Kiertotalouden toimijat tuottajavastuun kuumien kysymysten äärellä Tampere-talossa

05.11.2019 11.11

bimu.jpg

Kun kiertotalousalan ammattilaiset kokoontuvat jälleen Tampereelle 6.11., varmaa on, että puheenaiheet eivät edellisvuosien tapaan lopu. Neljättä kertaa järjestettävä Tuottajavastuuiltapäivä kerää yli 160 eri toimijaa Tampere-taloon kiertotalouden kysymysten äärelle.

”Kauttaaltaan useiden eri materiaalien kierrätysaste on noussut, mutta samalla jätelainsäädäntö muuttuu, ja myös kierrätyksen ja kierrätettävyyden vaatimukset kiristyvät”, tilaisuuden järjestävän Tuottajayhteisöjen neuvottelukunnan (TYNK) pääsihteeri Eija Jokela sanoo.

TYNK:iin kuuluu 13 tuottajayhteisöä. Ne huolehtivat jäsentensä ja asiakkaidensa puolesta siitä, että heidän oman alansa tuotteet kierrätetään ja uusiokäytetään lain edellyttämällä tavalla.

Lain kirjaimen noudattamisen ohessa kiertotaloudessa myös liiketoimintamahdollisuudet ovat alkaneet kiinnostaa yhä useammin. Mitä useampi haluaa luoda kiertotalouden sovelluksilla yritystoimintaa, sitä paremmin koko järjestelmä pyörii.

”Tavoitteena on suljettu kierto, jossa raaka-aineet palautuvat hyödynnettäviksi. Kiinnostuksen huomaa siitä, että tilaisuuden osanottajamäärä kasvaa vuosi vuodelta ja mukana on yhä erilaisempia toimijoita.”

Jätelain ja kuluttajan on elettävä kehityksen mukana 

Yksi kuumimmista puheenaiheista on jätelaki, jota uudistetaan parhaillaan. Kierrätyksessä se vaikuttaa muun muassa siihen, miten erilaisia pakkausmateriaaleja tilastoidaan. Pian esimerkiksi kartonkipakkauksista vähennetään niiden mahdollisesti muut sisältämät materiaalit, ja vain todellinen kartongin määrä lasketaan tilastoihin.

”Alussa se tuo työtä lisää, mutta loppujen lopuksi johtaa kohti tehokkaampaa kierrätysjärjestelmää, mikä puolestaan on koko kiertotaloutemme edellytys.”

Samalla uusi jätelaki luo painetta eritellä yhdyskuntajäte eli kotitalouksissa ja laitoksissa syntyvät jätteet entistä tarkemmin. Tavoitteena on entistä parempi materiaalien uusiokäyttö.

”Jätteen polttohan ei ole kierrätystä, joten se ei myöskään kelpaa tavoitteeksi. Tämä vaikuttaa siihen, mitä siellä tiskipöydän ympärillä tapahtuu, ja se on hyvä. Yhdyskuntajätteen käsittelyssä on vielä paljon mahdollisuuksia.”

Lasten kierrätyskirja vietiin käsistä

Alkusyksystä TYNK julkaisi 3-4-luokkalaisille suunnatun tehtäväkirjan Kierrätyksen sankarit (Återvinnarna). Koulut tilasivat 50 000 kappaleen painoksen parissa päivässä loppuun, joten lisäpainos tarvittiin heti.

”Tiesimme, että kysyntää olisi, mutta kysynnän nopeus kyllä yllätti meidät selvästi. Tiedolle on tarvetta.”

Suomeksi ja ruotsiksi julkaistussa kirjassa lapset tutustuvat leikkimielisten tehtävien avulla sekä kierrätysjärjestelmään, käytännön kierrätysmahdollisuuksiin ja eri kierrätysmateriaalien ominaispiirteisiin.

”Lapset ovat huomisen päättäjiä, ja he ovat jo nyt syntyneet ympäristömyötäiseen maailmaan. Liian usein valitettavasti nähtävän syyllistämisen sijaan haluamme tarjota heille hauskoja ja positiivisia työkaluja ympäristön tilan parantamiseksi. Se on paras keino taistella ilmastoahdistusta vastaan.”

Kirjan sisällön on tehnyt A-lehtien Sisältöstudio. He esittelevät tehtäväkirjan tarinan Tuottajavastuuiltapäivässä. 

TYNK

Tuottajayhteisöjen neuvottelukunta TYNK perustettiin vuonna 2012 Suomessa toimivien tuottajayhteisöjen neuvottelufoorumiksi ja edunvalvojaksi.

Siihen kuuluvat Suomen Rengaskierrätys Oy, Suomen Autokierrätys Oy, Akkukierrätys Pb Oy, Recser Oy, SER tuottajayhteisö ry, FLIP ry, European Recycling Platform (ERP), Suomen Keräyspaperi Tuottajayhteisö Oy, Suomen Keräystuote Oy (SKT), Suomen Palautuspakkaus Oy (PALPA), Mepak-Kierrätys Oy, Suomen Kuitukierrätys Oy (SUK) ja Suomen Uusiomuovi Oy.

27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa

Siirry arkistoon »