalinjat, jotka ovat pitkälti samat kuin uudessa Cliossa. Kaikki moottorit ovat tehokkaita, sillä jo kolmesylinterinen 1,0-litrainen TCe 100 kehittää 74 kilowattia (100 hv) ja sen suurin vääntömomentti on 160 Nm. Voimaa on 10 hevosvoimaa ja 20 Nm enemmän kuin edellisessä Capturissa käytetyssä TCe 90 -moottorissa.

Tehokkaampana vaihtoehtona on TCe 130, jossa on voimaa 96 kW (130 hv) ja vääntömomentti on peräti 240 Nm. Vaihteistoksi sen kanssa on Suomessa aina kaksoiskytkinvaihteisto, jossa on seitsemän vaihdetta. Voimakkain Capturiin saatava moottori on TCe 155, jonka tärkeät numerot ovat 112 kW (154 hv) ja 270 Nm. Senkin kanssa on vakiona kaksoiskytkinvaihteisto.

Brysselin autonäyttelyssä esitellään tammikuussa Captur E-TECH Plug-in, joka on tämän autoluokan ensimmäinen lataushybridi. Myyntiin uusi malli, jossa on 1,6-litraisen bensiinimoottorin lisäksi kaksi sähkömoottoria ja innovatiivinen vaihteisto, tulee kesällä 2020.

Mukavuutta ja dynamiikkaa

Järkevänkokoisten katumaasturien edelläkävijänä Captur on osoittanut monipuolisuutensa myös ajo-ominaisuuksillaan. Jo edellinen sukupolvi oli yhtä aikaa ketterä kaupungissa ja vakaa ajettava maantiellä. Näitä ominaisuuksia on vahvistettu edelleen kehittämällä autoa kaikilta ajo-ominaisuuksiin vaikuttavilta osiltaan.

Lähtökohtana olevan uuden CMF-B-perusrakenteen pitkä akseliväli varmistaa erinomaisen suuntavakavuuden. Koska rakenne on erittäin jäykkä, auton käytös on hyvin täsmällistä. Ohjausta on parannettu, sillä se on nyt 10 prosenttia nopeampi kuin ennen. Etenkin kaupungissa on iloa pienentyneestä kääntöympyrästä. Suurissa nopeuksissa ja reippaassa kaarreajossa korostuu alustan tarkka ja turvallinen käytös.

Mukavuus on ollut aina yksi Renaultin tärkeimmistä arvoista ja siihen on paneuduttu huolella uutta Capturia kehitettäessä. Autossa on uudenlaiset iskunvaimentimet, jotka parantavat matkustusmukavuutta. Sitä lisää omalta osaltaan myös aiempaa tehokkaampi äänieristys. Autoa kehitettäessä paneuduttiin eri komponenttien akustiseen vaikutukseen. Tuulilasissa on nyt akustinen kerros ja ovissa kaksinkertaiset tiivisteet. Lisäksi autossa on paljon enemmän äänieristysmateriaalia kuin ennen.

captur_2020_takaa.jpg

Captur tarjoaa rahalle hyvän vastineen

Täysin uusi Renault Captur on melkein luokkaa suurempi kuin edeltäjänsä. Muotoilu on saanut uuden tyylin ja sisustus on paljon korkeatasoisempi kuin ennen. Lisäksi moottori on kasvanut niin iskutilavuudeltaan kuin teholtaan. Siitä huolimatta uuden Captur TCe 100 Lifen 19 390 euron hinta on ainoastaan 600 euroa korkeampi kuin ennen.

Erityisen hämmästyttävä uusi hinta on, kun ottaa huomioon, kuinka paljon perusvarustetasossa on tavaraa. Esimerkiksi takapenkki on säädettävissä pituussuunnassa, sekä etu- että takaikkunoissa on sähkötoimiset ikkunannostimet ja tässäkin versiossa on lämmitettävät sivupeilit ledivilkuilla. Uusia varusteita edelliseen Captur-sukupolveen verrattuna on tullut runsaasti: aktiivinen hätäjarrutusjärjestelmä, etäisyysvaroitin, hätäpuhelujärjestelmä eCall, kaista-avustin, liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä sekä täys-led-etuvalot.

Toinen käsivalintaisella vaihteistolla varustettu täysin uusi Captur on 20 990 euron hintainen TCe 100 Zen. Siinä varusteluettelo on vielä paljon pidempi. Uusi varusteita aiempaan Zen-varustetasoon verrattuna ovat mm. automaatti-ilmastointi, Easy Link multimediajärjestelmä 7-tuumaisella kosketusnäytöllä, koria vasten taittuvat sivupeilit, pysäköintitutka takana ja keskikyynärnoja edessä, jossa on säilytystilaa.

Seuraavalla portaalla on Zen-varustetasoinen Captur EDC7-automaattivaihteistolla. Siinä on TCe 130 -moottori ja se maksaa 23 990 euroa. Edellisten varusteiden lisäksi tässä versiossa on siivekkeet käsin vaihtamista varten ohjauspylväässä.

Ylellisin Captur on Intens, jonka hinta on TCe 130 -moottorilla 25 990 euroa ja TCe 155 -moottorilla tuhat euroa enemmän. Tässä mallissa oli jo edellisen sukupolven yhteydessä mm. navigointi, monipuolisemmin toimivat ajovalot ja 17-tuumaiset kevytmetallivanteet. Uusina varusteina ovat kaukovaloassistentti, digitaalinen mittaristo 7-tuumaisella näytöllä, pysäköintitutka myös edessä, peruutuskamera, lämmitettävä ohjauspyörä, Multi-Sense -järjestelmä, matkustamon tunnelmavalaistus ja paljon muuta.

Nayttokuva_2020-1-13_kello_8.52.16.png

Edellisestä Captur-sukupolvesta peräti 80 prosenttia myytiin kaksivärisinä. Sen takia asiakkailla on uudessa Capturissa mahdollisuus nytkin personoida omansa kymmenen korin värin ja kontrastina mustan (mustassa autossa myös harmaan) katon värin avulla. Lisäksi sisätilat voidaan personoida vaalean harmaalla tai oranssilla sisustasarjalla. Etenkin Intens-varustetasoon on saatavissa runsaasti lisävarusteita, kuten suurempi 9,3-tuumainen kosketusnäyttö, pysäköintipaketti 360, moottoritie- ja ruuhka-avustin sekä nahkaverhoilu.

Ensimmäiset Capturit ovat saapuneet maahan ja varsinainen asiakasesittely pidetään tammi-helmikuun vaihteessa.

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »