Talvi pistää akut koetukselle

10.01.2020 13.33

talvipakkanen.jpg

KAHA: Korkeat pakkaslukemat yhdistettynä toistuviin, lyhyisiin ajomatkoihin ovat myrkkyä auton akulle ja pian käynnistettäessä kuuluu vain vaimeaa pihinää. Akku on päässyt tyhjenemään. Miten tätä monelle autoilijalle tuttua skenaariota voisi ennaltaehkäistä?

Akun tyhjenemisen takana voi olla useita eri tekijöitä, mutta etenkin lyhyet siirtymät yhdistettynä kylmän akun heikkoon kykyyn vastaanottaa virtaa aiheuttavat suuren osan autojen hyytymisistä. Erityisesti kaupunkiympäristössä etäisyydet ja siten myös ajomatkat ovat lyhyitä, joten akkuun ei ehdi latautumaan ajon aikana edes käynnistämiseen tarvittavaa virtaa, puhumattakaan ikkunoiden ja penkkien lämmittämiseen vaadittavasta virrasta. Kun tämä toistuu jatkuvasti, akun varaustaso putoaa ja jonain aamuna auto ei vaan enää jaksa käynnistyä.

Ennaltaehkäise näin

Kunnon tarkastus ja vaihtaminen uuteen

Valitettavasti akut eivät elä ikuisesti. Akun kunto on siksi hyvä tarkastuttaa aika ajoin ja vaihtaa se jo hyvissä ajoin uuteen, mikäli sen puhti on heikentynyt. Kuntoa on kuitenkin vaikea arvioida itse, joten auto kannattaa viedä akkuliikkeeseen tai autohuoltoon, jolloin akun tila saadaan selville tarkasti. Ammattilaiset selvittävät akun kunnon kuormitustestillä tai vianetsintälaitteella, joka havaitsee esimerkiksi alentuneen käynnistystehon.

Nykyaikaisiin autoihin akkua ei kannata välttämättä lähteä itse vaihtamaan. Autojen lisääntynyt elektroniikka on tehnyt akun vaihtamisesta huomattavasti monimutkaisemman operaation, joka vaatii yleensä ammattilaisen. Monissa nykyaikaisissa autoissa akun vaihtaminen edellyttää ajoneuvon tietokoneen päivittämistä ja uuden akun tietojen syöttämistä, mikä ei meiltä jokaiselta luonnistu.

Jos kuitenkin vaihdat itse autosi akun, pidä huoli, ettei auto jää hetkeksikään ilman sähkövirtaa vaihdon aikana. Virran katkeaminen voi nollata ajoneuvon tietokoneet ja ylläpitojärjestelmät, mikä voi aiheuttaa odottamattomia hankaluuksia ja kalliin korjaamolaskun.

Hanki akkulaturi

Usein lyhyitä matkoja ajavien kannattaa ehdottomasti hankkia akkulaturi. Auton sähkölämmittimen kanssa samaan järjestelmään asennettavalla Calix-laturilla akku latautuu samalla kun autoa lämmitetään sähkötolpasta. Laturiksi kannattaa valita nykyaikainen, älykäs malli, joka kytkeytyy automaattisesti ylläpitojännitteelle, kun akku on latautunut täyteen. Laturin avulla akku pysyy toimintakuntoisena läpi kylmimmänkin pakkaskauden.

Ole säästeliäs

Minimoi energiankulutus; sammuta kaikki tarpeettomat laitteet, kuten radio, ilmastointi ja lisälämmitin ennen auton käynnistystä. Akku latautuu ajossa nopeammin, mitä vähemmän sähköä menee muihin laitteisiin kuten penkinlämmittimiin, äänentoistoon tai navigointiin. Muista myös aina tarkistaa, etteivät esimerkiksi ajovalot jää vahingossa päälle.

Varovasti starttikaapeleiden kanssa!

Monet lähtevät elvyttämään nuupahtaneita akkuja käynnistyskaapeleilla ja toiselta autolta otettavalla apuvirralla. Apuvirran kanssa ei kannata missään nimessä toimia vanhasta muistista, sillä nykyajan autoissa ja akuissa menetelmät voivat olla hyvinkin eriäviä. Auton ohjeissa saatetaan kokonaan kieltää apuvirran käyttö tai kaapeleiden kiinnityskohdat ja virranantamismenetelmät voivat olla erilaisia. Ohjeita kannattaa noudattaa pilkulleen, jotta kumpikaan autoista ei rikkoudu.

Väärin annettu apuvirta tai huolimaton laturin käyttö saattaa sekoittaa auton energiahallintajärjestelmän ja aiheuttaa erittäin kalliin korjaamolaskun. Myös kaapeleiden kiinnittäminen tai irrottaminen autojen ollessa käynnissä on paha virhe, joka rikkoo herkästi auton sähköjärjestelmän. Eli anna tai vastaanota apuvirtaa vain, jos olet täysin varma, miten toimia.

Starttiboosteri on herättää akut henkiin

Simahtaneen akun henkiin herättäminen sujuu huomattavasti näppärämmin, kun hankit kätevän starttiboosterin. Pienikokoinen boosteri kulkee helposti mukana ja sen käyttö on huomattavasti helpompaa kuin toiselta autolta apuvirran ottaminen.

Esimerkiksi Deca-starttiboosterit ovat näppäränkokoisia ja USB-portin ansiosta niitä voi käyttää myös puhelimien, tablettien ja tietokoneiden varavirtalähteenä. Starttiboosterien lataus onnistuu auton tupakansytyttimestä tai verkkovirralla. Valikoimassa on kolme starttiboosteria: 1000A, 1300A ja 1500A. Kaikki Deca-tuotteet ovat laadukkaita ja turvallisia käyttää. Tuotteet ovat 100 % eurooppalaisia ja ne on valmistettu San Marinossa.

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »